Lollipop Chainsaw'ssa Suda antautuu musiikkimaailman vietäväksi pidättelemättömissä verikekkereissä, joiden tähtenä on moottorisahaa heiluttava zombimetsästäjä ja huutosakkilainen Juliet Starling.
Juliet on popmusiikkia pirtsakan, ikuisesti optimistisen ja muodokkaan nuoren blondin hahmossa. Hän rakastaa poikaystäväänsä Nickiä, on riippuvainen tikkareista ja uskoo varmaankin takamuksensa olevan liian leveä. Seikkailu alkaa, kun San Romero High Schooliin hyökkää lauma zombeja, kiitos itserakkaan Swan-gootin. Julietin 18-vuotispäivät ovat pilalla, ja pian koko koulu on täynnä verta ja suolenpätkiä. Jää Julietin harteille pelastaa päivä pinkillä moottorisahallaan, ja poikaystävänsä irtileikatulla, mutta vielä elävällä päällä.
Lollipop Chainsaw'n pelaaminen on kuin olisi piikittänyt muutaman sataa kiloa sokeria suoraan suoneen. Juliet on akrobaattinen pyörremyrsky, joka sekoittaa korkeita ja matalia sahanheilautuksia nopeampiin iskuihin puuhkillaan. Sydämet ja sateenkaaret sinkoilevat valtoimenaan ruumiinonkaloista zombien jäsenten lentäessä irti. Mitä useamman raadon saa hoideltua yhdellä huitaisulla, sitä enemmän pisteitä naksuu. Kun Julietin tähtimittari lähestyy huippuaan, voi aktivoida tappomoodin, joka tapetoi käytävät zombilihalla. Kaikki tämä Tony Bailsin klassisen huutosakkibiisi Mickeyn tahtiin.
Taistelut ovat nopeita ja monipuolisia kiitos uusien aseiden, kykyjen ja vihollisten, joita popkulttuuriviittauksiin ja omalaatuiseen ilmeeseen nojaavassa pelissä piisaa. Lollipop Chainsaw on alusta loppuun asti Suda 51 -peli, eli eri tyyleillä, vaikutteilla, irtojäsenillä ja mähnällä täytetty tehosekoitin, jonka kieroutunut estetiikka heijastaa omaa aikaansa. Siitä löytyy amerikkalaista sarjakuvaestetiikkaa, purkkapoppia, funkkia, heviä, retroa, klassisia zombileffoja, animea ja niin paljon kaikkea muuta, että se sekoittuu yhdeksi isoksi sopaksi.
Se, että tämä omalaatuinen sekoitus toimii niin hyvin, on ainakin osin käsikirjoittaja James Gunnin ansiota, joka on työstänyt tarinaa ja hahmoja paremmin länsimarkkinoille sopiviksi. No More Heroesissa aivan liian suuri osa huumorista jäi märkänä läikkänä kielimuurin kylkeen. Tästä ei ole huolta Lollipop Chainsaw'ssa. Se on erittäin hauska peli, jonka huumori on törkeää, terävää ja hieman South Parkista muistuttavaa, tosin enemmällä metahuumorilla ja neljännen seinän rikkomisella.
Pelistä löytyy myös hämmentävä joukko ääninäyttelijöitä, kuten bronyjen suosikki Tara "Twilight Sparkle" Strong ja Smallvillen Lex Luthor Michael Rosenbaum pelin romanttisena pääparina. Toimintaa säestää sekä lisensioitu että erityisesti peliä varten sävelletty musiikki, mikä antaa kokemukselle oman fiiliksensä.
Yllättävää kyllä, Lollipop Chainsaw on jopa melko tavallinen ollakseen Suda 51 -peli. Onhan se melko hullu, mutta se on silti aiempia hienovaraisempi ja vähemmän hämmentävä. Se on rakennettu paljolti No More Heroesin päälle, mutta sen lähestymistapa on lineaarisempi ja keskitetympi. Siitä löytyy sama sekoitus äärimmäistä taistelua, quick time event -minipelejä sekä fantastisia pomovastustajia. Ympäristöt ovat tosin ajoittain steriilejä, hahmoanimaatiot oudon jäykkiä, ja pelin kameralla on paha tapa jäädä jumiin outoihin kulmiin.
Lollipop Chainsaw on silti upea peli, mutta myös hieman ennalta-arvattava - sana, jota en koskaan uskonut käyttäväni Suda 51 -pelistä.