Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
ARTIKKELI

X10-messujen antia

Petter suuntasi katseensa länteen ja matkasi aurinkoiseen San Franciscoon osallistuakseen Microsoftin X10-messuihin. Xbox 360:n pelejä esittelevässä tapahtumassa moni kaunis teos tarjosi sulojaan Petterin testattavaksi, ja oheinen artikkeli kertaa messujen kohokohdat.

  • Teksti: Petter Hegevall, kääntänyt Jori Virtanen

Tämä on mainos:

Alan Wake
Koko messujen ehdottomasti odotetuin peli oli eittämättä Alan Wake. Ihmiset jonottivat kuin heikkopäiset päästäkseen testaamaan Remedyn ikuisuusprojektia, minä etunenässä. Valitettavasti emme voi vielä puhua pelistä enempää, joten voin kerrata vain pääpiirteittäin miltä herra Waken seikkailut vaikuttivat.
Esittelyssä pääsi pelaamaan 20 minuuttia kestävää demoa, ja ensimmäisenä huomasin Alan Waken näyttävän hivenen vanhentuneelta useallakin tavalla. Valaistus on toki huippuluokkaa ja etenkin taskulampun valokeila on uskomattoman hyvin toteutettu, mutta muutoin grafiikkamoottori näyttää jäävän nykypäivän huippunimien varjoon. Kentät ovat suoraviivaisia ja etenemistä rajoitetaan näkymättömillä seinillä, mikä vei pelaamisesta tunteen siitä, että pelaaja olisi itse tapahtumien hallinnassa.
Minusta Alan myös puhuu liikaa, ja välillä puhetulva jo lähentelee parodiaa. Wake selostaa näkemäänsä jatkuvasti, ja jatkuva pälätys tuntuu epäuskottavalta tavalta reagoida tapahtumiin. Tästä huolimatta demo huokui piinaavaa, synkkää ja jännittävää tunnelmaa. Remedy vaikuttaisi onnistuneen varsin hyvin toteuttaessaan ideaa kirjoittamattoman trillerin muuttumisesta eläväksi painajaiseksi.

Tämä on mainos:

Splinter Cell: Conviction
Messuilla testasin ensimmäisenä Ubisoftin useaan otteeseen lykkäämää Splinter Cell: Convictionia. Kuten tiedämme, alun perin pelin kantavana voimana oli tehdä vapaampi ja avoimempi peli kuin sarjan aiemmat tekeleet, jossa parrakas ja pitkätukkainen Sam Fisher pakenisi takaa-ajajiaan. Ubisoft kuitenkin muutti mielensä ja heitti 16 kuukauden kehitystyön roskikseen.
Kokeilemani Splinter Cell: Conviction vaikuttaa olevan lähempänä Splinter Cell: Double Agentin puolittain vapaata etenemistä kuin varsinaista hiekkalaatikkoa, vaikka pelimekaniikka onkin joustavampi ja laajempi. Nyt Fisher heittäytyy suojasta suojaan kuin Marcus Fenix ikään nappia painamalla. Pelaaja voi myös merkata kohteet kätevällä nuolella, jonka jälkeen Fisher ponnahtaa piilosta ja napauttaa napin konnien otsikkoon.
Mekaniikka toimii fantastisen sujuvasti ja tuntuu sekä tehokkaalta että coolilta, kun Fisher tetsaa kyyryssä läpi monipuolisten kenttien. Fisher vaikuttaa nopeammalta ja liikkeissään vikkelämmältä kuin aiemmin, ja ympäristöt ovat yksityiskohtaisempia ja vaihtelevampia kuin missään aiemmassa Splinter Cell -pelissä. Ensimmäisessä kentässä hiippaillaan läpi kaupungin törkyisten kujien, jotka ovat täynnä laatikoita, tynnyreitä ja muuta ryjää, jota salavihkaisuuden mestari voi käyttää hyödykseen. Paljon voi siirtää ja paljon voi rikkoa, mutta huomion välttäminen on edelleen oleellisessa osassa.
Tunnin testauksen aikana ehdottomasti viihdyttävintä oli yhteistyöpelitila, joka vaikutti hiotulta, jännittävältä ja hyvin haastavalta. En todellakaan ole kovinkaan etevä hiiviskelijä ja kuolin turhankin monta kertaa turvellettuani jotenkin, mutta parityönä hiipparoinnista pitäville Splinter Cell: Conviction on taattua parhautta. Graafiselta anniltaan Conviction on aikas nätti, eikä ihme: törkeän korkearesoluutioiset tekstuurit, yksityiskohtaiset hahmomallit ja naurettavan tyylikäs valaistus pitävät huolta, että silmälle riittää karkkia.

Dead Rising 2
Olen ehkä hivenen yllättynyt, ettei Capcom huomioi ensimmäistä Dead Risingia mitenkään kakkososaa suunnitellessaan. Dead Rising 2:n tarinalla ei ole mitään tekemistä edellisen osan kanssa, päähenkilökin on vaihtunut, ja hulluutta lähentelevän verilöylyn miljöökin on vaihtunut. Tästä huolimatta koko 40-minuuttinen testisessioni oli puhdasta riemua. Osa animaatioista on repäisty suoraan jo tuolloin pökkelönnäköisestä ykkösosasta ja itse pelimekaniikka on hivenen kömpelö, mutta monessako pelissä voi huvitella rälläämällä 239 zombin yli rullatuolilla? Se jos mikä on hauskaa, puhumattakaan miten vinkeää on kahlata valtavassa zombimeressä, kun pelaajalle lyödään käteen rynnäkköaseeksi kelpaava ruohonleikkuri, kepin päihin laitettavat moottorisahat ja ehta lyömämiekka?

Crackdown 2
X10:n hauskin peli oli ylivoimaisesti Crackdown 2. Kehystarina tuntuu täysin tarpeettomalta, grafiikat ovat vain hivenen ykkösosaa paremmat ja kaupunki tuntuu hivenen tyhjältä, mutta näillä puutteilla ei ollut mitään väliä. Kaikki se tuho, puhdas vapauden tunne ja runsaat tekemisen mahdollisuudet saivat minut saman tien unohtamaan moiset pikkuseikat. Auringon laskiessa kirkas ja autio katumaisema vaihtuu villiksi mellastukseksi, kun viemäreissä päivää paossa olevat friikit ja mutantit kömpivät esiin.
Crackdown 2:ssa yritetään saada Project Sunburst päätökseen, eli pyritään pysäyttämään mutanttimörköjen invaasio. Tätä tavoitetta ei havitella diplomatian keinoin, vaan pelaajalle lykätään syliin pommeja, liekinheittimiä ja rynsestereitä, tyylikkäästä panssaripuvusta puhumattakaan. Pelissä voi loikata pilvenpiirtäjän huipulta alas ja liukua ilman halki rakettisaappaiden turvin, ja rytyyttää lennosta alla parveilevia mutanttilaumoja ohjuksin ja rypälekranaatein. X10:n tarjoaman kokemuksen pohjalta peli vaikuttaa varsin hupaiselta ajanvietteeltä, eikä vähiten neljän pelaajan yhteispelin ansiosta. Olen ehdottoman varma siitä, että tulen nauttimaan valmiista pelistä suunnattomasti.

Tämä on mainos:

Toy Soldiers
Battalion Warriorsin ja Battlefield-pelien tyylinen Toy Soldiers on veikeänoloinen sotapeli, joka sai messuilla olevat journalistit hekottelemaan ääneen useampaankin otteeseen. Nippu lelusolttuja tappelemassa henkensä edestä erilaisissa maastoissa ei voi kuin olla kiehtova, ja kun peli vielä sijoittuu harvemmin peleissä käytettyyn ensimmäiseen maailmansotaan, konsepti on erittäin lupaava. Toy Soldiersin viehätyksen pohjana on tietysti ne lapsuuden sotaleikit hiekkalaatikolla, mutta mosureitaan, tarkka-ampujiaan ja jopa yksittäisiä ohjuksia ohjaavalle kenraalille leikki on totista totta, vaikka miehet olisivatkin muovia. Uskon vakaasti, että Toy Soldiersista tulee Xbox Live -pelaajien keskuudessa välitön kulttiklassikko.

Lost Planet 2
Pääsin ottamaan yhden yhteistyöerän kollegan kanssa, ja jälkeen odotin innolla kauniita viidakkomaisemia ja hyisestä ykkösosasta tuttua toimintareseptiä. Edessä oli kuitenkin merkittävästi pahempi vastus kuin osasimme odottaa. Pienen viidakkokahakoinnin jälkeen tapasimme valtavan pomohirviön, jonka selkeästi erottuvia heikkoja kohtia räiskiessä sai jatkuvasti varoa otuksen heilumista ja hyökkäyksiä. Ensikosketus peliin oli hyvä muttei ekstaattinen - Lost Planet 2 näyttää kauniilta, värikkäältä ja tenhoavalta.

Fable III
Aina kun Peter Molyneux avaa suunsa, olen täysin lumoutunut. Hän ei ole aina onnistunut toteuttamaan hulluja ideoitaan loppuun asti, mutta tästä huolimatta hänen luotsaamansa pelit ovat poikkeuksetta ainutlaatuisia kokemuksia. Fable III ei vaikuttaisi poikkeavan kaavasta.
Pelin ensimmäinen puolisko koostuu fantasiamaailman vallankumoksesta, jossa pyritään kellistämään lapsityövoimaa ja muita kauheuksia surutta käyttävä kuningas istuimeltaan. Mutta vaikka moisen tyrannin halveksunta on helppoa, kuinka helppoa on välttää moiset oikotiet onneen, jos itse on hallitsijana? Pelin toinen osuus koostuukin juuri tästä - miten eettinen selkäranka kestää arjen koettelemukset, ja onko joskus vain viisaampaa olla tehokas kuin aatteiltaan ylevä?
Fable III tekee parhaansa myös tuodakseen pelin maailman pelaajaa lähelle, kosketusta myöten. Pelin kaikkien hahmojen kanssa tehtävän kanssakäymisen voimaa voi säätää melko portaattomasti, mikä vaikuttaa suoraan siihen tarttuuko jotakuta hellästi kädestä vai kovakouraisesti käsivarresta? Kunnianhimoista ja ainutlaatuista, aivan kuten Molyneux'n pelin pitääkin olla. Näkemämme perusteella Fable III kipusi saman tien yhdeksi tämän vuoden odotetuimmista peleistä.

Tämä on mainos:
BETA +