Suomi
Gamereactor
artikkelit
Cities: Skylines

Kotimaista peliosaamista: Colossal Orderin juttusilla

Haastattelussa toimitusjohtaja Mariina Hallikainen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tamperelainen pelistudio Colossal Order pokkasi ensimmäisen todellisen hittinsä kaupunginrakentelupeli Cities: Skylinesin myötä. Menestys ei kuitenkaan syntynyt tässäkään tapauksessa yhdessä yössä vaan vuosien määrätietoisen toiminnan tuloksena. Kävimme haastattelemassa studion perustajajäsentä ja toimitusjohtaja Mariina Hallikaista Colossal Orderin menneestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta nyt kun pöly on laskeutunut.

Hallikaisen luotsaama Colossal Order koostuu monien muiden tamperelaisten studioiden tavoin Universomosta ja sen YT-neuvotteluiden ensimmäisessä aallossa 2009 lähteneistä. Hallikainen itse tuli mukaan pelialan ulkopuolelta. Firmaa päästiin perustamaan Mikko Tynin, Antti Isosompen, Sampsa Semin ja Antti Lehdon kanssa noin puoli vuotta myöhemmin kesäkuussa. Semi tosin poistui vastaperustetun yrityksen palveluksesta myöhemmin keväällä 2010. Yleisen yrittäjähenkisyyden lisäksi mukana oli Lehdon kehittämää pelimoottoriteknologiaa, joten lähtökohdat olivat varsin hyvät, Hallikainen kertoo. Tavoitteena oli saada kasaan ennen kaikkea hyvä porukka.

Toimitusjohtajan tehtävät päätettiin vakinaistaa jo ennen Hallikaisen kuvioihin tuloa, jotta yksi henkilö voisi keskittyä täyspainoisesti yrityksen pyörittämiseen. Apua saatiin lisäksi IGDA:n eli International Game Developers Associationin järjestämistä iltatapahtumista, joissa firman käytännön asioiden hoitamiseen sai korvaamatonta rinnakkaistukea alan konkareilta kuten Remedyltä ja Frozenbyteltä. Suomen pelinkehittäjien kesken vallitsee poikkeuksellisen avoin ja ystävällinen ilmapiiri esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna, jossa pelinkehityksen yksityiskohtia vartioidaan kuin valtionsalaisuuksia.

Cities: SkylinesCities: Skylines
Tämä on mainos:

Universomon pienosakkaina Tyni, Isosompi ja Lehto laittoivat noin 50 000 euroa omaa rahaansa lähtöpääomaksi, jota lähdettiin moninkertaistamaan ELY-keskuksen ja TEKESin avulla. Lisäksi mukana oli hieman lainaa Finnverasta sekä muita hajanaisia sijoituksia joitakin kymmeniä tuhansia. Useista palasista koostu paketti mahdollisti ensimmäisen pelin, kaupungin joukkoliikenteeseen keskittyvän Cities in Motionin, toteuttamisen omarahoitteisena. Mikko Tyni vaihtoi tässä vaiheessa työpaikkaa, joten alkuperäisistä perustajista mukana on vielä kolme henkeä.

Hallikaisesta 2011 julkaistu Cities in Motion oli hyvä alkuprojekti Colossal Orderille myös oppimiskokemuksena esimerkiksi julkaisijoiden kanssa toimimisesta. Peli ei saavuttanut suuren suurta suosiota, mutta oli riittävän kannattava jatkoa varten. Paradoxin kanssa toteutettu Cities in Motion 2 tehtiin ykkösen tavoin pienellä budjetilla niche-yleisölle, mutta samalla julkaisijalle tarjottiin myös isompaa projektia.

Ykkösen aikaan firma työllisti seitsemän henkeä ja kakkosta väsäämässä oli pari enemmän. Sen jälkeen rekrytointia on voitu tehdä hieman aggressiivisemmin ja tällä hetkellä Colossalilla työskentelee 15 henkilöä. Joillekin pieni koko on tullut yllätyksenä studion tuotannot huomioon ottaen. Tulevaisuudessa tarkoituksena on luoda useampia yhden suunnittelijan ja kahden koodarin tiimejä, joita graafikot avustavat tarpeen tullen. Tällöin tekijät sparraavat toisiaan ja pystyvät toimimaan itsenäisesti.

Simulaatiopelit ovat studion ominta osaamista. Kaikenlaisia ideoita pyöritellään jatkuvasti myös genren ulkopuolella, vaikka kaupunginrakentelupelit ovat yhteinen intohimon kohde. Toisenlaisen genren puolella piipahtaminen olisi mielenkiintoista, mikäli firman kokoa saadaan kasvatettua riittävästi tukemaan kahden yhtäaikaisen projektin toteuttamista. Rekrytointi Tampereella on hieman haasteellista etenkin, kun pyritään välttämään liian nopean rekrytoinnin aiheuttamia kasvukipuja. Jotain täysin erilaista saattaa olla tulevaisuudessa tähtäimessä pelkästään oman mielenterveyden säilyttämisen takia, kunhan riski uskalletaan ottaa. Nykyisten fanien reaktiota suunnanmuutoksiin on vaikea arvioida etukäteen. PC-simulaatiopelit tulevat kuitenkin näillä näkymin säilymään päägenrenä.

Tämä on mainos:

Täysverisen kaupunginrakentelupelin toteuttaminen on ollut studion tutkassa jo alusta asti. Kilpailijoiden kuten Cities XL:n moninaiset puutteet houkuttivat oman rakennuspelin toteuttamiseen ja Paradoxin portfolioon sellaista pelikonseptia tarjottiin jo ensimmäisen Cities in Motionin jälkeen. Maxiksen ja EA:n SimCityn julkistus oli tiukka paikka ja sai aikaan muutamia ärräpäitä, Hallikainen muistelee. Kymmeneen vuoteen kaupunginrakennuspelien klassikkoon ei ollut uutta osaa ja sai Colossalin pohtimaan täysin toisenlaisen simulaatiopelin luomista. Vaihtoehtona pyöriteltiin niin historiallista teemaa kuin Cities in Motionin jatko-osaa.

Jos SimCity olisi menestynyt kaupallisesti ja arvostelullisesti paremmin, Skylinesin myyminen julkaisijalle olisi todennäköisesti ollut mahdotonta, sillä EA:n brändiä vastaan taisteleminen olisi ollut mahdotonta. Studiolla kävi lopulta tuuri, sillä epäonnistuneenakin peli oli merkki kaupunginrakentelugenren mahdollisuuksista. Hallikaisen mielestä SimCity on mainettaan parempi peli, joka kärsi muutamasta erittäin pahasta suunnitteluviasta ja huonosta kommunikaatiosta. Sen ansiosta Colossal Order sai Cities: Skylinesille julkisuutta altavastaajan asemasta nousevana vastineena. Surullisesti Maxis sulki ovensa samana päivänä kun Skylines ilmestyi. Hallikaiselle ja monelle muulle uutinen tuli yllätyksenä, sillä edes kilpailijoille ei toivota hallaa.

Cities: SkylinesCities: Skylines

Studion hittipeli Cities: Skylines on huomattavasti rennompi pelikokemus moniin muihin peleihin verrattuna, mahdollistaen useita erilaisia pelitapoja ja -tavoitteita. Paradoxin kanssa suunniteltu lisäsisältö sisältää harvoja mutta suurempia päivityksiä, kuten haastattelun jälkeen Gamescomissa julkistetun Cities Skylines: After Darkin. Merkittävässä osassa on myös yhteisön tuottama sisältö Steam Workshopin kautta. Se mahdollistaa keskittymisen isojen ominaisuuksien toteutukseen, vaikka fanit ovatkin kehittäneet kaikenlaista uskomatonta jo olemassa olevilla työkaluilla. Täysverisellä kakkososalla ei ole kiire, sillä pelissä on nyt hyvä pohja laajentamista varten.

Colossalin juuret ovat Tampereella, vaikka periaatteessa mikä tahansa kaupunki hyvien internet-yhteyksien ja lentokentän kanssa kelpaa. Tampereella on mahdollista tehdä pelejä kohtuullisella budjetilla esimerkiksi Helsinkiin verrattuna. Yleinen palkkataso ei kilpaile isoimpien pelinkehitysmaiden kanssa, joten Skylinesin tiimi palkittiin bonuksin menestyksen realisoiduttua. Kaupungin haasteena on monitaitoisten senioritason tekijöiden houkuttelu, vaikka Tampere onkin rauhallisempi vaikkapa lapsiperheille. Paljon saa kuitenkin tapahtua, että Colossal Order jakautuisi useammalle paikkakunnalle.

Suomessa menestys on noteerattu niin pankkien yhteydenottojen kuin valtamediankin haastattelupyyntöjen muodossa. Huomio oli odottamattoman räjähdysmäistä eikä hötäkässä esimerkiksi korjauspyyntöihin juuri reagoitu. Esimerkiksi Kauppalehdessä Cities: Skylinesia pidettiin maailman myydyimpänä pelinä, eikä juttua ole tämän haastattelun kirjoitushetkelläkään korjattu. Muista maista poiketen Suomessa on kiinnostuttu naisnäkökulmasta jopa niin suurissa määrin, että haastatteluihin on haluttu ainoastaan pääsuunnittelija Karoliina Korppoota tai toimitusjohtaja Mariina Hallikaista. Reaktio on tavallaan ymmärrettävä, mutta hassu piirre pelien ja teknologian kohdalla, Hallikainen kertoo. Colossal Order itse korostaa rekrytoinnissa tasa-arvoisuutta, jossa paikan saa pätevyyden ja näyttöjen eikä sukupuolen perusteella.

Skylinesin menestys on merkinnyt enemmän töitä, haastatteluja, satoja työhakemuksia ja taloudellista liikkumavaraa. Tähän on vastattu palkkaamalla tukihenkilöä päivittäisasioiden, työtekijöiden hyvinvoinnin, laadunvalvonnan ja kommunikaation hoitoon. Pyrkimyksenä on jatkossakin pysyä lähellä pelaajia, joten heidän palautteensa läpikäynti on tärkeää mutta samalla työlästä. Tuottajan pesti on tarkoitus täyttää toimitusjohtajan tämänhetkistä kaksoisroolia helpottamaan. Colossal Orderilla työskentelyn pitää olla normaalia työntekoa vapaa-aikoineen ja perhe-elämineen ilman viikonlopun kofeiininhuuruisia koodaussessioita, Hallikainen toteaa.

Studiolla on nyt pari aktiivista projektia käynnissä, yksi Skylinesille ja toinen vielä julkistamattomalle pelille. Pääpaino on rauhallisessa ja hallitussa kasvussa. Yhden hittipelin jälkeen ei voi vielä hommata uutta toimistoa ja rekrytä rajatta. Studio ei voi koskaan taata, että seuraava peli myy yhtään mitään. Se on alan todellisuutta. "Huomio on ollut kyllä mukavaa, mutta kyllä meidät kohta taas unohdetaan", Hallikainen naurahtaa.

Cities: Skylines
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä