Suomi
Gamereactor
artikkelit
Halo 4

Halo 4:n säveltäjän kommentaari

Neil Davidge on mies, jolla on suuret saappaat täytettävänään. Hän peri ohjakset Marty O'Donnellilta Halo-sarjan musiikin säveltäjänä, kun Bungie siirtyi kehittäjän pallilta. Nyt Davidge kertoo kappale kappaleelta, millainen soundtrack Master Chiefin paluulle on luotu.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Viisikymppinen Davidge on työskennellyt yli kaksi vuosikymmentä musiikkialalla. Vuosien aikana hänelle on kerääntynyt paineensietokykyä ja kokemusta, joita tahtipuikon heiluttaminen tämän hetken suurimpiin kuuluvan pelisarjan peräsimessä vaatii. Davidge on ehtinyt työstää materiaalia elokuvia ja yhtyeitä varten, ja löytyypä miehen ansiolistasta myös pitkällinen yhteistyösuhde Massive Attack -yhtyeen kanssa.

Davidgen viittaukset Star Warsiin ja Blade Runneriin antavat luvan odottaa vaikuttavaa sekoitusta sekä eeppistä scifiä että henkilökohtaisempia hetkiä, jotka ovat tärkeitä elementtejä Master Chiefin uudessa seikkailussa.

Halo 4:n virallisesta soundtrack-albumista ilmestyy erikoisversio yhtä aikaa itse pelin kanssa marraskuun kuudes päivä. Se sisältää myös Davidgen kommentaarin, jossa säveltäjä selostaa joidenkin kohtausten taustoja sekä sitä suunnittelua, jota ääniraidan toteuttaminen vaati. Saimme oikeuden julkaista kommentit musiikkikappaleista ensimmäisenä maailmassa.

VAROITUS: SISÄLTÄÄ SPOILEREITA

Tämä on mainos:
Halo 4

1. AWAKENING
- Tämä oli ensimmäinen hahmotelma, jonka esittelin 343 Industriesille joulukuussa 2010. Se alkoi vahvoilla jousilla, tarttuvalla taiko-rumpujen rytmillä ja elektronisella rummutuksella. Tästä nousi vihlaiseva piano ja orkestraalinen melodia, jonka intensiteetti kasvoi tasaisesti. Piano ja lyömäsoittimet ovat läsnä läpi kappaleen vaihteluiden - vastamelodioilla ja syntikkabassolla höystettynä.

2. BELLY OF THE BEAST
- Biisi sai alkunsa alkuperäisestä vuoden 2011 E3-trailerista. Demosimme puolta tusinaa ideaa tätä kampanjaa varten. Keskustelin [sovittaja ja tuottaja] Andrew "Drew" Morganin kanssa versiosta, jossa olisi yksinkertainen mutta peräänantamaton rytmikuvio, jonka intensiteetti kasvaisi sen rakentuessa. Toinen idea oli hitaasti nousevasta syntikka/pianoraidasta, jonka sävelkorkeus kasvaisi kappaleen ajan. Lopulta päädyimme yhdistämään nämä kaksi!

3. REQUIEM
- Inspiraatio tähän kappaleeseen syntyi 343:n taidepuolen tuottamista upeista grafiikoista, joiden joukossa oli upea toisplaneetallinen maisema. Sen etualalla seisoi pieni yksinäinen siluetti. Kokosin kolme erilaista ideaa, jotka heitin Drewille lisäyksiä ja jatkokehittelyä varten. Kaikissa versioissa oli outo, jopa surumielinen mutta maaginen fiilis, mutta tämä versio nousi lopulta pakan päällimmäiseksi. Orkestraalinen jousimelodia kohtaa kieron kantele/dulcimer-saundin, ja tämä kaikki yhdistyy vetoavaksi musiikilliseksi maisemaksi.

Tämä on mainos:

4. LEGACY
- Legacy tarjoaa Claire Tchaikowskin kuoron sekä johtoäänen, joihin on lisätty tekstuuria London Bulgarian Choirilta ja perinteiseltä bassovoittoiselta mieskuorolta. Tämä teema edustaa aikanaan koko tunnetun universumin ylpeiden vartijoiden, forerunnereiden, kulttuuria. Yksi käyttämistäni visuaalisista lähtökohdista oli neuvoston sali Star Warsista, jossa yksi ainutlaatuinen ääni nousee sekavan älinän ylitse. Clairen ääni on tällä raidalla tässä roolissa. Claire äänitti oman osuutensa Bristolissa, kun taas kuoro äänitti Angel-studioilla Lontoossa.

5. FAITHLESS
- Tämä on yksi säveltämistäni taistelubiiseistä. Se alkoi elektronisena lyömäsoittimiin nojaavana "glitch"-demoideana, johon lisäsin ensin vääristyneen orkestraalisen jousiosuuden, samplattuja kitaraefektejä sekä lopulta tunnelmaa tiivistävät puhaltimet ja normaalin jousiorkesterin. Drew laajensi konseptia lisäämällä vastasointuja, minkä jälkeen Jeremy Wheatley miksasi homman onnistuneesti kasaan ensimmäisellä yrityksellään.

Halo 4

6. HAVEN
- Kun palasin Seattlesta joulukuussa 2010, oli pääni täynnä ideoita 343:n vierailun jäljiltä. Muistissa oli mahdottomia rakennuksia ja kiiltäviä kaupunkeja. Halusin luoda raidan, joka vangitsisi sen hämmästyksen, jonka näiden rakennusten näkeminen ensimmäistä kertaa toisi pintaan. Kappaleessa on nyökkäys klassisen scifin suuntaan, Vangeliksen Blade Runner -taustoista aina The Day the Earth Stood Stillin thereminiin asti. Rakastan erityisesti biisin lopetusta, jossa toistetaan pääteema puhaltimilla.

7. NEMESIS
- Alunperin mieskuorolle ja orkesterille sävellettyyn biisiin lisättiin myöhemmin naisääniä London Bulgarian Choirista, kiitos näiden oman innostuksen. Nauhoitimme tenorien, bassojen ja LBC:n osuudet Angel-studioilla maaliskuussa 2012, ja tämä sessio tuli myöhemmin määrittelemään Halo 4:n kuorosaundin, joka on tärkeä rajapyykki ottaessa huomioon, kuinka keskeistä kuorolaulu on ollut sarjan omaperäisen musiikkimaailman luomisessa.

Halo 4

8. ASCENDANCY
- Tämä on ensimmäinen taisteluraita jonka loin, ja sen elektro ja acid -vaikutteet ovat tulosta lukuisista yrityksistä säveltää nauhoitettujen tehtäväkaappausten mukaan. Muutamien lisäysten jälkeen siitä syntyi kiintopiste pelin kaikille taistelutaustoille. Kyseessä on hyvin tiheä kappale täynnä vääristeltyjä ja filteröityjä syntikoita sekä elektronisia ja orkestraalisia lyömäsoittimia. Lopullisessa versiossa oli lähes 200 päällekkäistä raitaa, joiden joukossa oli kaksi orkestraalista jousiosuutta ja torviosio.

9. SOLACE
- Tämä oli "sanelusävellys", jonka lauloin iPhoneen säestäessäni itseäni kitaralla. Melodiassa oli laulettuna luonnollinen tahti, mutta sen kirjoittaminen ylös korosti sen herkkää ja epätavallista ajoitusta. Drew heitti keskivaiheille mukaan kauniin piano-osuuden, ja sovitimme sitten siitä orkesteriversion. Viimeinen palanen tähän palapeliin tuli viritetyn lyömäsoittimen muodossa, jonka lähes ruosteinen ääni antoi teemaan sen kaipaamaan muinaisen fiiliksen.

Halo 4

10. TO GALAXY
- Kappale alkoi pianoluonnoksena ja oli yksi vuoden 2010 varhaisista ideoista. Myöhemmin siitä tuli teema UNSC-tähtilaiva Infinitylle. Lopullisessa versiossa on pidennetty, hitaasti rakentuva alkuosio, joka johtaa rokkiriffiin ja siitä pääteemaan. Hankin itselleni lisää pelivaraa nauhoittamalla orkesterin eri osat erillisille raidoille. Muun muassa rytmikäs jousiosio oli täysin erillinen raita melodisista jousiosioista. Se auttoi jälkituotannossa, ja siitä oli hyötyä myös siinä vaiheessa, kun musiikkia alettiin nivoa osaksi itse peliä.

11. IMMATERIAL
- Soundtrack-versio Immaterialista on yhdistelmä kolmea eri sävelmää, jotka kaikki ovat temaattisesti sukua toisilleen ja jotka on sävelletty samaan aikaan. Työnimenä näillä oli D-Rez (A, B sekä Battle -versiot), ja sen tarkoitus oli kuvailla musiikin kautta niitä tuntemuksia, joita joku käy läpi, kun tämä digitoidaan, pilkotaan kappaleiksi ja ladataan orja-droneen. Osa A sävellettiin kuvastamaan digitoimisprosessin hirveyttä. B kuvasti Composer-laitteen mysteeriä ja Battle tietenkin seurannutta rytinää.

Halo 4

12. 117
- Musiikkipuolta valvova Kazuma Jinnouchi sävelsi tämän kyseisen kappaleen. Kazuma tuli mukaan projektiin lokakuussa 2011 valvomaan musiikkipuolta. Suurimmassa osassa peliprojekteja ei ole vain yhtä säveltäjää, koska materiaalia vaaditaan aivan mahdoton määrä kampanjoita ja moninpeliä varten. Usein hommissa on jopa puoli tusinaa eri säveltäjää pääsäveltäjän lisäksi. Kazuman 117 on hyvin sopiva lisä soundtrackiin. Hän on luonut oivallisia linkkejä oman sävellystyöni ja edeltäjäni Marty O'Donnellin materiaalin välille.

13. ARRIVAL
- Kun meiltä pyydettiin eeppistä avaruustaistelua, päätin että tässä sävellyksessä voisi olla ainesta. Drew otti ideani ja laajensi sitä luoden pitkän, hitaan puupuhaltimiin ja jousiin nojaavan alkusektion. Teimme sitten yhteistyötä orkesterisovituksen tiimoilta ja lisäsimme vastamelodioita torville. Rakensin tämän päälle lyömäsoittimia, kunnes lopputulos kuulosti riittävän eeppiseltä.

14. REVIVAL
- Tämä on monimutkainen, kehitelty versio Nemesis-teemasta. Alkuperäinen tuotanto oli suunnilleen 13 minuuttia pitkä, mutta sitä piti leikata soundtrackia varten. Lopullinen versio on silti melkein seitsemän ja puoli minuuttia pitkä. Käytimme taas Angel-studioilla äänitettyä mieskuoroa sekä forerunnereiden uutta "kieltä". Rakensimme näistä elementeistä aavemaisen, hieman uskonnollisen kuuloisen laulannan, joka nousee raivokkaaksi kun kierron vääristämä rytmi pääsee vauhtiin. Kumartakaa kaikki Ohmicideä, parasta kiertogeneraattoria!

Halo 4

15. GREEN AND BLUE
- Tämä on tunteellinen, kaunis, rikas ja hyvin inhimillinen sävellys. Se on yksi suosikeistani ääniraidalla, ja se oli myös ensimmäinen orkestraalinen äänitys, jonka tein Abbey Road -studioilla peliä varten. On mahtavaa kuunnella tätä London Chamber Orchestran esittämänä, ja se oli selkäpiitä kutkuttava hetki meille kaikille Studio 1:n kontrollihuoneessa. Sellosoolon suoritti upeasti David Cohen. Orkestraatio on yleisesti ottaen pehmeän digitaalisen piipityksen ja sankarillisen jousimelodian vastakkainasettelu, joista ensimmäinen kuvaa Cortanan hiipuvia voimia tekoälynä ja toinen Master Chiefin huolta ainoasta ystävästään ja kumppanistaan. Tämä on ystävyyden, rakkauden ja lopulta menetyksen teema.

Lue pelin arvio tästä!

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Halo 4Score

Halo 4

ARVIO. Kirjoittaja Eerik Rahja

Viiden vuoden odotus on viimein ohi. Master Chief tekee näyttävän paluun Halo-sarjaan uuden kehittäjän sorvaamana.



Ladataan seuraavaa sisältöä