Datura

Klassisissa hidastempoisissa seikkailupeleissä oli sitä jotain. Samaa tuntuvat ajatelleen myös Daturan kehittäjä Plastic. Datura on ytimeltään ensimmäisen persoonan rauhallinen pikkupeli, jossa tärkeintä on tutkiminen ja ihmetteleminen. Loppuratkaisu jättää kuitenkin parantamisen varaa.

Datura on hulluruohon latinankielinen nimi, ja pelin tarina liikkuukin jossakin kuolemanrajakokemuksen ja hallusinaation välimaastossa. Pääasiallisena areenana on kaksi portilla toisistaan eristettyä metsäistä aluetta. Kummassakin näistä täytyy löytää ja ratkaista neljä erilaista tehtävää haluamassaan järjestyksessä. Tehtävät ovat yleensä loogisia ja istuvat hyvin hieman sekopäiseen tunnelmaan. Aluksi tulee pyörittyä silmät ympyräisinä ihmetellen, mutta jonkun ajan kuluttua rakenteesta pääsee kiinni, jolloin eteneminen vauhdittuu merkittävästi. Lopputekstejä katsellaan jo muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, eikä peli saa oikein täysin tyydyttävää ratkaisua. Tästä huolimatta Daturaa huomaa miettivänsä vielä Playstation 3:n sammuttamisen jälkeenkin, mikä on aina merkki hyvästä pelikokemuksesta.

Peli on suunniteltu Playstationin liikkeentunnistusohjaimella eli Move-kapulalla pelattavaksi, mutta toimii mallikkaasti myös perinteisellä ohjaimella. Liikeohjaukseen perustuvat pulmat vaativat usein enemmän kuin yhden yrityksen. Tämä ei kuitenkaan haittaa, koska missään vaiheessa ei ole kiire. Ympäristöä tutkittaessa alalaitaan ilmestyvä logo ilmoittaa jotain mielenkiintoista olevan lähellä, ja surraava hyönteisparvi osoittaa kohdan, josta voi ottaa kiinni. Tällaiset merkit poistavat tehokkaasti turhauttavan harhailun, mikä on ollut usein juuri seikkailupelien ongelmana. Viimeinen silaus on hiljalleen pelaajan avuksi piirtyvä kartta: muistilehtiöön luonnosteltava kuva täydentyy hieromalla koivuja. Tämä on ehkä ainoa yksityiskohta koko pelissä, joka tuntuu järjettömältä ja epäintuitiiviselta. Varsinaista pelaamista se ei haittaa, mutta tuntuu siitä huolimatta kummalliselta.

Graafisesti Datura on hyvinkin pelkistetty. Yksityiskohtia ei juuri ole, mikä luo kokonaisuudelle piirrosmaisen vaikutelman. Värit ovat syksyiseen metsämaisemaan sopivia, joten lapsenomaista värikarkkia on turha odottaa. Äänitehosteiden määrällä ei rauhallisen tempon vuoksi pröystäillä, mutta ne tekevät oman osuutensa "siellä olemisen" kokemuksesta. Musiikki tunnelmoi taustalla koko ajan, ja juuri musiikillinen ilmaisu tekijöillä on selvästi ollut hallussaan.

Datura on ohi parissa tunnissa. Siitä huolimatta koin saaneeni sen, mitä lähdin hakemaan: hetken irtautumisen arjesta jonnekin kauas pois. Kympin hinnalla se ei ole huono saavutus.