Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
Gamereactor Suomi
artikkelit

Final Fantasy - saaga ilman loppua (2)

Final Fantasy on historian menestyneimpiä pelisarjoja yli sadan miljoonan myydyn pelin kokonaissaldollaan. Oli kuitenkin lähellä, ettei menestystarinaa olisi koskaan päässyt syntymään. Jonas Mäki kertoo kaiken oleellisen tästä RPG-genren tunnetuimmasta sarjasta.


Jatkoa artikkelin ensimmäisestä osasta.

Final Fantasy VII piti saada valmiiksi vuonna 1995, mutta sen yksinkertaiset 16-bittiset grafiikat eivät enää riittäneet pelin tekijöille. Ajat olivat muuttuneet, ja pelit alkoivat olla "isoa ja vakavaa bisnestä". Peli oli saatava tehokkaammalle alustalle. Samoihin aikoihin Sony oli ajautunut kärhämään Nintendon kanssa SNESin CD-pohjaisen lisälaitteen kariuduttua. Japanilainen viihde-elektroniikkajätti päätti tämän jälkeen julkaista kokonaan oman konsolinsa, josta tuli tietenkin Playstation.

Vaikka Sonylla oli valtavat resurssit, ei ollut mitään takeita siitä, että uudesta konsolista muodostuisi menestystarina. Laite tarvitsi kipeästi hyviä pelejä. Yhtenä ensimmäisistä pelifirmoista kelkkaan hyppäsi Capcom, joka näytti Resident Evilin demolla, mihin Sonyn laite CD-asemineen pystyi. Täysikasvuinen selviytymiskauhupeli upean realistisella grafiikalla sai Nintendon tulevan 64-bittisen konsolin näyttämään kovin vanhanaikaiselta. Playstationin tehot tekivät vaikutuksen Squaren johtoon, joten edessä oli radikaaleja valintoja.

1996 on käänteentekevimpiä vuosia Squaren historiassa. Silloin ei julkaistu Final Fantasya, vaan yhtiö päätti siirtyä CD-pohjaiselle Playstationille. Ilman tätä päätöstä Final Fantasy VII ei olisi ollut niin eeppinen.
Tämä on mainos:

Square esitti Nintendolle suoran vaatimuksen vaihtaa konsolikasettinsa CD-formaattiin. Nintendon mielestä uudella formaatilla oli kuitenkin liikaa haittapuolia, joten se ei suostunut moisesta edes keskustelemaan. Squaren ja Nintendon lähes vuosikymmenen kestänyt yhteistyö tuli täten päätökseen, ja vuonna 1996 Sony ilmoitti, että Final Fantasy VII ilmestyisi Playstationille yksinoikeudella.

Monet fanit olivat ymmärrettävästi raivoissaan. Olihan pelistä ehditty ottaa Nintendo 64:llä jo tuhansia ennakkovarauksia. Tapaus herätti huomiota myös mediassa ja oli etusivun juttu muun muassa Japanin suurimmassa talouslehdessä Nippon Keizai Shinbunissa, jossa povattiin huonoa tulevaisuutta Nintendolle tärkeän kumppanin menetyksestä. Nintendon silloisen pääjohtajan Hiroshi Yamauchin kerrottiin olevan niin raivoissaan uutisoinnista, että tämä tyrmäsi roolipelit ja haukkui niiden pelaajat säälittäviksi luusereiksi, jotka vain istuvat yksin pimeässä ylipitkiä pelejä pelaamassa. Moiset purkaukset eivät luonnollisesti lepyttäneet faneja pätkän vertaa.

Yksi tärkeä nimi Final Fantasy -historiassa on Tetsuya Nomura, joka eteni nopeasti Squaren organisaatiossa. Hän aloitti hahmosuunnittelijana, mutta Final Fantasy VII:n jälkeen hän on noussut useiden pelien ohjaajaksi.

Toisaalta, kyllä Squarellakin oltiin varpaillaan yhteistyökumppanin vaihdoksesta. Playstationin myynti ei lähtenyt käyntiin hyvin, ja konsolin epäonnistuminen olisi voinut olla kuolettava takaisku valtavasti rahaa Final Fantasy VII:ään upottaneelle Squarelle. Yhtiöstä ei myöskään löytynyt kokemusta 3D-grafiikan käsittelystä, ja Hironobu Sakaguchi on jälkeenpäin myöntänyt, että pelin kehitys oli välillä totaalista kaaosta. Muutos oli niin suuri, että tiimi pyrki epätoivoisesti kursimaan kokoon jonkinlaisen toimivan pelisysteemin. Yoshitaka Amanon ollessa kiireisenä muissa projekteissa jäi Tetsuya Nomuran tehtäväksi suunnitella pelin ilme. Squaren onneksi Sonylla tajuttiin, kuinka tärkeä peli oli heille. Sony tuki projektia kaikin voimin. Pelkästään markkinointiin Yhdysvalloissa se upotti miljoonia dollareita. Pelin mainokset pyörivät jokaisessa elokuvateatterissa ja TV:ssä, mutta näkyivät myös valtavirran suosituimmissa lehdissä, kuten Playboyssa ja Rolling Stonesissa.

Final Fantasy VII:n Cloud on muotoutunut melkeinpä koko sarjan maskotiksi. Myös Aeris, joka esiintyi pelissä vain lyhyen aikaa, tunnetaan ympäri maailman.

Ensisilmäykseltä Final Fantasy VII ei todellakaan ollut mikään kuvankaunis peli. Hahmot oli koottu vain kourallisesta polygoneja ja animaatiot olivat niin nykiviä, että hahmojen luuli kärsivän kaikista mahdollisista liikuntaelinsairauksista. Hahmoilta puuttuivat myös kädet, ja niillä oli ikävä taipumus jäädä kiinni esirenderöityihin taustoihin. Kaupallisesti Squarella ei silti ollut syytä huoleen. Välivideot olivat huimaavan kauniita ja ne nostettiin esille joka yhteydessä. Mainonnan voima ei pettänyt, ja Squaren kaikkien aikojen kallein peli löi kaikki ällikällä.

Graafisista vajeistaan huolimatta Final Fantasy VII tuntui täydellisen ainutlaatuiselta maailmalta. Sen tarina dystooppisesta teollisuusmaailmasta, joka käytti hyväkseen itse planeetan elinvoimaa, oli voimakas kannanotto luonnonsuojeluun ja saastuttamiseen. Sen päähenkilö Cloud Strife ei tuntunut tavanomaiselta sankarilta, vaan oli epätäydellinen hölmö, jonka piti oppia kantapään kautta, mikä oli oikein ja mikä ei. Muistettavin asia pelissä oli tietysti lumoavan Aeriksen Gainsborough'n tapaaminen. Ensimmäisten tuntien aikana neito nousi pelin tärkeimmäksi henkilöksi, mutta sitten yllättäen yhdellä miekan pistolla hänen matkansa päättyi ja jätti Cloudin ja pelaajan täydelliseen shokkiin. Aeriksen kuolema oli monille ensimmäinen kerta, kun videopeli onnistui liikuttamaan kyyneleiksi asti. Jotkin fanit olivat niin suunniltaan, että lähettivät uhkauskirjeitä Squarelle, joissa vaadittiin Aerista takaisin. Toiset taas hankkivat modusvälineitä ja hakkeroivat pelin, että saivat herätettyä tämän henkiin. Aeriksen kuolema teki vaikutuksen jokaiseen peliä pelanneeseen ja on epäilemättä yksi pelihistorian yllättävimpiä ja tunteikkaimpia hetkiä.

Elokuva Final Fantasy: The Spirits Within oli karmea floppi, joka johti osaltaan siihen, että Square fuusioitui kilpailija Enixin kanssa Square Enixiksi.

Final Fantasy VII räjäytti pankin ja on ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka johti Playstation suosion nousukiitoon. Sitä ei lasketa pelkästään sarjan parhaimmaksi, vaan usein myös ansaitusti kaikkien aikojen parhaimpien pelien joukkoon. Kymmenessä vuodessa ja seitsemän Final Fantasyn myötä Squaresta oli kehittynyt yksi maailman merkittävimmistä pelistudioista. Final Fantasy oli kaikkien huulilla, ja pian sen löysi niin anime-elokuvista, sarjakuvista kuin lukuisista spin-off-peleistäkin. Ihmiset eivät saaneet tarpeekseen sarjasta ja vaativat koko ajan lisää. Ainoa ongelma oli, että Square ei ollut valmis moiseen kansainväliseen menestykseen. Ulkoisesti kaikki näytti ruusuiselta, mutta sisäisesti yhtiö oli turbulenssissa.

Final Fantasy VIII:n kehittely alkoi jo ennen kuin seitsemättä peliä oli käännetty tai julkaistu lännessä. Hironobu Sakaguchilla ei ollut sille aikaa. Hän johti pakkomielteisesti Final Fantasy: The Spirits Within -elokuvan kehitystyötä. Fotorealistisilla grafiikoilla toteutetun täyspitkän leffan oli tarkoitus laajentaa kerralla Final Fantasy pelien ulkopuolelle. Projektia varten luotiin Square Pictures -elokuvastudio, ja hybriksensä riivaama Sakaguchi uhrasi projektiin neljä vuotta ja hirvittäviä rahamääriä. Vauhtisokeutta ei auttanut myöskään se, että Final Fantasy VII myi yli 10 miljoonaa kappaletta - harvinaislaatuinen saavutus jopa tässä sarjassa.

Vaikka jo Final Fantasy VII:n aikaan jotkut purnasivat fantasiahengen puutteesta, VIII:n kohdalla kritiikki alkoi jyrkentyä; Square oli jakanut yleisönsä kahteen leiriin.

Jonkun olisi tietysti pitänyt painaa jarruja, ja tämän päivän maanläheisemmän Squaren johtajat olisivat niin tehneetkin. Leffa ei ollut edes erityisen hyvä, ja siitä tulikin täysi floppi. Tuolloin oli kulunut jo neljä vuotta siitä, kun Sakaguchi oli ollut aidosti mukana pelien tekemisessä. Se myös näkyi Final Fantasy VIII:ssa. Pelin ympäristöihin oli haettu inspiraatiota Välimeren maista, ja ilme oli kliininen ja valoisa kuin Star Trekissä. Päähenkilöinä toimivat Tetsuya Nomuran suunnittelemat ihmishahmot. Tämän rakkaus kummallisiin vermeisiin johti esimerkiksi pyssymiekka-Gunbladen luomiseen Squallille, joka näytti androgyyniltä cowboylta vaatteissa, joita edes Lady Gaga ei laittaisi päälleen.

Peliä kritisoitiin pitkästä ja epäloogisesta tarinasta sekä omalaatuisesta taikasysteemistä. Siitä tuli silti menestys, ja peli loisti erityisesti upeilla välianimaatioillaan, jotka nostivat sen luokkansa kirkkaimpaan kärkeen 1990-luvun lopulla. Square oli nyt kuitenkin luonut kaksi erillistä fanijoukkoa: vanhat kaipasivat edeltäneiden pelien tunnelmaa, kun taas uudet olivat täysin tuoreen science fiction -fiiliksen lumoissa. Final Fantasy IX:n oli tarkoitus viedä sarja takaisin juurilleen. Sitä kehiteltiin Havaijilla, ja peliä pidettiin pitkään sivuraiteena Final Fantasy -sarjalle. Spekuloitiin jopa, että se saattaisi olla suuntaamassa Dreamcastille. Square kuitenkin päätyi IX-sarjanumeroon ja osoitti jälleen, kuinka jokainen Final Fantasyn jaksoista pystyi olemaan radikaalisti erilainen edeltäjistään.

Viimeinen "puhdas" Final Fantasy -peli on osa IX, jota monet pitävätkin yhtenä parhaimmista osista koskaan.
Tämä on mainos:

Final Fantasy IX on Hironobu Sakaguchin suosikki sarjassa, ja se on saanut myös parhaan arvosanan Metacriticissä. Syyt tähän ovat selkeät. Final Fantasy IX vetosi niihin, jotka olivat kasvaneet sarjan rinnalla, ja se tiivisti yksiin kansiin kaikki parhaat piirteet ensimmäisestä viidestä pelistä. Siinä oli mahtavia päähenkilöitä, joista pystyi oikeasti välittämään, ja sen kaunis tarina on fantasiapelien parhaimmistoa. Näin jälkikäteen yhdeksikköä voi pitää jonkinlaisena hyvästijättönä tälle konseptille, koska se ei menestynyt yhtä hyvin kuin VII ja VIII eikä Square ole koskaan sen jälkeen koettanut tehdä toista perinteistä Final Fantasya.

Sen sijaan Square otti saamansa rahat ja alkoi lypsää sarjaa kaksin käsin. Upeiden Final Fantasyjen sijasta pelaajille alettiin syöttää 1990-luvun lopulla sellaisia pelejä kuin Chocobo Racing, Chocobo's Mysterous Dungeon ja Final Fantasy Tactics - sekä uudelleenjulkaisuja aiemmin kääntämättä jääneistä peleistä. Peleissä ei ollut mitään vikaa itsessään, mutta ne vesittivät brändiä, ja kun Sakaguchi viimein julkaisi superkalliin Final Fantasy: The Spirits Within -elokuvan, oli kaikki lopussa.

Final Fantasy II:n perintö näkyy nykyäänkin mm. chocoboissa, jättikokoisissa kanoissa, jotka ovat oleellinen osa Final Fantasyn maailmaa.

Leffasta tuli yksi historian pahimpia floppeja, eikä Sakaguchin käyttämästä miljardista saatu takaisin kuin pieni osa. Square Pictures ei selvinnyt takaiskusta, eivätkä oikeastaan Square tai Sakaguchikaan. Final Fantasyn luoja jätti Squaren taakseen ja perusti uuden Mistwalker Corporationin. Hän vei mukanaan Nobuo Uematsun, ja yhdessä nämä tuottivat lukuisia hyviä pelejä, kuten Blue Dragonin. Mikään näistä ei silti koskaan saavuttanut Final Fantasyn suosiota. Squaren pelasti hetkeksi Spirits Withinin kanssa samoihin aikoihin julkaistu Final Fantasy X, mutta tämä oli silti julkaisijalle lopun alkua.

Tämä on mainos: