UFC 2010 - Las Vegasiin ja takaisin
Petter käväisi X10-messujen ohella myös Las Vegasissa tutustumassa THQ:n ja UFC:n yhteistyön hedelmiin. Tänä vuonna julkaistava UFC 2010: Undisputed vaikuttaisi olevan kaikin tavoin edeltäjäänsä vahvempi, kovempi ja nopeampi, ja jo viime vuoden painos oli täyttä terästä.
Täällä sitä ollaan, Mandalay Bay -hotellin 40. kerroksessa, keskellä Las Vegasia. Minut ja huiman pudotuksen erottaa vain ohut kerros lasia, eikä korkean paikan kammoni oikein halua sulattaa moista tietoa. Tästä huolimatta olen täysin taivaassa. UFC eli Ultimate Fighting Championship, maailman suurin vapaaottelijaorganisaatio, on järjestänyt gaalaillan. Vapaaottelijoiden eliitti on viettämässä rentoa iltaa ja minä olen keskellä sitä kaikkea.
Juttelen kahden UFC-kamppailijan, Josh Kosheckin ja Mike Swickin kanssa UFC 2009 Undisputedista ja litkimme laimeaa amerikkalaista olutta. Ilmapiiri on rento ja miellyttävä, musiikki ei pauhaa liian lujalla ja miehet laskevat leikkiä vapautuneesti kaikesta mieleen tulevasta. Kumpikin kertoo pitäneensä edellisestä UFC-pelistä, mutta itse marisen pelin pystyssä käytyjen tappeluosioiden olleen jäykkiä ja mekaanisia. Swickin mielestä peli oli helvetin hauska ja komea, ja verkko-ottelut todella julma kokemus. Huomaan huvittuneena olevani kahta keskustelukumppaniani päätä pidempi, ja ainakin kymmenen senttiä kookkaampi kuin käytännössä kaikki UFC 2010: Undisputed -pelin ottelijat. Pituuserosta huolimatta jokainen heistä voisi tehdä minusta rusetin.
Swickillä on päällään itse tehty T-paita, jossa komeilee "I Love THQ" -painatus. Hän syö puhuessaan. Itse asiassa hän syö koko ajan, eikä näytä koskaan tulevan kylläiseksi. Leipäkori tyhjenee, kookas lautasellinen kananpoikaa katoaa ja kannullinen vettä häviää tuosta vain lyhyen keskustelumme aikana. Ahtaessaan leipäkimpaletta suuhunsa Swick kertoo punninneensa itsensä seuraavan päivän ottelua varten - hän on kadottanut viikon aikana runsaasti massaa ja nestettä, ja nyt on aika tankata. Swick on itse asiassa silti liian suuri ollakseen welterweight-luokituksessa, mutta jotenkin onnistuu aina hivuttamaan painonsa riittävän alas ennen otteluita. Tempusta tuntuu olevan hyötyä, sillä Swick on voittanut viimeisistä viidestä UFC-matsista neljä.
Keskustelu keskeytyy, kun siirrymme Mandalay Bayn konferenssitilaan, jossa UFC:n toimitusjohtaja Dana White ja THQ:n tuottaja Neven Dravinski ovat valmistautuneet esittelemään tulossa olevaa UFC 2010: Undisputed -peliä. White kuulostaa tyytyväiseltä kerratessaan miten vapaaottelun tuntu oltiin saatu edelliseen peliin mallittua. Se näkyi myös myynnissä: UFC 2009 Undisputed myi 3,7 miljoonaa kappaletta. Nopeasti puhuva Dravinski puolestaan on vakuuttunut siitä, että UFC 2010 pyyhkii edelllisosalla lattiaa mennen tullen.
Herrat ohjaavat läsnäolijoiden huomion huoneen länsireunalle pystytetylle valkokankaalle. Esille lävähtää UFC 2010: Undisputedin aloitusruutu, jonka valikot on uusittu muistuttamaan televisiossa nähtävien UFC-kisojen ilmettä. Peliä esitellään ottelulla, jossa virtuaali-Swick ottaa mittaa Paulo Thiagosta. On alusta asti selvää, että peliä kehittelevä Yuke's on petrannut animaation tasoa: molemmat ottelijat ovat selkeästi vähemmän jäykkiä ilmestyksiä. Siirtyessään mattopainiin tappelijat voivat nyt tarrata myös toisiaan ranteista kiinni, mikä saa kamppailun näyttämään ja tuntumaan entistä luontevammalta. On selvää, että Yuke's on halunnut kuroa umpeen pystyssä käytävän ja kehän pohjalla nahistelun välistä kuilua. Otteet ja lukot luonnistuvat autenttisen näköisesti, ja koko pelimekaniikka vaikuttaisi enemmän dynaamiselta: Thiago iskee harhautuksen oikealta ja yrittää päästä Swickin iholle, mutta Swick vastaa käyttämällä kehän reunoja hyödykseen ja rankaisemalla Thiagoa muutamalla ultranopealla suoralla suoraan käkättimeen. Moiset vastaliikkeet ovat uusi lisä peliin ja tuovat tappeluun oikeanlaista fiilistä.
Dravinski pistää paussin Swickin ja Thiagon tukkanuottasille ja tarttuu taas mikrofoniin.
"Olemme sisällyttäneet kaikki fanien kaipaamat ominaisuudet UFC 2010: Undisputediin. Otteista voi nyt vapautua samalla analogiseen tatinvääntöön perustuvalla mekaniikalla kuin millä aiemmin irtauduttiin sidonnasta. Olemme lisänneet peliin myös nopeita lukkoja, ja otetta yrittävät pelaajat voivat nyt epäonnistuessaan kokeilla saman tien uudestaan, ilman tarvetta palata yritysten välissä takaisin puolustusasentoon."
Ottelu jatkuu. Uusi Sway-ominaisuus antaa pelaajien heiluttaa ottelijan kroppaa paremmin, jolloin paitsi iskuihin saa lisää voimaa taakse, myös väistöliikkeet onnistuvat vikkelämmin. Dravinski kertoo, kuinka he ovat luoneet jokaiselle 100 ottelijalle yksilöllisiä liikkeitä ja kuvioita, mikä on minulle illan paras uutinen. UFC 2009 Undisputedin ottelijoiden samankaltainen liikehdintä tuhosi suuren osan peli-ilosta, eikä mikään ihme. Kaksi eri näköistä veteraanitappelijaa liikkumassa tismalleen samalla tavalla ei ollut erityisen aidon näköistä.
UFC 2010: Undisputedissa tilanne on näemmä korjattu: esittelyn ottelussa Swick liikkuu täysin eri tavalla kuin Thiago, aina iskujen liikeratoja ja tempoa myöten. Yuke's on kuuleman mukaan tehnyt jokaiselle kehäketulle nelinkertaisen määrän animaatioita edellisosaan nähden. Ennen kaikkea otteiden suorittaminen näyttää autenttiselta, vaikka jalkatyö eittämättä näyttää edelleen kolholta.
Dravinski jatkaa: "UFC 2010:ssä olemme änkeneet mukaan muutaman uuden taistelulajin, eli karaten, painin ja sambon. Olemme myös lisänneet peliin tuen vasenkätisille -- pelaaja voi itse luoda tappelijansa vasuriksi sekä päättää, kummasta kädestä ne voimakkaimmat lyönnit lähtevät. Pelaajien ei myöskään enää tarvitse valita kahden taistelutyylin välillä omaa ottelijaansa luodessaan, vaan kamppailijalle voi ottaa haluamiaan piirteitä ja tyylejä, oman mielen mukaan."
UFC 2009 Undisputedissa suurin osa pelin 74 taistelijasta oltiin selkeästi luotu pelin omalla hahmonluontimekaniikalla. Tim Sylvia ja Cro Cop olivat tästä parhaat esimerkit - molemmat näyttivät oudoilta ja kävelivät jäykästi kuin paksut kepit. THQ mainostaa, että UFC 2010: Undisputedin kohdalla asia on toisin - yhtäkään pelin yli sadasta ottelijasta ei ole tehty hahmonluontityökalulla, vaan jokainen on huolella rakennettu alusta asti mahdollisimman lähelle oikeaa esikuvaa.
UFC 2010: Undisputedin verkkopeliin on lisätty kiehtova uusi ominaisuus: pelaaja voi käydä harjoitusleirin ja jatkaa sieltä 16 ottelijan kesken käytäviin turnauksiin. Turnausten voittaja saa itselleen UFC-sopimuksen, eli avaa peliinsä bonusesineitä. Title-pelitilassa pelaajat puolestaan havittelevat painoluokkansa mestaruusvyötä ja yrittävät pitää sen hallussaan viiden peräkkäisen ottelun ajan. Drevinski kertoo, että vaikka Title-tila kuulostaa samankaltaiselta kuin perinteinen uratila, eroavaisuuksia löytyy. Title-tila keskittyy enemmän kovaan ja nopeaan vyöntavoitteluun, ja jättää muut aspektit kuten harjoitusohjelmat vähemmälle huomiolle.
Esittelytilaisuus päättyy, ja vaikka puhkun innostusta, en pääse testaamaan peliä itse. White valmistautuu kahden haastatteluvuoroaan odottavan journalistiryhmän käsittelyyn, ja jään nurkille hengaamaan siinä toivossa, että pääsisin hetkeksi jututtamaan häntä kahden kesken. Odottelu palkitaan - saan yhytettyä Danan pientä improvisoitua haastattelua varten.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS3, PSP, Xbox 360
- Pelityyppi:Taistelu
- Kehittäjä:Yuke's
- Julkaisija:THQ
- Pelaajia:1-2
- Pelaajia verkossa:1-2
- Ikäraja:16 alkaen
- Julkaisupäivä:28 toukokuu 2010
- WWE All Stars Multi
- Lucha Libre: Heroes del Ring Multi
- WWE Wrestlefest Ipad
- WWE Smackdown vs Raw 2010 Multi
- UFC Undisputed 3 PS3/Xbox 360
- WWE Smackdown vs Raw 2011 Multi
- Fight Night Champion PS3/Xbox 360
- UFC Personal Trainer Multi
- Supremacy MMA PS3/Xbox 360
- The Fight: Lights Out PS3
- EA Sports MMA Multi
- Fight Night Round 4 PS3/Xbox 360
- TNA Impact Multi
- UFC 2009 Undisputed PS3/Xbox 360



































































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









