Halo: Reach - tragediaa ja tiukkaa toimintaa

Planeetta Reach ja sen kaikki 700 miljoonaa asukasta ovat kuolleita. He eivät vain tiedä sitä vielä. Murhenäytelmä saa alkunsa, kun kaukana olevan tutka-aseman lähetykset katkeavat. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä Reachissa majailevat separatistit ovat väsyneet UNSC:n tapaan hoitaa asioita ja tekevät moisia partisaani-iskuja vähän väliä. Rutiinitarkistukselle lähetetään pieni armeijan osasto, mutta kun kyseisiin sotilaisiinkin menetetään yhteys, UNSC ottaa asian vakavasti.

Paikalle lähetetään Noble-ryhmä eli kuusi Spartan III -sotilasta, maan eliittiä edustavaa kyborgisoturia, ajamaan mokomat kapinalliset karkusalle. Näistä supersotilaista yksi on tietysti pelaaja, nuori ja kokematon luutnantti, joka ottaa aiemmassa taistelussa kadonneen sotilaan paikan. Saavuttuaan kohdealueelle ei kestä kauaa huomata, että tilanne on vakavampi kuin luultiin. Vaikka tutka-aseman liepeillä on runsaasti vanhojen uudisraivaajien asumuksia, koko tienoo on täysin autio. Missään ei näy ainuttakaan elonmerkkiä, ja on aivan haudanhiljaista.

Noble-ryhmä alkaa aavistaa, että kyseessä on paljon suurempi uhka kuin mitä muutama hassu separatisti kykenisi olemaan edes pahana päivänä. Hetkessä koko aavemaisen hiljainen lähiö muuttuu tulimyrskyksi, kun tuntematon vihollinen iskee. On vaikea nähdä kuka ampuu kohti, sillä vihollinen liikkuu nopeasti pitkin kujia, kattoja ja teitä.

Halo-veteraanit tunnistavat Covenantin joukoissa marssivat Jackalit energiakilpineen nopeasti, mutta Spartaneille vastassa on täysin outoja otuksia - Halo: Reach tapahtuu ennen varsinaisen Halo-sarjan tapahtumia ja Covenant on vain joku taho, joka aiheuttaa ongelmia jossain todella kaukana. Ensikosketuksen tuoma hämmennys tehdään harvinaisen hyvin selväksi, kun yksi Spartaneista, Carter-259, kumartuu yhden kaatuneen Covenant-sotilaan ruumiin ylle ja inhonsekaisella kauhulla toteaa vihollisten olleen separatistien sijasta niitä kirottuja epäinhimillisiä avaruushirviöitä.

Tämän kaiken näin joulukuun alussa. Olin loikannut Seattleen lentävään koneeseen viime hetkellä, aikomuksenani osallistua Halo: Reachin erittäin rajatulle yleisölle suunnattuun ensiesittelyyn. Meitä oli yhteensä vain viisi, eli oli todella suuri kunnia päästä näkemään tämä kaikki.

Halo: Combat Evolved on yksi ehdottomista suosikkipeleistäni, mutta pidän myös sivistyneestä Seattlesta lapsellisen paljon. Täällä ooppera on suositumpaa kuin missään muualla Yhdysvalloissa, moninaisia teatteriesityksiä on vaan pakko rakastaa, ja korkeakoulutusta saaneiden ihmisten määrä on maailman huippuluokkaa. Tämän lisäksi Seattle on valtameren äärellä, minkä ansiosta useimmista ravintoloista saa mitä herkullisimpia kalaruokia erittäin kookkaina annoksina.

Matka Seattleen kesti vaihtoineen kaikkineen lähemmäs 24 tuntia, joten paras tapa valmistautua huomiseen esittelyyn on tankata ja levätä kunnolla. Kietaisen illallisella tuhdin annoksen monenlaista merenelävää, lepään rennosti hotellihuoneessani, tyhjennän aivoni amerikkalaisella telkkarilla ja nautin hetken Mario & Luigi: Bowser's Inside Storyn kiemuroista.

Hulppean pekoniaamiaisen jälkeen tapaan muut paikalla olevat pelijournalistit. Hyppäämme taksiin ja suuntaamme Bungien toimistoa kohti. Jokainen meistä valittaa kylmästä, vaikka matkaa on vain muutama kilometri. Lämpötila on nollassa, mutta läpitunkeva kosteus ja sumu syövät tiensä läpi kaikista vaatteista.

Bungiella meitä odottaa kävelevä klise: paksuniskainen turvamies puvussa, joka lyhyine mutta suupielestä mutistuine kommentteineen ei peittele haluaan olla päästämättä meistä ainuttakaan sisään. Joudun odottamaan eteisessä hyvän tovin, mutta esillä olevien palkintojen, plakaattien ja pystien ihailuun upottaa mielellään aikaa. Ne antavat loistavan kuvan siitä, miten menestynyt pelitalo Bungie on, eikä se varmastikaan ole vahinko. Vieraille tehdään heti selväksi, keiden kanssa ollaan tekemisissä. Lopulta päivän ajan oppaanani toimiva Bungien yhteisövastaava Brian Jarrard pelastaa minut eteisestä.

Jarrard kuljettaa minut Bungien toimitilojen läpi ja puoliksi ylpeänä, puoliksi naureskellen selittää studion kasvaneen nykyisistä tiloistaan, toimistoiksi muutetusta lähikaupasta ulos jo ajat sitten. Kaikki ovat tottuneet jatkuvaan uudelleenjärjestelemiseen, tunkemiseen ja säätämiseen, mutta tästä huolimatta yksi kokonainen tiimi on jäänyt ulkopuolelle, tosin hekin löytyvät suoraan tien toiselta puolelta.

Suuntaamme Bungien kokoustilaan ja löydämme Marcus Lehdon (luova johtaja) ja Joseph Tungin (johtava tuottaja) paikan päältä. Meille näytetään lyhyt elokuva Halo: Reachista - presentaatio valaisee mikä planeetta Reachin merkitys Halo-saagassa on, eli se ja sen 700 miljoonaa asukasta joutuivat Covenantin suurimman hyökkäyksen kohteeksi. Raivoisasta ja rohkeasta vastarinnasta huolimatta taistelu oli murhenäytelmä, ja koko planeetta asukkaineen vedettiin massatuhoaseilla lasiksi. Halo: Reach on kertomus juuri tästä taistelusta.

Presentaatio tuo mieleeni Titanicin, elokuva jonka katsojista jokainen tiesi jo ennalta sen päättyvän hirvittävään tragediaan. Esityksen lähestyessä loppuaan Tung tekee saman vertauksen. Halo: Reachissa on kuitenkin runsaasti toivoakin: Noble-joukkue saapuu paikalle koko Halo-trilogian läpi selvinneellä Pillar of Autumn -risteilijällä, eli vaikka pelissä tapahtuisi mitä, joku selviää varmasti, jotta Master Chiefillä olisi purtilo jolla löytää se ensimmäinen Halo. Mitä Noble-joukkueen Spartaneille tässä välissä tapahtuu on tietysti mysteeri, ja sellaisena se aiotaan pitää aina pelin julkaisuun saakka.

Tieto Pillar of Autumnista ja tapahtumien kulusta herättääkin kysymyksen siitä, miten peli saa säilytettyä jännityksen tulevista tapahtumista. Kaikki tietävät Reachin tuhoutuvan, ja moni on tämän lisäksi lukenut Halo: Fall of Reach -kirjan, joka kuvaa tarkoin mitä Reachissa tapahtui (ja joka muuten julkaistiin jo ennen Halo: Combat Evolvedin syntymää.) Meille tähdennetään, että näkemämme ei ole Halo: Fall of Reachin pelattava painos, vaan ihan oma tarinansa. Halo: Reachissa tulee tapahtumaan paljon asioita mistä yhteisöllä ei ole aavistustakaan, ja Lehto lupaa, ettei yksikään pelaaja tule pettymään pelin tarinaan tai sen moniin yllätyksiin ja käänteisiin.

Hyvä esimerkki kerronnan tehosta on artikkelin alussa mainittu ensikohtaaminen Covenantin kanssa. Kun Carter-259 kumartuu kaatuneen sotilaan ylle ja ymmärtää mistä on kyse, en voi olla kuin ihastella miten Bungie on saanut Covenantin näyttämään niin oudolta, pelottavalta ja arvaamattomalta, vaikka tiedänkin tarkkaan mitä vastassa on. Tai ainakin osittain. Jotta sarjan veteraaneillekin olisi jotain uutta nähtävää, Bungie esittelee joitakin uusia vihollistyyppejä, kuten Jackal-vihollisten sukulaiset, Skirmisherit. Otukset kykenevät liikkumaan kuin ninjat ja loikkimaan 20 metrin hyppyjä suoraan ylöspäin.

Halo: Reach näyttää kerrassaan upealta ja on graafisesti valtava askel eteenpäin Halo-sarjasta. Kaikki liikkuu ja on animoitu tarkemmin, yksityiskohtia on valtavasti ja valaistusefektit ovat parasta huippuluokkaa. Kranaattien marsunaivastukset ovat vaihtuneet jykeviin jysähdyksiin, jotka kirjaimellisesti repivät maata ja nakkaavat runsaasti multaa ja roskaa ilmaan. Warthog on muuttunut kumia polttavaksi voimanpesäksi, joka ruoputtaa maata kuin paraskin maansiirtokone. Kumijalan iskunvaimentimet toimivat kaikki erillisinä jousinaan, mikä tarkoittaa herkullisen kieppuvaa ajamista.