Gravity Rush

On parempi aloittaa myöntämällä, ettei PS Vitan julkaisu ole ollut se kaikkein ruusuisin pelien historiassa. Tokihan käsikonsoli on hieno ja siinä on paljon potentiaalia, mutta kuten 3DS viime vuonna, ei se ole yltänyt valmistajansa odotuksiin asti. Shigeru Miyamoton mukaan Vitan ongelma on sama kuin 3DS:llä viime vuonna. Teknologia on paikallaan, mutta missä ovat ne pelit, jotka vakuuttavat pelaajat ostoksen kannattavuudesta? Tähän mennessä Vitan kehuskelunaiheet ovat olleet lähinnä pienemmäksi skaalattujen PS3-pelien oloisia (Uncharted: Golden Abyss), pelejä joita voisi yhtä hyvin pelata myös puhelimella (Escape Plan) tai sitten konversioita kotikonsolin peleistä (Ultimate Marvel vs. Capcom 3). Viihdyttäviä, mutteivät kovin vakuuttavia.

Gravity Rush tipahtaa taivaista kuin vastauksena Sonyn rukouksiin. Juuri näin alkaa itse pelikin. Päähenkilömme Kat tipahtaa taivaasta ja herää Heksevillen leijuvasta kaupungista vailla muistoja (mikä on toki pelien suurin klisee). Samaan aikaan iskee myös painovoimamyrsky, joka syö suurimman osan kaupungin naapurustoista ja tuo mukanaan arvoituksellisia nevi-olentoja. Kaikkien onneksi Kat on niin kutsuttu Gravity Shifter, joka kykenee manipuloimaan painovoimaa. Mikään määrä muistinmenetystä ei saa häntä kääntämään selkäänsä Heksevillen asukkaiden hädälle, tai pysäytä häntä pelastamasta kaupungin naapurustoja.

Gravity Rushin tarinan alkupiste on aivan käypää tavaraa, mutta siitä kasvaa myös pelin suurin heikkous. Suuri osa tarinasta kerrotaan sarjakuvamaisten välianimaatioiden kautta taisteluiden välillä, mikä on itsessään ihan siistiä. Kerronta vain ei meinaa päästä vauhtiin, ja sen kautta mukaan tuodaan useita elementtejä ja juonilinjoja, jotka jäävät vain roikkumaan ilmaan vailla selitystä. Onkohan tässä sitten jätetty avoimuutta tulevaa lisäsisältöä tai jatko-osaa varten, sitä en tiedä, mutta itse olisin toivonut hieman lisää selvennystä ennen kuin peli saavuttaa loppunsa 12-14 tunnin kohdalla.

Onneksi Gravity Rushiin sisältyy paljon erilaisia pelielementtejä, jotka pitävät kiinnostusta yllä alusta loppuun saakka. Kissansa Dustyn avustuksella Kat voi kumota painovoiman ja kääntää näkymää sitten siihen suuntaan, johon haluaa singahtaa. Näin Kat voikin lentää satoja metrejä kaupungin halki ja jatkaa siitä sitten sujuvasti juosten seinää pitkin ylös. Koko Hekseville on vapaasti tutkittavissa ilman rajoituksia, lukuun ottamatta tietenkin sen alla ammottavaa tyhjyyttä. Kuvittele yhdistelmä Super Mario Galaxyä ja Don Rosan ankkatarinaa, jossa Milla Magia kääntää painovoimaa ja pistää ankat seinälle, ja Gravity Rushin toimintaperiaate alkaa avartua. Lentämisen ja seinillä juoksun lisäksi Kat voi käyttää voimiaan esineiden leijuttamiseen, maata pitkin liukumiseen ja nevi-laumojen taltuttamiseen.

Tätä kaikkea säestää sujuva ohjausmekaniikka, ja Japan Studio on tehnyt todella hyvää työtä Vitan ominaisuuksien hyödyntämisessä pelaamisen miellyttävyydestä tinkimättä. Takapaneelilla kikkailun sijasta se on jätetty tässä kokonaan unohduksiin. On myös positiivista, että pelissä voi käyttää oikeaa tattia ja konsolin sisäänrakennettua gyroskooppia. Vaihtoehdot tekevät vihollisten sihtaamisen helpommaksi ilman, että yksi tulisi toisen tielle. Jos pelaaja kokee tarvitsevansa lisää harjoitusta, tai haluaa kerätä enemmän energiakristalleja, löytyy Heksevillestä monia minipelejä. Haasteet ovat hauskoja sekä haastavia, mutta niissä olisi voinut olla enemmän vaihtelua.

Pelin ulkoasu on myös hyvin miellyttävä. Se näyttää yhdistelmältä perinteistä anime-tyyliä ja ranskalaisia sarjakuvia. Tämä ei varsinaisesti yllätä, pitäähän pelin ohjaaja Keiichiro Toyama (mies Silent Hillin takana) Moebiusta yhtenä pääasiallisista innoittajistaan. Kun tähän lisätään Heksevillen steampunk-henkinen olemus, on lopputuloksena herkullinen yhdistelmä Steamboy-animea ja El Shaddai: Ascension of the Metatronia. Valitettavasti se ei kuulosta yhtä hyvältä. Sävellykset eivät ole huonoja, mutta niitä on liian vähän ja ne kestävät liian kauan. Ääninäyttelyä pelissä on niukasti, mutta se on pitemmän päälle vain etu, koska Gravity Rushin mielikuvituskieli kuulostaa kamalalta.

Gravity Rush olisi voinut olla unohtumaton klassikko ilman joitakin huomattavia heikkouksia tarinassa ja äänessä. Siihen olisi myös kärsinyt laittaa vähän kovempia haasteita. Täytyy silti sanoa, että Japan Studio on suurimmaksi osaksi onnistunut pyrkimyksissään, ja henkilökohtaisesti Gravity Rush on hypännyt täysin tuntemattomasta nimikkeestä pakko-ostokseksi.