F1 2010:n tuottaja Paul Jeal haastattelussa
Edellistä huippuluokan formulapelistä alkaa olla jo aikaa kuin suomalaiskuljettajien kultakaudesta. Tällä kaudella F1-faneille luvataan kuitenkin mannaa mahan täydeltä, sillä Codemasters aikoo kiilata F1 2010:n suoraan lajityypin kärkeen.
Codemastersin ensimmäinen yritys Formula 1:n parissa oli pelkästään Wiille ja PSP:lle julkaistu F1 2009. Vaikka peli sisälsi joitakin hyviä ominaisuuksia, kokonaisuus jäi kauas siitä, mitä maineikkaalta studiolta odotettiin. Tänä vuonna sarja loikkaa tehokonsoleille ja PC:lle. F1 2010:n tuottaja Paul Jeal kertoo, millä eväin pikseliformulat aiotaan kiidättää uuteen auringonnousuun.
Onko pelissä kaikki mahdollinen kaudelta 2010, mukaan lukien kaikki kuljettajat, tallit, radat ynnä muut sellaiset?
Kyllä, ehdottomasti. Meille on hyvin tärkeää, että tämä on autenttinen kuvaus kauden 2010 mestaruussarjasta. Se tarkoittaa sitä, että työskentelemme tiiviissä yhteistyössä kaikkien tallien kanssa mallintaaksemme heidän autonsa, varikkopilttuunsa, rekkansa, kuljettajansa ja henkilökuntansa. Teemme yhteistyötä FOMin kanssa kaikkien ratojen mallintamiseksi, mukaan lukien tämän kauden uuden South Korea International Circuitin, niin kuin myös Bahrainin ja Silverstonen ratamuutosten jäljittelemiseksi. Lisäksi simuloimme kunkin tallin suorituskykyä ja odotuksia, joten peli ei ole pelkkää voittoputkea alusta alkaen.
Oletettavasti myös tämän kauden säännöt on huomioitu F1 2010:ssä, mikä tarkoittaisi kisanaikaisten tankkausten poistumista. Onko näitä asetuksia mahdollista muuttaa uran aikana, jotta jokainen voisi käyttää mieluisimpia sääntöjä?
Peli perustuu kauteen 2010 ja niinpä olemme mallintaneet tämän vuoden säännöt, joten kilpailuissa ei enää ole KERS-järjestelmää tai välitankkauksia. Nämä säännöt ovat pysyviä, mutta lippu- ja rangaistussysteemin - mukaan lukien varikon läpiajorangaistusten - suhteen mukana on mahdollisuus hienosäätää sääntöjen ankaruutta tai pelaajat voivat kääntää rangaistukset pois kokonaan.
Kenelle teette peliä? Onko se lähinnä kovimmille F1-faneille vai voivatko sunnuntaisuharitkin nauttia siitä?
Peli on räätälöity sopimaan molemmille pelaajaryhmille, mutta ilman kahta erilaista ajomallia. Uskomme vahvasti, että pelissä voi olla realistinen ajomalli, joka on satunnaispelaajille mukava ajaa. Olemme panostaneet ajomalliin valtavasti ohjelmoimalla uudelleen paljon sellaista, mikä oli jo paikallaan Gridissä ja Dirtissä, ja keskittymällä tuottamaan ajokokemuksen, jossa auto käyttäytyy ennakoitavasti. Jos auto käyttäytyy niin kuin sen odottaisi, se mahdollistaa kierrosaikojen säännöllisyyden ja lopputuloksena ajokokemus on kokonaisuudessaan paljon parempi.
Tämän lisäksi olemme aina pitäneet eri pelaajaryhmät mielessä suunnittelun eri vaiheissa, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että motivoimme pelaajia ottamaan osaa harjoitusjaksoihin kokemuspisteitä jakamalla. Ja kuten odottaa saattaa, peli sisältää tarkat auton viritysmahdollisuudet, mutta sen lisäksi olemme ottaneet mukaan kisainsinöörin avustamaan kokemattomampia pelaajia auton säädöissä. Annamme myös pelaajien keskittyä ajamiseen varikon ulkopuolella, tai hypätä tietylle sektorille treenimielessä tai nopean kierroksen aloittamiseksi.
Entäpä F1 2010:n nettipeli: pystyvätkö pelaajat luomaan omia liigojaan, kuljettajiaan ja niin edelleen?
Pelaajat luovat oman profiilin pelin alussa ja kulkevat netissä tällä profiililla. Tarjoamme joukon erilaisia nettipelimuotoja:
Pole position - 10-minuuttinen aika-ajosessio, joka perustuu F1-kisojen kolmanteen aika-ajosessioon. Voittaja on se, joka ajaa nopeimman kierrosajan.
Sprint - Lyhyt kolmen kierroksen kilpailu, jossa simulaatioasetukset on karsittu minimiin. Lähtöruudut määräytyvät sattumanvaraisesti ja voittaja on se, joka tulee ensimmäisenä maaliin.
Endurance - Seitsemän kierroksen kilpailu, jossa ovat mukana renkaiden kuluminen ja rataolosuhteiden muutosten simulointi. Mukana on vähintään yksi varikkopysähdys. Lähtöruudut määräytyvät sattumanvaraisesti ja voittaja on se, joka tulee ensimmäisenä maaliin.
Grand Prix - Seitsemän kierroksen kilpailu, jossa ovat mukana renkaiden kuluminen ja rataolosuhteiden muutosten simulointi. Mukana on vähintään yksi varikkopysähdys. Lähtöruudut määräytyvät 10-minuuttisessa aika-ajosessiossa ja voittaja on se, joka tulee ensimmäisenä maaliin.
Kaikissa näistä pelimuodoista pelaajat voivat valitan pelkästään ajoavut - kaikki muu on ennalta määritelty. Toki tarjoamme myös Custom Grand Prix'n, joka antaa pelihuoneen perustajan yksityiskohtaisesti säätää, kuinka peliä pelataan: ajetaanko aika-ajot vai pelkkä kilpailu, miten pitkä kilpailu on, ajetaanko kausi vai pelkkä yksittäiskisa, valita vallitsevat sääolosuhteet, asettaa simulaatioasetukset, ottaa mukaan tekoälykuljettajia, rajoittaa ajoapuja ja niin edelleen.
Emme ole vielä lyöneet lukkoon moninpelin yksityiskohtia, mutta tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että pelaajat voivat kilpailla netissä enintään 12 kilpakumppanin kanssa, olivatpa ne sitten ihmisiä tai tekoälykuljettajia. Kehitämme myös tavoitepohjaista nettipelisysteemiä motivoidaksemme pelaajia valitsemaan heikkotehoisempia autoja asettamalla niille matalampia sijoitustavoitteita ja palkitsemalla avokätisemmin, jos pelaaja pystyy ylittämään ennakko-odotukset.
Muuttuvatko tai kehittyvätkö autot ja tallit uratilan ja kausien aikana?
Radalla tapahtuva kilpailu on vain osa F1-kokemusta. Teknologinen kilpajuoksu kausien kuluessa on toinen avainkomponentti, ja siitä syystä se on yksi asia, jonka olemme alusta asti halunneet peliin. Kukin lähtöruudukon 12 tallista saa oman perussuorituskykytasonsa, ajettavuuteen liittyvät erityispiirteensä ja kehityspolkunsa. Pelaajat ja toden totta myös tekoälykuljettajat voivat vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti ja miten monta osaa kehitetään kauden aikana, osallistumalla harjoitusajoihin ja menestymällä hyvin sekä aika-ajoissa että kilpailuissa. Päivitykset vaikuttavat tietysti suoraan autoon parantaen suorituskykyä ja ohjattavuutta. Tällä kertaa pelkästään parhailla autoilla ei voiteta eikä toisaalta millä tahansa autollakaan. F1 2010:ssä kilpakumppanit muuttuvat kauden kuluessa tuloksista riippuen, joten jokaisen pelaajan peli on hieman erilainen.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PC, PS3, Xbox 360
- Pelityyppi:Ajopeli
- Kehittäjä:Codemasters
- Julkaisija:Codemasters
- Pelaajia:1
- Pelaajia verkossa:1-12
- Ikäraja:12 alkaen
- Julkaisupäivä:24 syyskuu 2010
- F1 2009 PSP/Wii
- Nascar: The Game 2011 Multi
- F1 2011 Multi
- Forza Motorsport 4 Xbox 360
- GTR 3 PC
- Race Pro Xbox 360






















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









