Suomi
Gamereactor
artikkelit

Bandai Namco - Level Up! Winter Edition

Bandai Namco esitteli tulevia nimikkeitään helmikuussa Ruotsin Arvidsjaurissa ja Sorselessa. Gamereactor oli paikalla tutustumassa yhtiön seuraaviin panostuksiin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Muutama aste pakkasta, kadonneita matkalaukkuja ja tiivis aikataulu olivat ensimmäiset tunnelmat astuessani bussista ulos Ruotsin Sorselessa, josta pohjoismaisen ryhmän Level Up! -kokemus alkoi. Syy siihen, miksi toimittajaryhmä oli tuotu kylmään pohjoiseen, selvisi varsin nopeasti.

Tapahtumassa komeasti esillä ollut Project Cars 2 nimittäin sisältää Sorselessa sijaitsevan Mercedeksen jääradan, joten pääsimme kokeilemaan liukastelua niin virtuaalisesti kuin oikeilla autoillakin. Aluksi jopa pelottavalta tuntunut jäärataa pitkin liukastelu alkoi pienen harjoittelun jälkeen sujua vallan mainosti, lopulta oikealla jääradalla paremmin kuin simulaatiossa. Itse Project Cars 2:sta kerromme enemmän pelistä kertovassa artikkelissa.

Kahden jääratapäivän jälkeen vuorossa oli siirtyminen Sorselesta Arvidsjauriin, jossa esillä olivat loput tapahtumassa esiteltävät pelit. Ennen peliesittelyjä toimittajaleegio kuskattiin kuitenkin vielä keskelle ei mitään selviytymään parin tunnin ajan jäisessä metsässä. Tai näin olisi pitänyt olla, mutta lähempänä nollakeliä ollut lämpötila sai vuokratut haalarit kosteiksi hiestä yllättävän nopeasti. Pohjoismaisista toimittajista koostunut joukkueemme sai tulen tehtyä ilman tikkuja tai sytkäriä, kasattua teltan ja jopa sulateltua juomakelpoista vettä, joten tästä oli hyvä siirtyä takaisin hotelliin ihmettelemään, mistä kummasta oikein oli kysymys.

Bandai Namco - Level Up! Winter EditionBandai Namco - Level Up! Winter Edition
Tämä on mainos:

Selviytymisleirimme liittyi seuraavaan julkistettuun peliin, Impact Winteriin. Mojo Bones -studion tuleva peli sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa pieni joukko selviytyjiä koettaa selvitä 30 päivää jäisen apokalypsin jälkeen ennen toivoa pelastumisesta. Impact Winterin lisäksi esillä oli jo GamesComissakin esillä ollut Little Nightmares, joka näyttäisi vain paranevan sitä mukaa, mitä lähemmäs julkaisu etenee. Pelattavissa ollut betaversio oli monilta osin jo varsin valmiin oloinen ja jätti odottamaan lopullista tuotetta vesi kielellä. Huhtikuun lopussa luvassa on erinomaisen tunnelmallista puzzletasoloikkaa, jollaisia ei liian usein tule vastaan.

Lisäksi esillä oli jo varsin kauan kehitteillä ollut usean genren hybridi Get Even. Aluksi kauhupeliltä vaikuttanut teos ehti parin tunnin testisession aikana näyttämään todella monia puolia itsestään, joista lisää pelin varsinaisessa ennakossa. Get Evenin jälkeen vuorossa oli Dark Souls III:n viimeinen DLC-paketti, The Ringed City. Dark Soulsin parissa aikaa oli käytössä harmillisen vähän, mutta nähdyn perusteella luvassa on tutun tiukkaa Dark Souls -toimintaa korkeita hahmotasoja varten. Korkeuseroissa piisaa ja vastaantulleet hirviöt olivat tiukkoja vastustajia, joten pelin faneille tarjolla on varmasti mieluisaa pelattavaa, kun lisäosa julkaistaan maaliskuun 28.päivä.

Paluumatkan mutkat olivat menomatkan kaltaisia. Lentoyhtiö onnistui kadottamaan jälleen matkalaukkuja, tällä kertaa liki puolet koneessa matkustaneista jäi välilaskun aikaan laukutta, puhumattakaan siitä, että myöhästelleiden lentojen vuoksi paria lukuun ottamatta lähes kaikki missasivat jatkolentonsa Tukholmasta. Mutkien jälkeen paluu matkalta oli kuitenkin onnistunut ja intensiivisen viikon jälkeen käsissä oli paljon koettua ja kerrottavaa. Peleistä itsestään luvassa on tarkempia ennakoita, joten pysytelkääpä sivustolla!

Bandai Namco - Level Up! Winter EditionBandai Namco - Level Up! Winter Edition
Tämä on mainos:


Ladataan seuraavaa sisältöä