Sonic the Hedgehogin tarina

On olemassa vain yksi ainoa Sonic. Segan sininen siili on nykypelien joukossa oma lukunsa, ja intohimoisempaa fanikuntaa saa hakea. Sopivia vertailukohtia löytyy ehkä vain musiikkibisneksestä, jolloin puhutaan Michael Jacksonin tai Morriseyn kaltaisten ikonien fanituksesta. Antaumus on niin kova, että se kantaa yhtä lailla läpi hyvien kuin vaikeidenkin aikojen ja saa fanit omistamaan valtaisat määrät aikaa ja rahaa suosikkinsa tukemiseen. Vaikka rahaa ja aikaa palaa varmasti monien muidenkin pelien tukemiseen, selviää Sonicille omistetuilta fanisivustoilta, että siilin ihailijat nostavat menon jo lähimain uskonnolliselle tasolle.

Jotkut viettävät päivät päästään keskustellen jokaisesta Sonicin maailman nyanssista, oli sitten kyse hahmojen silmien väristä, poliittisista suuntauksista jopa seksisuhteista. Äärimmilleen asiat menevät fanifiktiossa, jossa fanit jopa kirjoittavat itsensä tarinoihin. Löytyypä jopa sivusto, jolla jotkin (hulluimmat) fanit ovat menneet naimisiin Sonicin kanssa. Heikkoihin peliesityksiin kyllästyneet ovat puolestaan ottaneet asiat omiin käsiinsä ja luoneet omia kenttiä, musiikkikappaleita tai jopa kokonaisia Sonic-pelejä. Toiset vain kirjoittavat loppumattomia artikkeleja hahmon 20-vuotisen uran kunniaksi. Sonicin tarina on kertomus menestyksestä, noususta ja tuhosta, pettymyksistä sekä tietysti aina palavasta toivosta.

Sonic the Hedgehogin historiaa on mahdotonta erottaa sen luoneen peliyhtiön Segan tarinasta. Sarja on olennainen osa yhtiön menestystä, mutta samalla myös epäonnistumisia. Siinä missä Nintendolla on Marion lisäksi aina ollut kokonainen kirjasto menestysnimikkeitä, joihin se on voinut nojata kriisien aikana, ei Segalla tilanne koskaan ole ollut näin ruusuinen. Sonic jos mikä kuvaa parhaiten Segan kulta-aikaa ja samalla sitä, kuinka kauas yhtiö on nyttemmin siitä pudonnut.

Sonicin taru alkoi runsaat 20 vuotta sitten Osakasta Japanista. Vuosi oli 1988 ja Nintendo dominoi konsolipelialaa. Nintendon valta-asemaa ei vielä tuolloin tuntunut uhkaavan yksikään haastaja, mutta Osakassa kaksi visionääristä nuorta koodaajaa olivat kohtaamassa. Yuji Naka oli ohjelmoija, joka rakasti vauhtia ja halusi myös tuoda sen esille televisioruuduilla. Naoto Ohshima puolestaan oli länsimaisen supersankarikulttuurin suuri fani. Liittyessään Segan riveihin he tuskin osasivat aavistaa, että yhdessä he tulisivat muuttamaan pelialaa kertarysäyksellä tietyn sinisen siilin avulla.

Segalla tavoitteet olivat korkealla. Suorituskyvyltään Nintendo Entertainment Systemiä huomattavasti kovempi 16-bittinen Sega Mega Drive oli valmistumassa myyntiin, mutta pelivalikoiman suhteen kilpailuvaltit olivat vähissä. Lisäksi myös Nintendolta oli tulossa uusi 16-bittinen konsoli. Ennakkomarkkinointiin ja muun muassa laitteen "blast processing" -ominaisuuden mainostamiseen oli jo käytetty valtavat määrät rahaa, eivätkä näkymät tutkimusten mukaan siltikään näyttäneet lupaavilta. Jotain oli tehtävä.

Vuonna 1989 Alex Kidd sai väistyä Segan maskottina ja tilalle alettiin etsiä jotain, joka voisi kääntää katseet pois Nintendosta. Yhtiön sisällä uranälkäisiltä työntekijöiltä kertyi yli 200 ehdotusta uusista peleistä ja maskoteista. Finalistien joukossa oli muun muassa töröhampainen jänis, vyötiäinen, karjuva karhu sekä Theodore Rooseveltiltä näyttävä heppu pyjamassa.

Ylivoimaisesti iskevin finalisteista oli kuitenkin Naoto Ohshiman sininen siili. Hän kutsui luomustaan Mr. Needlemouseksi ja kuvaili hahmolla olevan asennetta ja kyky juosta todella nopeasti läpi kierteiden ja silmukoiden. Lähteitä hahmon muotoiluun Ohshima ammensi Michael Jacksonin Bad-albumin kansikuvasta, joulupukista sekä Bill Clintonista, joka oli niihin aikoihin pyrkimässä Yhdysvalloissa presidentiksi. Sininen väri oli tietysti lähtöisin Segan logosta.

Segan johto näki projektissa potentiaalia. He myös tiesivät välittömästi oikean miehen pääsuunnittelijan paikalle: yhtiön suurimman vauhtifanaatikon Yuji Nakan, joka oli jo ansainnut kannuksensa Phantasy Starin parissa ja todistanut olevansa enemmän kuin pelkkä pätevä koodaaja. Naoto Ohshima vastatessa hahmosuunnittelusta ohjaajaksi sekä kenttäsuunnittelijaksi palkattiin Hirokazu Yasuhara. Näin vuonna 1990 oli kasassa ydintiimi, jolla toivottiin olevan eväät Nintendon lyömiseen. Ainoa, mitä tarvittiin, oli vielä nimi. Mr. Needlemouse vaihtui Soniciksi ja ikoninen pelihahmo oli syntynyt. Kaikki Sonicin ympärillä oli suunniteltu tekemään selvän pesäeron markkinoilla oleviin Super Mario Bros. -klooneihin. Vauhtiin ja itsevarmaan asenteeseen nojaavia tasoloikkia ei yksinkertaisesti ollut olemassa, ja kun eläimillä kidnappaava Dr. Ivo "Eggman" Robotnick keksittiin Sonicin viholliseksi, oli kokonaisuus kasassa. Yuji Naka kertoo:

"Olin tietysti pelannut Super Mario Brosit läpi monia kertoja, mutta halusin tehdä pelin, joka keskittyisi ennen kaikkea vauhtiin. Hauskinta Mariossa oli ehdottomasti tason viilettäminen läpi mahdollisimman nopeasti."

Vauhdin takaamiseksi Sonic sai vielä "spin attack" -hyökkäyksen hyppyihinsä. Sen avulla siili kykeni käpertymään liikkeessä kerälle, kukistamaan vihollisia ja kulkemaan esteiden läpi. Vauhtia pyrittiin pitämään yllä mahdollisimman paljon, ja prototyyppivaiheessa peli kulkikin niin liukkaasti, että sitä jouduttiin hidastamaan. Yuji Naka on myöntänyt, että prototyyppiä hädin tuskin pystyi pelaamaan ennen kuin silmissä alkoi pyöriä ja matkasairaus iski. Toinen syy oli tietysti vaikeustaso, joka osoittautui liian korkeaksi. Kenttäsuunnittelija ja ohjaaja Yasuhara ilmaisi asian näin:

"Amerikkalainen yleisö vaati tuona aikana enemmän haastetta kuin japanilaiset pelaajat, jotka arvostivat enemmän helppoa lähestyttävyyttä. Tämä oli hyvin tiedossa ja meidän haasteenamme oli tehdä pelistä vetävä molemmille yleisöille."

Kehityksen aikana Ohshima lisäsi paljon elementtejä Sonicin taustatarinaan. Sonicista tuli oman rokkibändinsä laulaja, ja yhtye koostui kokonaisesta laumasta antropomorfisia eläimiä. Sonic sai myös terävät kulmahampaat sekä kurvikkaan ihmistyttöystävän nimeltään Madonna. Segan amerikkalainen haara Sega of America ei kuitenkaan ollut innoissaan uusista lisäyksistä ja oli huolissaan siitä, kuinka ne sopisivat paikallisen yleisön makuun.

Sega of American toimitusjohtaja Tom Kalinske, joka oli aikaisemmin johtanut Mattelia (yhtiö esimerkiksi Barbien ja Matchbox-autojen takana), päätti mennä niin pitkälle, että suunnitteli Sonicin uudestaan yksinkertaisempaan ja sarjakuvamaisempaan muotoon. Rokkitähteys, kulmahampaat ja tyttöystävä saivat lähteä ja tuloksena oli aika pitkälti se Sonic, jonka tunnemme tänä päivänä. Segan pääkonttorilla Japanissa oltiin raivoissaan. Sonic Team vihasi sitä, että heidän luovaan prosessiinsa puututtiin, jotta markkinointi olisi hieman helpompaa.

"Vihasin Sonicin uutta ulkoasua koko sydämestäni ja olin todella huolissani, kuinka kuluttajat ottaisivat hahmon vastaan. Jälkikäteen on kuitenkin tunnustettava, että voi olla juuri muutosten ansiota, että Sonicista tuli menestys", Yuji Naka tilitti.

Amerikkalaiset eivät perääntyneet, ja useiden tuimien tapaamisten jälkeen he saivat pitää päänsä. Kiire oli valtava ja seuraavat kuukaudet täyttyivät jopa 21-tuntisista työpäivistä Team Sonicin toimipisteessä. Mutta kun määräaika koitti, oli peli valmis, ja 23. kesäkuuta 1991 Sonic the Hedgehog ilmestyi kauppojen hyllyille.

Sininen siili pinkaisi markkinoille aggressiivisen markkinointikampanjan kera. Se käsitti kalliita TV-mainoksia sekä jättimäisen ostoskeskuskiertueen Yhdysvaltojen läpi. Konsolisota Segan ja Nintendon välillä puhkesi käyntiin, mutta Sega oli selkeä altavastaaja. Jokaista Segan mainosdollaria kohden Nintendo pumppasi omaan markkinointiinsa 15-kertaisen summan. Silti ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen Nintendon markkinaosuus kutistui, vaikkakin vain hieman.

Pitkästä aikaa Segalla meni hyvin. Vuoden 1991 loppuun mennessä Sonicin odotettiin rikkovan miljoonan myydyn kappaleen rajan. Joulumyynti on kuitenkin ratkaisevaa aikaa, ja sitä varten Tom Kalinskella ja Sega Japanin varatoimitusjohtajalla Shinobu Toyotalla oli rohkea suunnitelma: he aikovat antaa Sonic the Hedgehogin, vuoden kuumimman pelin, Sega Mega Drive -konsolin kylkiäisenä. "Oletteko menettäneet järkenne? Tienaamme voittomme lähes yksinomaan pelimyynnistä, ja haluatte antaa parhaimman nimikkeemme pois ilmaiseksi", kertoi Toyota Segan ylimmän johdon raivonneen tapaamisessa. Kun amerikkalainen vaati lisäksi laitteen hinnan leikkaamista, sai Segan johto tarpeekseen ja ryntäsi ulos konferenssitilasta. Ennen uloskäyntiä Segan pääjohtaja Hayao Nakayama hengähti syvään, kääntyi ja sanoi: "jos uskotte, että tämä on oikea liike... tehkää se."

Ja niin siinä kävi. Nintendoa vähättelevät mainokset jatkuivat, hintaa pudotettiin neljännes ja Sonic korvasi Altered Beast -pelin Mega Driven kylkiäisenä kreivin aikaan joulun alla. Menestystä ei tarvinnut odottaa pitkään. Joulua edeltävinä kuukausina Mega Drive myi kaksi kertaa enemmän kuin Super Nintendo, ja kaikkiaan laitetta kaupattiin yli 15 miljoonaa kappaletta. Segan uhkarohkea strategia onnistui ja mahdoton oli tapahtunut: ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun alun pelialan romahduksen Nintendo menetti markkinajohtajuuden.

Ensimmäisen Sonicin valtaisan menestyksen jälkeen Sega kävi heti työstämään Sonic the Hedgehog 2:ta. Yhtiön johto tunnusti, että amerikkalaiset olivat suuresti olleet vastuussa Sonicin onnistumisesta, ja Sonic Team sai muuttaa Segan uuteen konttoriin Kaliforniaan. Sonic 2 tutustutti pelaajat uuteen apuriin, kaksihäntäiseen kettuun nimeltä Tails. Peli julkaistiin marraskuussa 1992, ja siitä syntyi jälleen niin myynti- kuin arvostelumenestys. Vielä nykyäänkin sitä pidetään pelinä, jossa Sonic Team sai kaikki palaset loksahtamaan samanaikaisesti kohdalleen. Seikkailussa oli enemmän sisältöä, ja tasapaino haasteen, vauhdin ja tutkimisen välillä hipoi täydellistä. Pelin julkaisun myötä mainonta alkoi lähestyä jo absurdeja mittasuhteita. The Blue Blur eli lempinimeltään Sininen Sumeus näkyi joka kadunkulmassa.

Sonicin pärstävärkki oli joka puolella - leluissa, TV-sarjassa, t-paidoissa, sarjakuvissa, lakanoissa, hampurilaisaterioissa, musiikkilevyissä, deodorantissa, suklaamuroissa ja jopa pastamakaronipakkauksessa. Sonic esiintyi myös esimerkiksi Simpsoneiden taustalla, Super Bowlin väliaikashow'ssa sekä New Yorkin kiitospäivän paraatissa suurimpana koskaan nähtynä pelihahmosta tehtynä ilmapallona. Sonic ei ollut vain maailman nopein, vaan myös maailman kuuluisin siili. Kun 1990-luvun puolessa välissä markkinatutkimukset mittasivat Sonicin tunnettavuutta lasten parissa, löi hahmo jopa Disneyn ikisuosikki Mikki Hiiren.