Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
Gamereactor Suomi
artikkelit

Retropelien vetovoima lapsen silmin

Vanha peli voi olla parempi kuin pussillinen uusia.

  • Teksti: Niko Riekkovaara

Suunnilleen kolmivuotiaana lapsi pystyy videopelejä pelaamaan, ja ymmärtää mistä niissä on kyse. Kotonamme on Xbox 360 ja Xbox One -konsolit, ja molempiin on hankittu myös lapsille soveltuvia pelejä. Ostopäätöstä miettiessäni olen pannut merkille, että lapsille suunnattujen videopelien arvioissa on ongelmia. Tämä johtuu yleensä siitä, että arvioprosessin tekee aikuinen eikä lapsi. Ostin aikoinaan veljeni 5-vuotiaalle tyttärelle Viva Piñatan. Verkossa lukemassani arviossa kehuttiin vuolaasti pelin soveltumista lapsille. Näin varmasti olisi ollutkin, mikäli lapsi puhuisi ja kirjoittaisi sujuvasti esimerkiksi englantia tai ruotsia. Suomeksi tehtyä lokalisointia ei ollut mukana lainkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä peliin kuviin perustuva opastusosio, joka olisi opettanut perustoiminnot ilman puheen ja tekstin ymmärtämistä. Lokalisoinnin puute aiheutti sen, ettei Viva Piñata missään tapauksessa sovellu suomenkieliselle lapselle pelattavaksi.

7-vuotias poikani on avustuksellani pelannut läpi Lego Lord of The Ringsin, Lego Hobitin ja Lego Batman 3 -pelin. Mukaan on mahtunut myös Raymania ja muutamia muita nimikkeitä. Olen huomannut, että kaikissa moderneissa peleissä tarvitaan säännöllisesti aikuisen ohjausta pelissä eteenpäin pääsemiseksi. Usein apua tarvitaan myös konsolin käynnistyksessä ja pelin aloituksessa. Lapset eivät porukallakaan pääse kovinkaan pitkälle varsinkaan, jos seurueessa on peleihin aiemmin tutustumattomia osanottajia. Edellä mainituista syistä niin sanotut retrokonsolit ovat moderneja laitteita paljon parempi ponnahduslauta videopelien maailmaan.

Vanhoissa konsoleissa laitteen käynnistäminen on äärimmäisen yksinkertaista, eikä pelien hallintaan tarvita mutkikkaita näppäinyhdistelmiä tai monimutkaista ohjainta analogitatteineen ja olkanäppäimineen. Lapset viihtyvät loistavasti esimerkiksi klassisen Sega Megadriven parissa. Pelien grafiikalla ei näytä olevan mitään merkitystä: ainoastaan käytön helppous ja homman nimestä kiinni pääsemisen nopeus ratkaisevat. Modernit pelit ovat merkittävästi monipuolisempia, mutta samalla selvästi hankalampia lapsille. Retrokonsoleilla lapsen on siis huomattavasti helpompaa nauttia pelaamisesta.

Kaikesta edellä mainitusta voidaan päätellä sekin, miksi lapset pitävät paljon yksinkertaisista mobiilipeleistä. Ne ovat kuin vanhan ajan konsolipelitkin: yksinkertaisia, helposti lähestyttäviä ja ulkoisesti niin sanotusti rustiikkisia.

Lapsia kiinnostaa pelien sisäinen - eikä niinkään ulkoinen - kauneus. Kuoreen katsominen muodostuu tavaksi vasta vanhempana.

Kirjoittaja on videopelaamisesta kiinnostunut kolmen lapsen isä.

Tämä on mainos: