Save: Gun.Smoke

Länkkäripelit eivät ole koskaan saaneet samanlaista huomiota kuin mitä lajityyppi on nauttinut elokuvissa. Ajoittaisista yrityksistä huolimatta oikeastaan vasta Rockstarin Red Dead Redemption osoitti vuonna 2010, että lännen maa ruudinkatkuineen voivat toimia näyttämönä laadukkaalle videopelille. Näin ollen nörttien mahdollisuudet päästää sisäinen cowboynsa irti ovat olleet hyvin harvassa. Ehkä juuri tästä syystä alun perin pelihalleihin tehty ja siitä 8-bittiselle Nintendolle käännetty Gun.Smoke jäi niin lähtemättömästi mieleen vuonna 1988. Naapurustossa pelin omisti vain yksi poika, jonka kanssa sitten käytiin kaikenlaista kauppaa Gun.Smoken vuokrasta vaihtopeleistä aina karkkipusseihin asti.

Kun pelin lopulta sai lainaan, oli tilannetta lähestyttävä rituaalisin menoin. Ensin pimennettiin huone, pestiin kädet huolellisesti, lukittiin ovi ja todennäköisesti pyydettiin vielä pari hyvää kaveria viereen tuijottamaan. Pelillisesti Gun.Smoken meininki oli hyvin suoraviivaista, mutta pieni lisämielikuvitus loihti lapselle paljon hienoja kokemuksia villin lännen pyssysankarina. Pelin tarkoitus oli edetä tasaisesti ylöspäin rullaavassa kentässä päästellen tuplapistoolein päiviltä kaikki vastaantulijat. Lopulta vastaan asettui yksi kaikkiaan kuudesta etsintäkuulutetusta pahiksesta. Ohjekirjasen mukaan pelaajan jalo tarkoitus oli pelastaa Hicksvillen lännenkylä Wingates-rikollisten terrorilta. Kultaisella 80-luvulla ei paljoa tarvittu pelaajan motivoimiseksi kaiken liikkuvan ampumiseen. Nykyään tällaisena julkaistavan pelin menestys katkeaisi kuin kanan lento päätyen pannukakuksi asfalttiin. Jopa latauspalveluissa julkaistavat pienen budjetin indie-pelit ovat huimasti monipuolisempia kuin klassinen Gun.Smoke.

Vaikeustasoltaan Gun.Smoke oli hyvin anteeksiantamaton niin kuin tuon ajan pelit yleensäkin. Toisaalta koiraleukana voi ajatella pelin olleen itse asiassa hyvinkin realistinen: laaki ja vainaa. Haaste muodostui tietenkin siitä, että ruutu oli usein täynnään joka suunnasta kohti tulevia luoteja, räjähdyksistä nyt puhumattakaan. Tuskaa helpottamaan sai ostaa erinäisiltä kauppiailta uusia aseita, ja saipa alleen välillä hevosenkin osumakestävyyttä parantamaan. Jokainen peliin aikoinaan uppoutunut muistaa, että kauppiaan valikoimasta oikeastaan vain haulikko oli ostamisen arvoinen. Laajalle alueelle leviävät haulit näet niittivät pahisheinää parhaiten. Mieleenpainuvimmaksi kokemukseksi koko pelistä on silti jäänyt musiikki. Pystyn vieläkin hyräilemään Gun.Smoken ensimmäisen kentän tunnussävelmän, vaikka edellisestä pelikerrasta on reilusti yli 20 vuotta aikaa. Näin jälkeenpäin katseltuna juuri musiikki oli tekijä, joka yhdistettynä onnistuneen yksinkertaiseen pelattavuuteen teki monista NES-peleistä niin muistettavia. Melkein jokainen 80-luvun lapsi osaa Gun.Smoken ohella hyräillä melodioita niin Mega Manista, Probotectorista kuin Castlevaniastakin.

Nykystandardeilla Gun.Smoke olisi kuollut jo syntyessään, mutta siinä ajassa ja kilpailutilanteessa peli tarjosi kasvaville nörteille jotain aivan ainutlaatuista.