Suomi
Gamereactor
artikkelit
Aliens: Colonial Marines

Haastattelussa Randy Pitchford

Texasin syvässä etelässä pitää majaansa Gearbox Software, joka muistetaan varsinkin pelisarjoista Brothers in Arms ja Borderlands. Gamereactor istahti alas firman perustaja Randy Pitchfordin kanssa. Ajatuksia vaihdettiin yhtiön menneisyydestä ja varsinkin syksyllä julkaistavasta Aliens: Colonial Marinesta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Randy Pitchford on selvästi tottunut kohtaamaan lehdistöä ja faneja. Kättelyn ja leveän jenkkihymyn jälkeen hän esittelee minulle sähköllä toimivaa pierukonetta, joka hänen mukaansa on hauskaa millä tahansa kielellä, ja lisäksi oiva keino keventää tunnelmaa. Hän oli oikeassa.

Mikä yksittäinen peli on eniten muuttanut Gearboxia?

- Yhtiömme jokainen peli on ollut merkityksellinen, mutta suurin vaikutus oli sen ensimmäisellä pelillä Half-Life: Opposing Force. Sen myötä firma muovautui sellaiseksi kuin se nykyäänkin on. Sittemmin yhtiön koko on kasvanut paljon, mutta ensimmäisen pelin myötä lasketut perustukset ja toimintaperiaatteet eivät ole muuttuneet miksikään. Uskottavuuden kannalta tärkein pelimme on ollut Borderlands, koska sen menestyksen myötä saatoimme kohota aivan uudelle tasolle pelibisneksessä.

Mikä osa-alue Aliens: Colonial Marinesta on vaatinut eniten työtä?

Tämä on mainos:

- Olemme käyttäneet pelissä uutta valaistustekniikkaa nimeltä "divert rendering", jonka ansiosta valaistuksesta saa entistä luonnollisempaa ja vaikuttavampaa. Lyhyesti ilmaistuna kyse on siitä, että ensin kohde mallinnetaan ja sitten se valaistaan; näin tietenkin tehtäisiin oikeassakin elämässä. Toinen paljon työtä vaatinut osa-alue on pelin tarina ja ennen kaikkea sen kerronta. Mielenkiintoinen stoori ja kiintoisat tapahtumapaikat eivät vielä yksin riitä, vaan tarina on myös osattava kertoa mukaansatempaavalla tavalla. Kolmas huomiokohta on moninpeli, jonka toimivuuteen ja tasapainoon olemme käyttäneet paljon voimavaroja.

Mikä alusta on ollut kehityksen pohjana, jolta peli sitten muunnetaan muille alustoille?

Työn pohjana on ollut PC, mutta haluamme tietenkin kuluttajien saavan hyvän pelikokemuksen myös Xbox 360:lla ja Playstation 3:lla.

Aliens: Colonial Marines
Tämä on mainos:

Aliens: Colonial Marinesissa on yhteistyötila ja tarinaa voi pelata samanaikaisesti neljän osanottajan kesken kuin Borderlandsissa. Miten pelaajamäärän kasvu vaikuttaa vaikeustasoon?

- Vaikeustaso ei kasva pelaajamäärän kasvaessa, kuten tapahtui Borderlandsissa. Näin ollen kavereiden mukaan tuominen auttaa eteenpäin pääsemistä korkeammilla vaikeustasoilla. Ajatus on sama kuin esimerkiksi Halo-peleissä.

Onko Aliensin tarinatila lineaarinen Uncharted 3:n malliin, vai onko siinä avoimen maailman piirteitä kuin Borderlandsissa?

- Colonial Marines tulee olemaan aivan erilainen kokemus kuin Borderlands. Kyse on toimintapelistä, joka ajoittain toimii kuin ensimmäisen persoonan Uncharted 3 ikään. Lineaarinen rakenne mahdollistaa myös entistä paremman tarinankerronnan, mikä on usein ongelma avoimen maailman hiekkalaatikkopeleissä. Borderlands näkyy pelissä kuitenkin siten, että kokemuspisteiden kertyessä käyttöön aukeaa lisää varusteita, ja siinä kuinka moninpeli, yhteistyötila ja yksinpeli ovat kaikki liitoksissa toisiinsa.

Aliens: Colonial Marines on jo itsessään jatko-osa, mutta jos peli menestyy, aiotteko tehdä sille jatkoa?

- Teemme ensin tämän yhden pelin huolella valmiiksi ja mietimme vasta sitten tulevaisuutta. Ajatus jatko-osasta ei kuulosta huonolta, mutta haluamme sille olevan sekä tarinallista että kaupallista tilausta.

Lue Aliens: Colonial Marinesin ennakko tästä.

Aliens: Colonial MarinesAliens: Colonial Marines

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Aliens: Colonial MarinesScore

Aliens: Colonial Marines

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Gearboxin ja Segan Aliens-projektia on odotettu vuodesta toiseen, ja nyt se on viimein kaupoissa. Kannattiko odotus?



Ladataan seuraavaa sisältöä