Guild Wars 2 - Syöksy Ascalonin katakombeihin

Tulen aina kaikkiin bileisiin viimeisenä. Otetaan esimerkiksi vaikka Star Wars: The Old Republic. Olen haastatellut Biowaren kehittelijöitä useita kertoja, ollut huoneissa jotka ovat pursunneet peliä pyörittäviä tietokoneita, eikä minulla koskaan ole ollut aikaa istua pelaamaan sitä. Tämän vuoden E3:ssa pääsin painamaan yhtä ajoneuvon kutsuvaa nappulaa, jonka hilpeä Daniel Erickson minulle osoitti, ja siinäpä se. Mitä nettiroolipelejä rakastava pelijournalisti voi tehdä, kun aikataulumme ovat yleensä niin tukossa ettei meillä ole aikaa pelata esillä olevia pelejä?

Tämä päti pitkän aikaa myös Guild Wars 2:een. Bengt kävi haastattelemassa sen kehittelijöitä ArenaNetissä ja pääsipä hän myös testaamaan peliä. En ole ollenkaan varma tietääkö Bengt edes mitä termit kuten DPS ja DOT tarkoittavat... tai sitten saatan olla vain hieman katkera. Montako kertaa on mahdollista haastatella kehittelijöitä ilman että pääsee pelaamaan yhtä kuumimmista tulevista nettiroolipeleistä? Aika monta, ilmeisesti. Kun NCsoft kutsui meidät tällä kertaa Hampuriin pitkää pelitestiä varten, nappasin keikan innolla.

Jenkeissä pidetyn ArenaNetin fanitapaamisen mukaisesti suurin osa Hampurin tapahtumasta pyhitettiin luolastoille. Tämä sopi minulle vallan hyvin. Olen Guild Wars 2:n julkistamisesta asti ollut skeptinen siitä että se voisi pyyhkäistä pois nettiroolipelien "pyhän kolminaisuuden": DPS, tankki ja parantaja. Luolastot, kohtaamiset ja hirviöt on yleensä suunniteltu tämä kolmikko mielessä, ja siitä luopuminen kuulostaa miltei mahdottomalta. On aina helppo puhua, mutta jossain vaiheessa on pakko siirtyä sanoista tekoihin.

Aloitimme lyhyellä esittelyllä, jonka aikana saimme harhailla kokolailla vapaasti Norn-rodun aloitusalueella, jonka Bengt esitteli aiemmin GRTV:ssä. Sen jälkeen kokoonnuimme luolaston sisäänkäynnin ympärille. Koska tulipallot ovat aina hyvä idea, valitsin itselleni naispuolisen ihmis-elementalistin. Olin hieman testaillut juuri julkistettua insinööriä, hihitellen itsekseni joka kerta kun valtava tussarinlaukaus heitti hahmoni useita metrejä taaksepäin. Jätin sen kuitenkin väliin klassisten taikavoimien vuoksi.

Guild Wars 2:ssa luolastot tulevat kahdessa muodossa. Ensimmäinen on tarinamuoto, joka seuraa temaattisesti Guild Wars 2 -kirjaa Edge of Destiny, ja pureutuu päähenkilöiden elämiin ja kohtaloihin. Kehittelijät kutsuvat näitä päähenkilöitä kunkin rodun ikonisiksi esimerkkihahmoiksi. Kirjoittaja Jeff Grubb huomautti että koska luolastot eivät ole pakollinen osa peliä, niiden avaama tarina on erillään siitä henkilökohtaisesta tarinasta, jonka jokainen pelaaja käy lävitse omalla tahollaan. Se on silti tärkeä Tyrian suurelle tarinakaarelle.

Tarinamuodon vaikeustasoa on säädetty niin että satunnainen viiden pelaajan ryhmä pystyy läpäisemään sen. Lyhyesti sanottuna luolastojen ei ole tarkoitus olla kompastuskivenä pelaajien tiellä seuraavalle tasolle. Kehittelijät Hampurissa vertasivat tarinamuotoa kirjaan jossa jokaisen luvun lopuksi joudut painimaan karhun kanssa. En tiedä Seattlen karhuista, mutta Pohjoismaissa ne ovat aika isoja ja ilkeitä, ja repisivät minut kappaleiksi alle kahden sekunnin. Toki nettiroolipelien karhut ovat yleensä sangen löysiä, ja joiltakin niistä jopa puuttuu tassuja, korvia ja sisäelimiä, joten kehittelijät saattoivat viitata näihin. *

Luolastoihin voi tutustua myös Exploration-pelimuodossa. WoW:in Heroic- ja Riftin Export -muotoja muistuttava Exploration on vaikeampi pelivaihtoehto loppupelistä pitäville kavereille, etenkin niille jotka haluavat sahata saman luolaston läpi useita kertoja. Sen tarkoitus on antaa pelaajille kunnon haaste joka vaatii ryhmätyötä ja koordinaatiota. Kuten nimi vihjaa, se sisältää enemmän satunnaisia tapahtumia ja saattaa avata uusia luolaston osia joita ei tarinamuodossa nähdä.

Ohjelmassa oli tällä kertaa tarinamuoto, joskin näin kehittelijöitä vääntämässä Exploration-luolastoa lävitse tapahtuman lopussa. Heiltä puuttui yksi pelaaja, ja he joutuivatkin hirviöiden ylijuoksemaksi. Me neljä journalistia saimme puolestaan yhden kehittelijän mukaamme tarinaluolastoon, ja niinpä lähdimme etsimään Norn Eiriä, joka oli aiemmin sukeltanut katakombeihin kohteenaan Ascalonin entisen kuninkaan miekka. Pimeydessä asuvia kummituksia tämä ei tietenkään ihastuttanut, koska nämä olivat vielä hieman käärmeissään siitä että Charrit olivat tuhonneet kuninkaansa avustuksella heidät ja heidän kaupunkinsa, kuten ensimmäisen Guild Wars -kampanjan esittely kertoi.

Ensimmäisen, ja sangen nätin välianimaation jälkeen pääsimme luolastoon. Kuten olettaa saattaa, huomasin heti että näkymät olivat täällä yhtä komeat kuin pelissä yleensäkin. Se oli nimen mukainen tyypillinen katakombiraunio, mutta siinä oli mukavan eeppinen tuntu. Upeat patsaat reunustivat huoneita sekä kapeita käytäviä, luoden oivia väijytyspaikkoja. Ainakin tarinamuodossa karttasuunnittelu oli selkeän lineaarista, enkä koskaan kokenut joutuneeni eksyksiin. Koko seikkailu luolaston lävitse oli melko suoraviivaista meininkiä.

Arvostin myös sitä ettei luola ylipursunnut vihollisia. World of Warcraftin luolastot ovat yleensä kukkuroillaan vihulaisryhmiä jotka pitää onkia luokseen ja tappaa. Muistaakos kukaan Sethekk Hallsin Burning Crusadesta tai Drak'Tharon Keepin Wrath of the Lich Kingistä, vain pari esimerkkiä mainitakseni? Roskaryhmää roskaryhmän perään, jotka täytyy polttaa ennen kuin pomoihin pääsee käsiksi. Ja tiedämmehän me kaikki kuinka nettiroolipelien pelaajat menevät luolastoihin etupäässä hakkaamaan aarre-pinjatoja.