Mafia II - vierailimme 2K Czechillä

Kirjoittaja: Mattias Hegerius (GR Ruotsi), käännös Jyri Paavilainen

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

Tshernobyliä muistuttavan ränsistyneen teollisuusalueen keskellä synkänharmaan taivaan alla puhalletaan henkiin gangsteriunelmia. Ruotsin toimituksen Mattias kävi tapaamassa Tshekin omaa videopelimafiaa!

Jopa seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun taksikuski Tommy Angelo imaistiin mukaan alamaailman dekadenttiin pyöritykseen laman ja kieltolain ajan Yhdysvalloissa. Mafia: The City of Lost Heavenissa oli bugeja ja vikoja, mutta se on jäänyt tästä huolimatta mieleen mukaansatempaavana tarinavetoisena toimintapelinä. Varhaisen 1900-luvun ulkoasu toimi nätisti, ja nyt tämä konstailematon Grand Theft Auto -klooni on kasvanut aikuiseksi ja perustanut oman perheensä.

Siksipä ei ollut vaikea päätös lähteä kolmeksi päiväksi tutustumaan tsekkiläiseen kulttuuriin sekä Mafia II:een. Kuukauden odotus ennen reissuun lähtöä oli sen sijaan tuskaisen hankala. Pääsisin käsiksi syksyn kuumimpaan toimintapläjäykseen ensimmäisten joukossa maailmassa, ja Rockstarin Midnight Club -reissun muistot toivat ennakko-odotuksia säläkasseista kravattinauloineen, burleskeista naisista ja viiden tähden ravintoloista, joissa kyyppäri kiikuttaa pöydän liinoineen pikaisesti paikalle vain sormia napsauttamalla.

Valitettavasti todellisuus oli hieman erilainen. 2K Czechin toimisto sijaitsee Brnossa kolmen tunnin bussimatkan päässä sivistyksestä. Brno tunnetaan parhaiten palkituista oluistaan, ja kun maisema näyttää Fallout 3 -ruutukaappaukselta, se ei ole ihme. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka tällainen maisema voi inspiroida luomaan graafista nirvanaa, mutta ehkä juuri halu päästä mahdollisimman pian tästä dystooppisesta ympäristöstä on innostanut 120-päisen studion luomaan yhden uuden vuosituhannen komeimmista pelimaailmoista.

Mafia II
Sunnuntaikuskien kanssa kolarointi voi olla mukavaa mutta kallista puuhaa. Aivan kuten Grand Theft Auto -peleissäkin, omaa kiesiä voi kaunistella oman mielen mukaan, joskin hieman hillitymmin ja rajoitetummin.

Ero Mafia II:n tapahtumapaikan Empire Cityn ja todellisuuden välillä on valtava. Todellisuus tuntuu kolkolta, kylmältä ja väsyneeltä, kun taas Empire City on avoin, valoisa ja täynnä elämää. New Yorkin pohjalta rakennettu Empire City on kaksi kertaa Lost Heavenin kokoinen, ja sen kaksikymmentä kaupunginosaa kattavat yli 67 neliökilometriä. Kaupungista löytyy NYC-maamerkkien kuten Empire State Buildingin ja Brooklyn Bridgen lisäksi myös käytännöllisempiä kohteita kuten asuntoja aseiden säilytykseen ja pelin tallennukseen.

Pääsemme tarkastelemaan myös Holiday Confession -trailerissa ollutta katedraalia. Pelin molemmat trailerit tehtiin samalla ohjelmalla, jolla kasataan pelin välianimaatiot. Kaikki välivideot pyörivät pelin käyttämällä Illusion-pelimoottorilla. Michal Janácek on tiimeineen käyttänyt reilut neljä vuotta moottorin luomiseen, ja 2K Czech lupaa tapahtumapaikkojen vaihtuvan saumattomasti -- ja ilman latausaikoja.

Koodausvastuu on jaettu tasaisesti eri ohjelmoijien kesken, jotta jokainen osa-alue saisi ansaitsemansa huomion. Tämä näyttää toimineen paremmin kuin hyvin. Poliiseista on tullut armollisempia, ja kaduntallaajat puuhastelevat tavallisia kaduntallaajahommia, kuten tupakointia ja naisten esineellistämistä. Eräästä ikkunasta tirkistämällä voi nähdä miehen, joka tuijottaa kopiokonetta käyttävää naista, ja luonnollisesti tilanteeseen pääsee itsekin vaikuttamaan.

Mafia II
Mafia II onnistuu yllättämään kerta toisensa jälkeen uskomattomilla yksityiskohdillaan, eikä nyt puhuta vain parrankasvusta tai housujen laskoksista. Kaupungin saumaton peliympäristö on täynnä elämää riippumatta siitä, kummalla puolella ikkunaa kulloinkin sattuu olemaan.

Miltä kuulostaa radion kuuntelu, kaverille rimpauttaminen tai taksikuskin homma? Ympäristöaktiivit voivat sammuttaa kämpästään valot ennen kuin kipaisevat hankkimaan lisää energiaa yhdessä kaupungin lukuisista kahviloista. Jos hampurilaisessa on liikaa kaloreita, energiaa voi kuluttaa pumppaamalla rautaa salilla. Samalla voi opetella uusia lähitaisteluyhdistelmiä, mikä on hyvinkin hyödyllistä siinä vaiheessa kun ammukset loppuvat. Tappelu noudattaa vanhan koulukunnan sääntöjä. Kaksi miestä rehellisessä väännössä, mano a mano. Ajan henki on hyvin tärkeää 2K Czechille.

Itsestäänselvien vaikutteiden (Mafiaveljet ja Kummisetä-trilogia) lisäksi tsekkiläiset ovat tarkastelleet Nuoren kapinallisen kaltaisia elokuvia ja 1940- ja 1950-lukujen popkulttuuria saadakseen paremman kuvan ajan kielestä ja käyttäytymisestä. 2K Czech on jopa selannut vanhoja muotilehtiä ja tukun valokuvia niin ihmisistä, autoista kuin rakennuksistakin pelkästään saadakseen ajan kuvasta mahdollisimman todenmukaisen.

Mafia II
Rautaputken avulla voi helpommin yllättää kohteensa, mutta Thompsonilla taistelu on helpompaa. Tompan ja pumppuhaulikon lisäksi kuularuiskuvalikoimasta löytyy aikalaisaseita kuten MP40 ja MG42.

700-sivuisella käsikirjoituksella varustettu Mafia II kattaa kymmenen vuotta yksityiskohtaisuutta toisen maailmansodan rekrytointiasemista 1950-luvun kromattuihin talousesineisiin. Jokainen pieni tai suuri esine on mallinnettu huolellisesti, jotta kaupunki vanhentuisi uskottavalla tavalla. Empire Cityä elävöitetään myös radion ja television avulla. Molemmat raportoivat todellisia 1940- ja 1950-lukujen tapahtumia, ja kaikkea säestää 2K Czechin historian laajin musiikkikirjasto.

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
Mafia IIMafia IIMafia II
Mafia IIMafia IIMafia II
Mafia IIMafia IIMafia II
Mafia IIMafia IIMafia II
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Pelin tiedot
Mafia II
Pelikokoelmasi
Samantyyppisiä pelejä

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Bitsquid-haastattelu
2012-04-26

Bitsquid on kasvava teknologiatiimi, jonka pelimoottoria käytetään mm. War of the Rosesissa ja tulevissa Oddworld-peleissä. Niklas Frykberg kertoo stu..

Colors! 3D -haastattelu
2012-04-26

Jens Andersson, tuoreeltaan julkaistun Colors! 3D:n luoja, kertoi meille GDC:ssä mihin kaikkeen hänen Nintendo 3DS -ohjelmansa pystyy.

Äänestykset Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Oletko koskaan "simuloinut" urheilukisoja tai hakenut revanssia videopelistä?
  • 50% Kyllä
  • 23% En
  • 27% En pelaa urheilupelejä
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots