Ensikosketus Wii U:hun
Gamereactor hypisteli E3-messuilla Nintendon tuoreinta visiota pelaamisen tulevaisuudesta. Miltä uusi ohjain ja konsoli vaikuttavat ja millaisia tuntemuksia teknologiademot herättivät?
We you. Wiiuu. Wii U. Nintendon hautoma salaisuus paljastui viimein, ja se on pääpiirteissään juuri sellainen kuin ennakkoon huhuttiinkin. Mutta erojakin löytyy. Esimerkiksi uusi kosketusnäytöllinen ohjain on suurempi kuin uskallettiin arvailla. Vaikka ohjain osoitti Nintendon videoissa paljon potentiaalia, markkinat reagoivat julkistukseen negatiivisesti. Kurssien laskuun vaikutti varmasti osaltaan varsinaisten uuden sukupolven pelien puute, mikä oli ainakin pelaajille pettymys. Tarjoaako Nintendo liian vähän, liian myöhään vai voiko uusi ohjain vielä voittaa epäilijät puolelleen?
Nintendon miinukseksi on mainittava, ettei se tehnyt messuesityksestään selvää pässinlihaa. Lehdistötilaisuuden jälkeen ilmassa oli selvää hämmentyneisyyttä. Jotkut jopa kyselivät, oliko Nintendo juuri esitellyt uuden ohjaimen Wiille. Näin ei tietenkään ole. Vaikka esittely keskittyi kiusallisen paljon pelkkään ohjaimeen eikä itse konsoliin ja sen peleihin, rahtusen Wiitä suurikokoisempi konsoli tuli hieman paremmin esiin tilaisuuden jälkeen messulattialla. Ja ensikokeilun perusteella se kykenee parempaan jälkeen kuin Nintendon nykylaitteisto.
OHJAIN JA PELIT
Suurin huoli kookkaan ohjaimen kanssa on aina se, miten se sopii käsiin. Liian kookas ja painava ohjain (kuten Xboxin vanha Duke) tuntuu rasittavalta pitemmissä pelisessioissa. Wii U:n tapauksessa ohjain kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä se tuntui jo muutaman minuutin jälkeen varsin luontevalta. Painoltaan se on kevyempi kuin voisi kuvitella, ja ergonomian kannalta kriittisessä näppäinten ja ohjainsauvojen asettelussa Nintendo vaikutti onnistuneen hyvin.
Lupaus pelikuvan virtauttamisesta ohjaimen näytölle kuulostaa myös hyödylliseltä. Tämä mahdollistaa toiminnan siirtämisen TV-ruudulta käsikonsolimaisesti itse ohjaimeen, jos TV:lle ilmenee kesken pelin muuta käyttöä. Mutta muitakin mahdollisuuksia on. Ohjain voi toimia esimerkiksi lisänäyttönä tai karttaruutuna TV:n rinnalla.
Kaikki tämä oli kuitenkin pikemminkin konseptin - uuden konsolisuunnittelun - sisäänajo kuin täysiverisen konsolin esittely. Nintendo kylvi ideansiemenen, jotta kehittäjät voisivat alkaa kasvattaa uudenlaisia peli-ideoita tulevalle konsolille. Tähän liittyi koko esittelyn kompastuskivi, sillä toistaiseksi konsolin pelitarjonta vaikutti tavanomaiselta.
Myönnettäköön, että Nintendo-fanit ovat kaivanneet omia versioitaan sellaisista peleistä kuin Batman: Arkham City ja Aliens: Colonial Marines. Ja ne ovat nyt tulossa. Mutta kukaan ei maininnut, miten nämä pelit hyödyntäisivät uutta konsolia ja ohjainta. Montaasivideo näytti koostuvan kokonaan muiden versioiden kuvasta, joten arvailujen varaan jäi se, saako Wii U mitään visuaalista etua viisi vuotta vanhaan Xbox 360:aan ja Playstation 3:een verrattuna. Jos pelit näyttävät kutakuinkin samoilta, riskinä on jälleen tehojen osalta alakynteen jääminen, kun Microsoft ja Sony tuovat uudet konsolinsa markkinoille.
Vielä suurempi pettymys oli kuitenkin se, ettei Nintendo itse vyöryttänyt legendaarisia sarjojaan konsolille. Ne, jotka toivoivat näkevänsä uuden sukupolven Marion, jäivät nuolemaan näppejään. Maininnan saivat uusi Super Smash Bros ja Pikmin, pelit joiden voi helposti kuvitella hyödyntävän uutta ohjainta monien eri ohjausmallien kera. Se lieneekin Nintendon koko ajatus; yhtiö ei halua sitoa pelaajia vain yhteen tiettyyn ohjaustapaan, vaan tarjota eritasoisille pelaajille erilaisia vaihtoehtoja. Kiva juttu, ainakin teoriassa. Käytännön toteutus jää pelinkehittäjien harteille.
DEMOT
- SIVULLE:
- 1
- 2
Tunnetut spesifikaatiot:
- IBM:n moniydinprosessori
- AMD:n näytönohjain (huhuttu DirectX 10.1 -tason R770-johdannaisesta)
- HDMI-liitäntä ja HD-tarkkuus 1080p:hen asti
- Oma levyformaatti, 25 Gt
- Sisäänrakennettu Flash-muisti, 8 Gt (laajennettavissa ulkoisilla massamuisteilla)
- Verkkopelimahdollisuus
- Yhteensopiva Wii-pelien kanssa (ei Gamecuben)
- Ei Blu-ray- tai DVD-tukea
Ohjaimen ominaisuudet:
- 6,2 tuuman kosketusnäyttö
- Kamera (etupuoli)
- Kaiuttimet
- Mikrofoni
- Liikkeentunnistus
- Kaksi analogisauvaa, ristiohjain
- Neljä päänäppäintä, Home-näppäin ja kaksi liipaisinta
- Yhdistyy konsoliin langattomasti
- Alusta:Wii U

















































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600










