Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español
Kirjaudu sisään
amigo






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook

Haastattelussa Cliffy B

Kirjoittaja: Carly T (Gamereactor Norja), käännös Jyri Paavilainen

Gears of War 2 julkaistaan marraskuussa, ja vierailtuamme peliä kehittävän Epicin luona olemme innostuneempia kuin koskaan. Norjan Gamereactorin työmyyrä Carl Thomas Aarum jututti pelin pääsuunnittelijaa Cliff Bleszinskiä.

Millä tavalla jatko-osan tekeminen eroaa ensimmäisen pelin syntyprosessista?
- Tavallaan jatko-osan tekeminen on helpompaa, mutta tavallaan myös vaikeampaa. Samanaikaisesti pitäisi täyttää ensimmäisen pelien fanien odotukset ja kehittää alkuperäistä konseptia jollain tavalla. Gears of War 2:ssa on esimerkiksi uusi, entistä helpompi vaikeusaste, jotta ensimmäistä peliä kokeilemattomatkin pelaajat voivat hypätä mukaan kuolematta lukemattomia kertoja. Parasta on kuitenkin se, että jatko-osaa varten ei tarvitse kehittää juonta alusta lähtien, tai päättää, haluammeko suojautumisjärjestelmän vai emme. Meidän ei tarvitse miettiä, minkälaisia päähenkilöt tai Locustit ovat, vaan kaikki on jo paikoillaan. Meillä on vahva pohja, ja vähän päällekin. Meidän täytyy vain täyttää aukot lukuisilla yksityiskohdilla.

Millä mielillä olette ottaneet vastaan ensimmäisen pelin menestyksen aiheuttamat paineet?
- Olemme pistäneet kaikki mahdolliset resurssimme tähän projektiin. Epic panostaa Gears of War 2:een ennennäkemättömällä tavalla. Totta kai meitä jännittää, mutta luotamme omaan osaamiseemme, ja uskomme pystyvämme tekemään hyvän toimintapelin. Moni kehittäjä kärsii itseluottamuksen puutteesta. Se on valitettavaa. Moni sanoo "joo, edellinen pelimme oli aika huono, mutta nyt teemme tosissamme hauskan pelin, tällä kertaa se onnistuu", mikä vaikuttaa suorastaan naurettavalta.

Gears of War oli suvereeni peli. Uskon itseeni ja tiimiini täysin. Ja uskon, että Gears of War 2:sta tulee vielä edeltäjäänsä parempi. Olen äärimmäisen ylpeä ensimmäisen osan eteen tekemästämme työstä, vaikkei peli täydellinen olekaan. Nyt meillä on käytössämme entistä parempaa teknologiaa, tunnemme Xbox 360:n pelilaitteena, ja Microsoftin avulla voimme repiä koneestä yhä enemmän tehoja irti. Microsoft on myös luvannut, että Gears of War 2:n lanseerauskampanja tulee olemaan mahtavampi, suurempi ja kalliimpi kuin yhdenkään aiemman Xbox 360 -pelin.

Gears of War 2
On vaikea olla pitämättä Cliff Blezinzkistä, joka on toiminut pääsuunnittelijana niin Gears of Warissa kuin tulevassa jatko-osassakin. Hän on karismaattinen, charmikas ja rakastaa pelejä – etenkin Gears of Waria.

Voimmeko olettaa, että Gears of War 3 on myös tekeillä?
- Kysy sitä muutama viikko Gears of War 2:n julkaisun jälkeen. Mielestäni on naurettavaa, kun pelinkehittäjä sanoo, että "tästä tulee trilogia". Kysyn aina itseltäni: "Eivätkö he voi julkaista ensin yhtä peliä ja katsoa, kuinka se menestyy ennen kuin he päättävät tehdä jatko-osan?" Pelimarkkinat ovat entistä kovemmat. Ei voi koskaan tietää, kuinka peli menestyy.

Me Epicillä etenemme yksi peli kerrallaan. Jos Gears of War 2 on jättimenestys, harkitsemme kolmannen osan tekemistä. Vastaavasti, jos kolmas osa menestyisi, pohtisimme neljättä. Kaikki riippuu siitä, mitä pelaajat haluavat. Me haluamme aina antaa pelaajille juuri sitä, mitä he haluavat. Ollakseen hyvä suunnittelija ja liikemies täytyy tuntea markkinansa.

Mistä ammensitte inspiraatiota Gears of Wariin?
- Olen aina halunnut tehdä maailmansotapelin, jossa on hirviöitä, verta ja hieman liian lihaksikkaita sankareita. Resident Evil, Predator-leffa sekä Killswitch ovat olleet kolme tärkeää innoituksen lähdettä Gears of Waria tehdessä.

Onko Gears of War "tarina Marcus Fenixistä"?
- Kyllä ja ei. Se on tarina Marcuksesta, mutta se on myös tarina ihmiskunnasta äärimmäisen vakavassa tilanteessa. Kakkososassa käsittelemme paljon Dominicia ja uusia kavereita, Taita ja Dizzyä. Tämän lisäksi tarjoamme taustatietoa Pendulum-sodasta, Jacintosta ja niin edelleen. Gears of War 2 paljastaa paljon lisää tapahtumista.

Onko olemassa jotain ihmereseptiä, jonka avulla luodaan miljoonia myyvä hittipeli?
- Ehdottomasti ei. Se vaatii paljon raakaa työtä, lahjakkuutta, ja roimasti tuuria. Ja ajoitusta. Ajoitus on äärimmäisen tärkeää. Tiedämme, että teemme paljon töitä, ja että meillä on alan lahjakkaimpia ihmisiä käytettävänämme. Onnistuimme tekemään muutaman hyvän valinnan, ja Gears of Warin julkaisun ajoitus oli lähes täydellinen. Saimme pelin ulos kymmenen kuukautta Xbox 360:n julkaisun jälkeen.

Ensimmäisen aallon pelit olivat tulleet ja menneet. Esimerkiksi Perfect Dark: Zero ja Kameo tuntuvat tänä päivänä puutteellisilta ensimmäisen sukupolven peleiltä. Tämän jälkeen astuimme esiin ja heitimme kehään todella kauniin toimintapläjäyksen. Minulla on jopa tallessa kirje, jonka saimme Bungielta. He kiittivät avustamme Xbox 360:n myynnin vauhdittamisessa, jolloin heidän oli helpompi tehdä Halo 3:sta menestys. Vastasin siihen: "Kiitos itsellenne siitä, että Halo 3 myi niin paljon ja teki niin hyvää työtä, että me voimme jatkaa siitä Gears of War 2:n kanssa".

Kun kehititte ensimmäistä peliä, ymmärsittekö missään vaiheessa, miten suuri hitti pelistä voi tulla? Olitteko valmistautuneet menestykseen?
- Saimme vilauksen menestyksestä vuoden 2006 E3-messuilla. Olimme saaneet kasaan pikaisen moninpelidemon, ja joukko journalisteja pelasi demoa tunteja ja nauttivat joka hetkestä. Tuolloin ymmärsimme, että meillä oli käsissämme jotain erikoista. Ja TV-mainosten alkaessa hype kiihtyi, mikä tuntui mahtavalta. Huikeinta oli kuitenkin seurata meininkiä kuukausia julkaisun jälkeen. Fanit riehaantuivat täysin, ja osa jopa tatuoi itseensä Crimson-merkkejä. Tällaiset asiat vakuuttivat meidät siitä, että Gears of War 2:n kehittäminen tuli aloittaa.

Mikä on sinulle henkilökohtaisesti jännittävin asia jatko-osassa?
- Olen erittäin innoissani pelin sisäisestä vaihtelusta ja kaikista uusista ympäristöistä, jotka saimme peliin mukaan. Jos haluat konkreettisemman vastauksen, minua kiinnostaa nähdä, miten eri aseiden pysäytysvoima muokkaa moninpeliosiota. Aina kun pelasin Gears of Waria netissä ja näin pelaajien vähät välittävän suojatumisesta ja juoksentelevan ympäriinsä haulikoiden kanssa, meinasin alkaa itkeä.

Emme suunnitelleet peliä sitä varten. Lähitappo täytyy ansaita. Pelaajan täytyy taistella sitä varten. Emme onnistuneet tässä suhteessa Gears of Warissa, sillä pelimekaniikassa oli selviä puutteita. Selustaan kiertäminen ja maaston hyödyntäminen samalla kun joukkuekaverit antavat tulitukea - näillä keinoilla ansaitaan lähitappoja. Gears of War 2:ssa olemme laskeneet tulivoimaa luodaksemme paremman pelijärjestelmän. Tällä kertaa pelin pitäisi ohjata pelaajia strategisempaan pelitapaan.

Lopuksi, mikä on lempipelisi?
- Kaikkien aikojen lempipelini on Tetris. Se säilyttää hohtonsa edelleen ja on yhä hieno peli. Tämän konsolisukupolven lempipelini on Bioshock. Rapture on yksi mukaansatempaavimmista maailmoista pitkään aikaan. Peli näytti kauniilta, sen tempo oli loistava ja pituus juuri oikea.

Gears of War 2Gears of War 2Gears of War 2
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :--


Haluatko julkaista tämän aktiviteetin Facebookissa?
Pelin tiedot
  • Alusta:
    Xbox 360
  • Pelityyppi:
    Toiminta
  • Kehittäjä:
    Epic Games
  • Julkaisija:
    Microsoft
  • Pelaajia:
    1-2
  • Pelaajia verkossa:
    1-10
  • Ikäraja:
    18 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    07 marraskuu 2008
Gears of War 2
Pelikokoelmasi
Arvosanasi:9/10
  • 8/10 ukkeli
    gears of war 2 on aivan mahtava peli. Se on...
  • 10/10 dude552
    Kukapa ei ole kuullut Gears Of Warista? Peli on...
Samantyyppisiä pelejä

20 uusinta ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

GDC: Dreamfall Chapters -haastattelu
2013-05-18

Red Thread Gamesin Dag Scheve (käsikirjoittaja) ja Martin Bruusgaard (pääsuunnittelija) kertovat potkustartin saaneesta Dreamfall Chapters -pelistään.

Call of Duty Championships Special - Celebrities
2013-05-17

Are the top COD players turning into superstars? We asked the players at the Call of Duty Championships in Hollywood.

Spin the Bottle: Bumpie's Party - iDÉAME interview & live demo
2013-05-17

KnapNok Games' Lau and Dajana share their vision about motion controls and no-TV games. They also define their imminent Wii U party game Spin the Bott..

GDC: Anomaly 2 -haastattelu
2013-05-17

Jututimme 11 Bit Studiosin vanhempaa käsikirjoittajaa Pawel Miechowskia tuoreeltaan julkaisusta tornihyökkäyspelistä Anomaly 2:sta.

Press Start: Sanctum 2
2013-05-17

Kaappasimme puolisen tuntia Sanctum 2:n alkumetreiltä perjantain ratoksi. Tornipuolustus toimii edelleen, vaikka näin takaperinkin.

GDC: Wargaming - Victor Kislyin haastattelu
2013-05-16

GRTV istui haastattelemaan Wargaming.netin johtajaa Victor Kislyitä yhtiön globaalista laajentumisesta, Gas Powered ja Day 1 -studioiden hankinnasta s..

GDC: Big Bite Soccer -haastattelu
2013-05-16

GRTV ei esittele ihan joka päivä Facebook-pelejä, mutta Big Bite Soccer on jotain hieman erilaista, ja sen luulisi vetoavan klassikoiden kuten Kick-Of..

GDC: Nvidia Shield -haastattelu
2013-05-16

Tuotemarkkinoinnin johtaja Jason Paul Nvidialta kertoi GRTV:lle Shieldistä, joka tarjoaa niin Android-pohjaista pelaamista kuin PC-pelejäkin.

PAX: Wildstar - Mike Donatellin haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Carbinen sisältöpäällikkö Mike Donatelliä PAX Eastissä lisää mielenkiintoisesta uudesta MMORPG:stä Wildstarista.

Trailershow - 15. toukokuuta
2013-05-15

On taas trailershown aika. Nauti trailerisadon parhaimmistosta yhdessä kätevässä paketissa.

PAX: Dungeon Defenders II -haastattelu
2013-05-15

Trendy Entertainmentin Josh Isom kertoi uudesta kilpailu- tai MOBA-moodista Dungeon Defenders II:ssa, sekä joistakin muutoksista pelin co-op -moodiin.

GDC: Age of Wulin -haastattelu
2013-05-15

Lähdimme limusiinikyydille Gala Networksin Claas Wollterin kanssa selvittääksemme lisää yksityiskohtia muinaiseen Kiinaan sijoittuvasta ilmaisesta MMO..

GRTV: Indiepub -haastattelu
2013-05-15

Gillen haastatteli Indie Pubin sisältöpäällikköä sekä kalkkunanmatkijaa PJ Hruschakia Namco Bandain Global Gamers Dayn yhteydessä. Indie Pub esitteli ..

PAX: Sanctum 2 - pääsuunnittelijan haastattelu
2013-05-15

GRTV haastatteli Pax Eastissä Sanctum 2:n pääsuunnittelijaa Oscar Jilséniä innovatiivisen tornipuolustus/räiskinnän jatko-osasta.

Full Mojo Rampage - haastattelu ja pelikuvaa yksinoikeudella
2013-05-14

Hiippailimme Mojo Gamesin toimistoon napataksemme yksinoikeudella pelikuvaa Full Mojo Rampagesta, jonka on studion ensimmäinen toimintaroolipeli. Tutu..

RuneScape 3:n suunnittelupäällikön haastattelu
2013-05-14

GRTV jututti Jagexin suunnittelupäällikköä Mark Ogilvietä siitä mihin suuntaan suosittu ilmainen MMORPG RuneScape 3 on menossa seuraavaksi.

Cloudberry Kingdom - Pwnee Studios -haastattelu (iDÉAME)
2013-05-14

Kanssaperustaja ja ohjelmoija Jordan Fisher kertoi GRTV:lle yhdestä vaikeimmasta tasoloikasta johon olemme koskaan törmänneet. Matematiikasta pitävä F..

Press Start: Metro: Last Light
2013-05-14

Pelaamme Metro: Last Lightia ensimmäisen tunnin. Videolla nähdään pelin Xbox 360 -painos.

PAX: Luftrausers-haastattelu
2013-05-14

Tapasimme PAX Eastissä indie-kehittäjä Vlambeerin Rami Ismailin, joka kertoo 2D-lentely Luftrausersista.

Watch Dogs - Lars Bonden haastattelu
2013-05-13

Watch Dogsin cinematic lead Lars Bonde kertoi ennakkotapahtumassa GRTV:lle panostuksestaan pelin kehitysprosessiin, ja siitä mitä seuraava sukupolvi t..

GDC: Expeditions: Conquistador -haastattelu
2013-05-13

Tapasimme creative director Jonas Weaverin Logic Artists -studiolta GDC:ssä, ja haastattelimme häntä ovelasta vuoropohjaisesta strategiaroolipelistä E..

The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhemman tuottajan haastattelu
2013-05-13

Mike Holmes haastatteli The Bureau: Xcom Declassifiedin vanhempaa tuottajaa Nico Biharyä taktisen räiskinnän näkymistä, ja siitä kuinka peli on kehitt..

Call of Duty Championships -tapahtuma, osa 2
2013-05-10

Call of Dutyn mestaruuskisoja esittelevän sarjamme toisessa osassa haastatellaan paikalle päätyneitä pelaajia, ja kysytään näiltä kuinka he ovat pääty..

Runner 2 - Alex Neusen haastattelu (iDÉAME)
2013-05-10

Runner 2 juoksee jo riemukkaasti monilla eri alustoilla. Gaijin Gamesin kanssaperustaja kertoo tulevasta lisäsisällöstä, pelin vastaanotosta sekä hien..

Young Justice: Legacy -haastattelu
2013-05-09

Little Orbitin markkinointipäällikkö Doug Panter kertoi GRTV:lle Young Justicen muuttamisesta videopelin muotoon.

GDC: The Drowning -haastattelu
2013-05-08

Ben Cousinsin mittava ura ulottuu Lionheadilta Sonylle ja sieltä aina Dicelle asti. Nyt tämä keskittyy kuitenkin DeNA:n omistamaan Scattered Entertain..

Toukokuun kuumottavat pelit
2013-05-08

GRTV esittelee toukokuun tärkeimmät julkaisut, joihin kuuluu niin postapokalyptistä synkistelyä, nelinpelattavaa räimintää, kuminkäryistä kaahailua ku..

GDC: Ubisoft - Haastattelussa Yannis Mallat
2013-05-08

Pääsimme haastattelemaan Ubisoft Montrealin ja Toronton toimitusjohtajaa Yannis Mallatia GDC:ssä pelialan uusista tuulista.

PAX: Neverwinter - Haastattelussa Jack Emmert
2013-05-08

Cryptic Studiosin toimitusjohtaja Jack Emmert kertoi GRTV:lle studionsa seuraavasta MMORPG:stä, joka on luonnollisesti Neverwinter. Tällä oli myös ker..

GDC: Infinite Crisis - Tuottajan haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Turbinen Jeffrey Steefeliä näiden tulevasta supersankarikeskeisestä MOBA:sta Infinite Crisisista, jossa DC Comicsin sankarit ja pahikse..

GDC: Cloudbuilt -haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme ruotsalaisen Coilworksin Johannes Smidelöviä näiden lupaavasta ja vauhdikkaasta tasoloikasta Cloudbuiltista.

GDC: Auto Club Revolution -haastattelu
2013-05-07

Auto Club Revolution on uusi ilmainen rallikokemus PC:lle ralliveteraani Eutechnyxiltä. Haastattelimme Simon Jonesia tästä kunnianhimoisesta projektis..

PAX: J.S. Joust - Douglas Wilsonin haastattelu
2013-05-07

Haastattelimme Johann Sebastian Joustin luojaa Douglas Wilsonia PAX Eastissä. Tämä kertoi mm. pelistä itsestään, julkaisijan etsimisestä sekä Sportsfr..

Pixel Toys - Perustajan ja johtajan haastattelu (iDÉAME)
2013-05-07

Pixel Toysin toimitusjohtaja Andrew Wafer ja perustaja Alex Zoro kertoivat studion retrohenkisestä visiosta. Mukana on myös muisteluita Nintendo 64 -k..

PAX: R.A. Salvatoren haastattelu - Neverwinter ja 38 Studios
2013-05-06

Tunnettu fantasiakirjailija R.A. Salvatore kertoi tuoreimmista Forgotten Realms -kirjoistaan, näiden yhteyksistä Neverwinteriin, sekä 38 Studiosin val..

RuneScape 3 -tapahtumapäivitys
2013-05-06

Gillen McAllister kävi kokemassa RuneScape 3:n paljastuksen Peckfortonin linnamaisessa maalaiskartanossa. Tässä videossa hän kertoo mitä kaikkea aihee..

PAX: AbleGamers-haastattelu
2013-05-06

AbleGamers-säätiö pyrkii parantamaan pelien saatavuutta vammautuneille pelaajille. Haastattelimme koordinaattori Steve Spohnia tämän työstä PAX Eastis..

PAX: Artemis Spaceship Bridge Simulator
2013-05-06

Haastattelimme PAX Eastissä Artemis Spaceship Bridge Simulatorin luojaa Thomas Robertsonia tämän ainutlaatuisesta pelistä, joka pistää pelaajan kavere..

Call of Duty Championships -tapahtuma, osa 1
2013-05-03

GRTV vieraili Los Angelesissa järjestetyissä Call of Dutyn mestaruuskisoissa ja tapasi siellä pelaajia, kehittäjiä, kuuluisuuksia ja MLG:n edustajia. ..

PAX: Might & Magic - Erwan Le Bretonin haastattelu
2013-05-03

Tapasimme PAX Eastissä Ubisoftin creative directorin Erwan Le Bretonin, ja haastattelimme tätä sekä Might & Magic: Heroes VI Shade of Darknessista ett..

Äänestykset Ostaisitko konsolin, joka vaatii jatkuvan nettiyhteyden?
  • 28% Kyllä
  • 72% En
Tulokset
BETA +