The Last Guardianin demotilaisuudessa
Gamereactor EU:n matkaava toimittaja Bengt Lemne piipahti Japanissa Tokyo Game Show'ssa, jossa oli luvassa muun muassa The Last Guardianin esittely. Millaiset tunnelmat tilaisuus jätti?
Japanin merkittävimmän pelitapahtuman kuumimpiin nimiin lukeutui epäilemättä The Last Guardian. Lahjakkaan Team Icon ja Fumito Ueadan teosta on pidetty pimennossa pitkään, jo pelin julkistuksesta lähtien. Nyt tarjoutui viimein tilaisuus kurkata salaisuuksien verhon taakse - vai tarjoutuiko?
Loppupeleissä The Last Guardianin demotilaisuus TGS-messuilla oli omalla tavallaan antikliimaksi, sillä leijonanosa promotilaisuudesta kulutettiin Icon ja Shadow of the Colossusin tulevien HD-versioiden parissa. Jo aiemmin nähty traileri pois lukien The Last Guardianista ei näytetty mitään kuvamateriaalia koko tilaisuudessa. Ja niin kuin kuvittelin näkeväni pelin pelattavana. Lopulta ainoat oikeat pelitilanteet nähtiin PS3:lle päivitetystä Shadow of the Colossusista.
Tilaisuus oli rakennettu kysymys- ja vastaussessioksi. Jenkkituottajan kysyessä Uedalta miksi The Last Guardianin ympärillä on niin hiljaista, mies vastasi seuraavasti: "Aiempien pelien kanssa teimme teknistä rakennusta ja pelisuunnittelua samaan aikaan, ja se johti viivytyksiin. Siksipä tällä kertaa keskitymme ensin pelimekaniikkaan lyöden ydinpalaset paikoilleen, minkä jälkeen viimeistelemme muut osa-alueet."
"Tällä hetkellä olen luottavainen tuotteeseen. Kehitys on edennyt kokeiluvaiheen loppuun ja meidän on aika siirtyä täyteen tuotantovaiheeseen, loppurutistukseen", Ueda jatkoi.
Traileri loppuu sanoihin "tulossa loppuvuodesta 2011", ja Fumito Ueda lupaa tiimin yrittävän parhaansa. Jos olet kiinnostunut The Last Guardianista, olet varmaankin katsonut trailerin useampaan otteeseen. Uedan mukaan he halusivat esitellä pelin animaatiota ja Tricon liikkeitä. Lisäksi Ueda halusi sekoittaa pakkaa luomalla videopätkästä pirteän ja iloisen - useimmat kun odottavat surullista loppua pelille.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:PS3
- Pelityyppi:Toiminta, Seikkailu
- Kehittäjä:Team Ico
- Julkaisija:Sony
- Pelaajia:1
- Julkaisupäivä:2012
- Ico and Shadow of the Colossus Collection PS3
- Papa & Yo PS3
- Ico PS2
- Shadow of the Colossus PS2
- Heavy Rain PS3
- Tomb Raider: Underworld Multi






























































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









