Tuokio tuo pelaajat yhteen

Kirjoittaja: Matti Isotalo
  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2

Suomalaisten pelistudioiden esittelyt jatkuvat taas. Kävimme haastattelemassa Jouni Salosta tamperelaisesta iOS-peleihin erikoistuneesta tuotantoyhtiö Tuokiosta. Tuokion erikoisuutena on tuottaa moninpelejä, joita voi pelata yhdellä mobiililaitteella.

Samalla laitteella pelattavia pelejä ei yllättäen löydy Tuokion lisäksi kovinkaan monen mobiilipelikehittäjän valikoimasta. Tämä on sääli, sillä etenkin iPadin kaltaiset suurinäyttöiset, kosketuksella toimivat tablettikoneet sopisivat erinomaisesti illanviettojen piristykseksi tai hetken huviksi lähes porukassa kuin porukassa. Sähköisissä moninpeleissä ongelmana on usein se, että kaikilta osallistujilta pitää löytyä saman valmistajan identtinen laite, jotta moninpeli laitteiden välillä olisi mahdollista. Tablettikoneella ongelma voidaan kätevästi välttää; asetetaan vain laite pöydälle ja kerätään pelaajat ympärille.

Tuokio perustettiin monien muiden uusien pelistudioiden tavoin, kun THQ:n omistama Universomo suljettiin vajaat kaksi vuotta sitten ja sen entiset työntekijät vapautuivat itsenäisiksi yrittäjiksi. "Yrityksen
perustamisen yhteydessä ihmettelimme, miksei kukaan tee yhdelle laitteelle tarkoitettuja moninpelejä", Salonen kertoo. Visiona ei kuitenkaan ollut muuttaa perinteisiä Kimblen tai Afrikan tähden tapaisia lautapelejä sähköiseen muotoon.

King of Opera
King of Operassa ideana on saavuttaa spottivalossa suurin suosio (eli pistemäärä) kolmen näytöksen aikana. Kolme muuta tenoria ei tästä luonnollisestikaan tykkää, vaan pyrkivät varastamaan kohdevalon tönimällä muita pois lavalta.

Yhteistyössä Traplight Gamesin kanssa tehtiin ensimmäisenä pelinä King of Opera, joka on kuorrutettu uniikilla ooppera-aiheisella teemalla. Valittu teema on kaikille yhtä vieras, eikä se pelota potentiaalisia pelaajia pois esimerkiksi zombiräiskinnän tavoin. Pelistä on saatu monipuolisesti palautetta niin nuorilta kuin vanhoiltakin - myös oopperaa harrastavilta. Yhden napin pelimekaniikan oppii ja opettaa puolessa minuutissa. Näin se sopii hyvin vaikka yhdessä perheen kanssa pelattavaksi taitotasosta riippumatta. Pelin uusimmissa päivityksissä lisätään kaksi uutta pelimuotoa. Oopperan Kummituksessa kohdevalo karkaa pelaajilta kummituksen takia. Fat Lady (Lihava Leidi) -tilassa taas valoa pitää välttää liian kuuluisaksi tultuaan. Ajoittain Leidiä pitää myös töniä yhteistuumin pois lavalta.

  1. SIVULLE:
  2. 1
  3. 2
Teksti jatkuu seuraavalla sivulla
Aiheeseen liittyviä linkkejä:

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Diablo III - Launch Teaser
2012-05-16

We were on site for one of six official European Diablo III launch events in Stockholm. In this brief teaser you can see people go nuts as they count ..

Diablo III - asiaa animaatiosta
2012-05-16

Tapasimme Noel Wolfmanin joka vastaa osaltaan Cinematics-osastosta Blizzardilla, ja kyselimme hieman Diablo III:n välianimaatioista ja pelin julkaisus..

Ubisoft Massive - toimitusjohtajan juttusilla
2012-05-16

GRTV tapasi vieraillessaan Far Cry 3:n moninpeliä työstävällä Ubisoft Massivella myös toimitusjohtaja David Polfeldtin, jolta kyseltiin studio menneis..

Lollipop Chainsaw -bileet
2012-05-15

Jäitkö paitsi Lollipop Chainsaw -bileistä GDC:ssä? Ei hätää, koska Bengt sukelsi hulluuteen puolestamme, ja tapasi Suda51:n, James Gunnin sekä tietenk..

FIFA 13 - peliohjaajan haastattelu
2012-05-15

Haastattelimme FIFA 13:sta peliohjaajaa Aaron McHardya, ja otimme selvää mitä odotettavissa on.

Max Payne 3 - Tarkka-ammuntaa
2012-05-14

Max Payne ei vain juoksentele pistoolit ojossa uudessa Max Payne 3:ssa. Katso miten mieheltä sujuu tarkkuuskiväärin käsittely.

Max Payne 3 - Paluu New Yorkiin
2012-05-14

Ensimmäiset kuvat Max Payne 3:sta aiheuttivat kauhistusta, mutta tässä pätkässä ollaan tutuissa maisemissa. Varoitus: spoilereita.

10 minuuttia Max Payne 3:a
2012-05-14

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia Max Payne 3:a.

Videoarvio: Max Payne 3
2012-05-14

Max Payne on palannut viimeinkin, ja Rasmus keskusteli Leen kanssa sen hyvistä ja huonoista puolista.

GRTV News: 11. toukokuuta
2012-05-11

Anastasiyan ankkuroimassa uutislähetyksessä tietoja muun muassa Dead Space 3:sta Bioshock Infinitestä.

Toukokuun kuumottavat pelit
2012-05-10

Toukokuusta on tulossa sangen ruuhkaisa kuukausi uusien pelijulkaisujen kannalta. Kaikki tietävät tietysti Max Payne 3:n ja Diablo III:n, mutta Thomas..

AR Drone 2.0 - ensivaikutelmia
2012-05-10

Thomas Blichfeldt pääsi kokeilemaan uutta kauko-ohjattavaa ja sangen siistiä AR Dronea.

Far Cry 3 - moninpelin tuottajan haastattelu
2012-05-10

Haastattelimme Petter Sydowia, jolla on tuottajan vastuu Far Cry 3:n moninpelistä Ubisoft Massivella. Kysyimme häneltä tietysti pelin kehityksestä, se..

Madagascar 3 -haastattelu
2012-05-10

Jututimme Brian Etheridgeä, Madagascar 3: The Video Gamen vanhempaa tuottajaa uudesta animaatioon pohjaavasta lisenssipelistä.

Manse Games -haastattelu
2012-05-09

Manse Games on valtion tukema projekti jonka avulla Tampereesta on tehty yksi maailman hedelmällisimpiä alueita indie-kehittäjille. Haastattelimme Suv..

Dreamtopia-haastattelu
2012-05-09

Haastattelimme Ngmocon Catherine Silvestriä Dreamtopiasta, ja siitä millaisia unelmia tämä peli mahtaakaan täyttää.

Arvio: Prototype 2
2012-05-08

Lee West istahti kertomaan Thomas Blichfeldtille vaikutelmansa Prototype 2:sta, ja miten se vastasi hänen odotuksiaan.

Anmynor-haastattelu
2012-05-08

Koska Anmynorin kehittäjät pakenivat GDC:stä etuajassa, kaappasimme haastatteluun Derek Asoton, joka työstää peliä pyörittävää Hero Engineä.

Trailershow - 8. toukokuuta 2012
2012-05-08

Anastasiya kokoaa yhteen tuoreimpien trailereiden parhaimmistoa yhdeksi käteväksi paketiksi. Nupit kaakkoon.

A Game of Dwarves - pääsuunnittelijan juttusilla
2012-05-07

Zeal Game Studiosin Sebastian Thorwaldsson, A Game of Dwarvesin pääsuunnittelija, kertoi meille pelistään, jossa pienet partamiehet tykkäävät kaivaa, ..

Visions of Zosimos -haastattelu
2012-05-04

Haastattelimme Forever Interactiven Eldon Kurthia Visions of Zosimosin omalaatuisesta vinkkelistä MMO-genreen.

Hegemony: Rome -haastattelu
2012-05-04

Longbow Games oli yksi viimeisiä kehittäjiä joita tapasimme GDC:ssä, mutta jaksoimme vielä ottaa selvää näiden tulevasta strategiapelistä, Hegemony: R..

Skyfall-haastattelu
2012-05-04

Gamereactor haastatteli Ngmocon tuottajaa Tom Hessiä tuoreeltaan Androidille julkaistusta Skyfall-roolipelistä, joka tullaan julkaisemaan myös iOSille..

Starvoid-haastattelu
2012-05-03

Zeal Game Studios työstää uutta reaaliaikastrategiaa, joka tunnettiin ennen Red Frontierina, mutta joka on sittemmin kastettu Starvoidiksi. Kysyimme p..

Shadow Puppeteer -haastattelu
2012-05-03

Jututimme norjalaisen Sarepta Studion ajattoman tyylikästä Klas Lothea kehittäjän uudesta mielenkiintoisesta Shadow Puppeteer -projektista.

Latauspelikatsaus: Toukokuu 2012
2012-05-03

GRTV:n uusi, kuukausittainen Latauspelikatsaus avaa nyt ensimmäisellä jaksollaan. Kuukauden parhaat sekä vähemmän parhaat latauspelit saavat kuulla ku..

Codemasters Racenet -haastattelu
2012-05-03

Päätoimittajamme A. Rajala keskusteli Codermastersin Ian Smithin kanssa tuoreeltaan julkistetun Racenetin ominaisuuksista.

EA Sports Executive Vice President Andrew Wilson - Interview
2012-05-02

The EA Sports VP talks social gaming, roster crossovers, the future of FIFA and much more.

The Repopulation -haastattelu
2012-05-01

Toinen Repopulationin pääkehittäjistä Josh Hall kertoi meille suunnitelmista studion free-to-play scifi-MMO -hiekkalaatikolle.

Fractured Soul -haastattelu
2012-05-01

Endgame Studiosin edustaja kertoi meille Castlevanian ja Metroidin jalanjälkiä kahden ruudun toimintapläjäyksestä 3DS:lle.

10 minuuttia N.O.V.A. 3:n parissa
2012-04-30

Kaappasimme ensimmäiset kymmenen minuuttia N.O.V.A. 3:sta iPadilla.

GRTV-uutiset 27. huhtikuuta
2012-04-27

Anastasiyan ankkuroimassa uutiskatsauksessa viikon peliaiheiset kohokohdat.

Disgaea 3: Abscence of Detention -haastattelu
2012-04-27

Jack Niida ja Ryan Phillips NIS Americalta kertoivat meille Disgaea 3:n PS Vita -versiosta.

Soft Kinetic -haastattelu
2012-04-27

Miltä liikeohjauksen tulevaisuus näyttää, Virgile Delporte Soft Kineticiltä kertoo heidän visioistaan.

Dishonored - Ohjaajien haastattelu
2012-04-27

Gillen tapasi Dishonoredin pääpäsmärit Harvey Smithin ja Raphaël Colantonion. Asiaa mm. pelin tehtävistä ja rakenteesta.

Line of Defense -haastattelu
2012-04-26

MMO-räiskintä Line of Defensen kehittäjä vastaa kysymyksiin pelitasapainosta ja pelin ominaisuuksista.

Battlefield 3 - Close Quarters
2012-04-26

DICE:n pääsuunnittelija Niklas Fegraeus kertoo Battlefield 3:n seuraavasta lisäosasta: Close Quartersista.

Näin Tera länsimaistuu
2012-04-26

Frogsterin Ellen-Jane Austin kertoo, miten korealainen MMO-peli Tera sovitetaan länsimaisille markkinoille.

Bitsquid-haastattelu
2012-04-26

Bitsquid on kasvava teknologiatiimi, jonka pelimoottoria käytetään mm. War of the Rosesissa ja tulevissa Oddworld-peleissä. Niklas Frykberg kertoo stu..

Colors! 3D -haastattelu
2012-04-26

Jens Andersson, tuoreeltaan julkaistun Colors! 3D:n luoja, kertoi meille GDC:ssä mihin kaikkeen hänen Nintendo 3DS -ohjelmansa pystyy.

Äänestykset Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä. Oletko koskaan "simuloinut" urheilukisoja tai hakenut revanssia videopelistä?
  • 50% Kyllä
  • 23% En
  • 27% En pelaa urheilupelejä
Tulokset
Store locator
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600

Gamereactor.fi

Lue Gamereactorin kuumat peliarviot, uutiset, ennakot, testit sekä monet muut.

Screenshots