Illanviettoa Kinectin parissa

Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

Microsoft hyppää konsolien liikeohjainkilpaan viimeisenä, mutta samalla yhtiö tekee jotain, mikä poikkeaa Wiin ja tuoreen PlayStation Moven perusajatuksesta. Sen sijaan, että pelaaja pitäisi kädessään liikkeet tunnistavaa kapulaa, Kinect-sensori tekee pelaajasta ohjaimen.

Gamereactor pääsi syventymään Kinectin taustalla olevaan teknologiaan ja laitteen ensimmäisiin peleihin Xbox Basementissä Helsingissä. Lämminhenkisen pelisession aikana kokeiltiin muun muassa taijia Your Shape: Fitness Evolvedin merkeissä, heitettiin keihästä Kinect Sportsissa ja tanssittiin auringonlaskuun Dance Centralissa. Muutaman tunnin pelailu jätti yllättävän odottavan tunnelman - ja kipeät pohkeet.

Microsoft esitteli teknologiaa ensin erityisen teknologiademon avulla. Tarkoituksena oli osoittaa, ettei Kinect ole tavallinen web-kamera, toisin kuin Xbox Live Vision ja PlayStation Eye. Kinect toki sisältää tavallisen kameran, mutta sen todellinen valtti on infrapunavalo, jolla se kaappaa kolmiulotteisen kuvan pelitilasta ja pelaajista. Tätä tietoa sensori hyödyntää hahmottaessaan pelaajien raajat ja nivelet siirtääkseen liikkeet pelihahmolle.

Demossa nähtiin, kuinka sensori pelitilan todellisuudessa näkee. Pelaajat erottuivat selvästi taustasta ja esimerkiksi käden ojentaminen eteen välittyi sensorin luomaan kuvaan. Tavallisella kameralla tällaisten kohtisuorasti kameraa vasten tehtävien liikkeiden hahmottaminen olisi vaikeampaa. Infrapunan luoma 3D-kuva ei tosin ollut järin tarkka, mutta se riittää raajojen ja kehonliikkeiden tunnistamiseen 30 kertaa sekunnissa.

Kinectillä varustettu Xbox 360 saa oman käyttöliittymän, joka ainakin tässä vaiheessa muistutti rakenteeltaan Wiin käyttöliittymää. Pelit ja kohteet esiintyivät selkeinä ruutuina ja lisää valintoja löytyi vaihtamalla sivua kättä nopeasti puolelta toiselle vetämällä. Käsivarren käyttäminen osoittimena tuntuu ehkä hivenen kömpelöltä ja epätarkalta, mutta perusasioiden hoitamiseen se on ainakin vaihtoehto, jos ohjainta ei ole käsillä. Konsolin huomion saa yksinkertaisesti Kinectille vilkuttamalla, ja lopullisessa versiossa konsolin myös pitäisi tunnistaa käyttäjä ja kirjata oikea käyttäjäprofiili sisään.

Peleistä ensimmäisenä kokeiltavaksi saatiin Kinect Adventures, joka tulee jokaisen Kinect-sensorin mukana. Kyseessä on minipelikokoelma, jossa muun muassa hypitään, huidotaan ja lasketaan koskea. Lajina nähtiin jo aiemmin tuttu polttopallo, jossa Microsoftin edustaja esitteli Kinectin kaksinpelimahdollisuuksia. Avustamaan pyydettiin Gamereactorin Eerik. Peliin hyppääminen, siitä poistuminen ja pelaajien vaihtaminen toimi saumattomasti, ja sensori osaa kalibroida itsensä automaattisesti. Se on yksi etu PlayStation Moveen.

Kinectin myös sanotaan toimivan luotettavasti valaistuksesta riippumatta. Vaikka tätä on vaikea todentaa demotilassa, näytti sensori suoriutuvan sekä olohuonevalaistuksessa että hieman hämärämmässä takahuoneessa hyvin. Videotykki ei tuottanut liikkeentunnistukseen häiriöitä.

Microsoftin omista peleistä Kinect Adventuresia kiinnostavammalta ja hauskemmalta vaikutti Kinect Sports. Raren kehittämä urheilupelikokoelma on suora vastine Wii Sportsille ja Sports Championshipille, ja siitä löytyy rantalentopalloa, jalkapalloa, keilailua, pingistä ja yleisurheilulajeja. Keihäänheitosta muodostui yksi illan ehdottomista hiteistä, kun osanottaja toisensa perään yritti rikkoa Microsoftin mainitseman 125 metrin haamurajan. Pisimmillään keppi kaarsi noin 105 metrin tienoille.

Keihäänheitto koostuu käytännössä paikallaan otettavasta spurtista ja räväkästä rykäisystä. Riippuen vauhdista ja heittokäden liikkeestä keihäs voi lentää toistasataa metriä tai töksähtää aivan varpaisiin. Myös sektorin ulkopuolelle heittäminen on mahdollista. Aukottomasti liikkeentunnistus ei silti toimi. Esimerkiksi heiton vetäminen liian takaa jättää sensorille katveen pelaajan kropasta, mikä tekee heitosta vain puolittaisen viskaisun. Keskeneräisessä versiossa esiintyi myös pientä viivettä, minkä takia moni heitto lipesi yliastutuksi.

Ubisoftin Your Shape: Fitness Evolved edustaa hieman erilaista Kinect-urheilua, joka kallistuu virtuaalisen personal trainerin suuntaan. Pelistä oli kokeiltavissa aivan viimeisin kehitysversio. Sen sijaan, että peli ohjaisi omaa Avatar-hahmoa ruudulla, peli skannaa pelaajan siluettina.

Tarkoituksena on tehdä erilaisia harjoituksia oman kunto-ohjaajan opastuksella. Suurpiirteisyyteen ei ole varaa, sillä peli on tarkka siitä, että liikkeet tekee oikein. Microsoftin mukaan peli tunnistaa miljoonia kohtia pelaajan kehosta. Rauhallinen taiji-treeni vaati keskittymistä ja oikeiden asentojen hakemista, kun taas räväkkä palikoiden nyrkkeily nosti sykettä. Harjoituksen jälkeen peli arvioi, kuinka paljon kaloreita paloi.

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
Info
  • Alusta:
    Xbox 360

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Bitsquid-haastattelu
2012-04-26

Bitsquid on kasvava teknologiatiimi, jonka pelimoottoria käytetään mm. War of the Rosesissa ja tulevissa Oddworld-peleissä. Niklas Frykberg kertoo stu..

Colors! 3D -haastattelu
2012-04-26

Jens Andersson, tuoreeltaan julkaistun Colors! 3D:n luoja, kertoi meille GDC:ssä mihin kaikkeen hänen Nintendo 3DS -ohjelmansa pystyy.

Äänestykset Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Oletko koskaan "simuloinut" urheilukisoja tai hakenut revanssia videopelistä?
  • 50% Kyllä
  • 23% En
  • 27% En pelaa urheilupelejä
Tulokset
Store locator
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Löydä kauppa | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | Yleisnäkymä | Wallpapers | GRTV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright | International staff | Terms of use |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600