Suomi
Gamereactor
arviot
Colors! 3D

Colors! 3D

3DS:n alaruutu on kuin pikkuruinen piirtoalusta, joten on jo aikakin että laitteelle julkaistaan ensimmäinen piirto-ohjelma. Colors! 3D tarjoaa laitteelle peruspiirto-ohjelman, jolla pystyy maalaamaan myös kolmiulotteisia maalauksia.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Colors! 3D tarjoaa kattavan peruspaketin kaikille piirtämisestä ja maalaamisesta kiinnostuneille. Ohjelmalla pystyy maalaamaan sielunmaisemiaan myös kolmiulotteisiksi kuviksi ja piirustuksiaan pystyy myös jakamaan kätevästi ohjelman kotisivulle muiden ihailtavaksi ja kommentoitavaksi. Mistään maailmanluokan kuvankäsittelyohjelmasta ei silti ole kyse, sillä ohjelma sisältää vain olennaisimmat taiteilijan tarvitsemat työkalut: siveltimet, värit, kankaat ja pyyhekumin.

Kaikki olennaiset toiminnot on kätevästi piilotettu konsolia pitelevän käden ulottuville. Olkanapista pääsee väri- ja sivellinvalikkoon ja ristiohjaimesta pystyy hyppimään eri syvyystasojen välillä, käyttämään värinkloonauspipettiä, säätämään siveltimen painalluksen astetta ja siirtelemään maalauskohtaa. Itse maalaaminen hoidetaan luonnollisesti kosketuskynällä, mutta valitettavasti 3DS:n rajoituksista johtuen alusta ei reagoi painalluksen voimaan. Siveltimelle löytyy vain kolme erilaista asentoa, joten varsinaisten piirtoalustojen tarkkuuteen ei päästä.

Pienestä rajoituksesta huolimatta Colors! 3D:llä on todella mukava taidoista riippuen joko maalata tai tuhertaa. Ohjelmalla saa aikaan todella näyttäviä taideteoksia, mutta omat taitoni eivät kuitenkaan riittäneet moisten luomiseen. Sain kolmella erilaisella siveltimellä aikaiseksi epäsuhdan kupin piknikpeitolla, sekä nummien keskellä nököttävän elävän ilmoitustaulun. Ne jopa näyttivät siltä kuin ne olisi oikeasti maalattu öljyväreillä, mutta tarkkuudessa olisi vielä kehittämistä. Tosin värienkäyttönikään ei ole mitenkään taidokasta, vaikka siveltimen kokoa ja värien voimakkuuksia pystyy vapaasti säätämään.

Colors! 3D
Tämä on mainos:

3DS:n ollessa kyseessä mukana on tietysti myös mahdollisuus toteuttaa visioitaan kolmiulotteisesti. Jokaisessa maalauksessa on viisi eri syvyystasoa, joista jokaiselle pystyy maalaamaan. Jos mielikuvitus ja taidot riittävät, tarjoaa ohjelma mahdollisuuden luoda näyttäviä maisemia. Tosin täysin kolmiulotteisia esineitä ei tietenkään pysty erillisillä tasoilla luomaan. Ja ellei kolmiulotteisuutta käytä ollenkaan, voi eri tasoja käyttää luovasti vaikkapa toistensa peittämiseen. Tämä tekee maalausten asettelujen toteuttamisesta helpompaa, koska kaikkien osasten ei tarvitse heti osua kohdalleen.

Itse pidin myös ominaisuudesta, jossa 3DS:n kameralla otettujen kuvien päälle pystyy maalaamaan. Tosin tällä tavalla otettuja kuvia ei pysty jakamaan verkossa, mutta se ei minua ainakaan haitannut. Tällä varmistetaan ainakin se, että kaikki verkon kautta katseltavat ja ladattavat luomukset ovat alusta asti itse tehtyjä.

Colors! 3D tarjoaa perustyökalut digitaalisten maalausten luomiseen. Kolmiulotteisten maalausten luominen, valokuvien päälle maalaaminen ja jopa kahdestaan saman piirustuksen maalaaminen yhtä aikaa eri konsoleilla tarjoavat varmasti hupia piirtämisestä ja maalaamisesta nauttiville. 6 euron hintakin on piirto-ohjelmasta häviävän pieni hinta, joten kyllä tätä uskaltaa suositella rohkeasti kaikille kokeiltavaksi. Ei muuta kuin kosketuskynä käteen ja kesän värejä maalailemaan!

Colors! 3D
Tämä on mainos:
Colors! 3DColors! 3DColors! 3D
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Hyvät perustarvikkeet piirustusten luomiseen, kolmiulotteiset kuvat, kameran hyödyntäminen, kaverin kanssa saman piirustuksen piirtäminen on kivaa.
-
Kosketusnäyttö ei tunnista siveltimen painamisvoimaa, ominaisuuksiltaan vain piirto- eikä kuvankäsittelyohjelma.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Colors! 3DScore

Colors! 3D

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Colors! 3D tarjoaa 3DS:lle peruspiirto-ohjelman, jolla pystyy maalaamaan myös kolmiulotteisia maalauksia.



Ladataan seuraavaa sisältöä