Krater

Kun pienen budjetin itse julkaistua peliä pelaa, odottaa aina kohtaavansa jotain sellaista, jota isot studiot eivät syystä tai toisesta halua tehdä. Joskus tämä tarkoittaa freesiä peligenrejen ennakkoluulotonta sekoittamista, joskus uutta ja innovatiivista pelimekaniikkaa tai uniikkia aihepiiriä. Siksi ruotsalaisen Fatshark-studion Krater synnyttikin pienen toivonkipinän tuomalla Diablo-pelisarjan hallitseman toimintaroolipeligenren ruotsalaiseen, maailmantuhon jälkeiseen ympäristöön.

Erikoisen tapahtumapaikkansa ja varsin pirteän ulkoasunsa takia Kraterista on helppo pitää ensiminuuttien jälkeen. Kaasunaamari tuntuu olevan tulevaisuuden Must Have -tuote, sillä jokaisella vastaantulijalla on jotain naamansa peitteenä. Neljä eri hahmoluokkaa käsittävät pelihahmotkin näyttävät ihan joltain muulta kuin tusinafantasioiden haltijajousiampujilta tai pappismiehiltä. Kolmen hengen poppoon kera samotaan sodan jälkeisiä maisemia kaivoksista kukkuloille, koko ajan pyörien mystisen Kraaterin ympärillä ja lopulta siellä itsessään. Pelaaja ohjaa jatkuvasti kaikkia kolme hahmoa ja näiden harvalukuisia erikoiskykyjä. Näin pelistä löytyykin pieni vivahde toimintastrategiaa. Tiukimmissa väännöissä valitettava tekoälyn puute tosin teettää hiusosaston harmaantumista kaukotaistelijan vääntäytyessä ison mörön kainaloon kuin väkisin.

Vaikka esillepano ja alustus on hoidettu mallikkaasti, Kraterista valitettavasti putoaa pohja pian alun jälkeen. Toimintaroolipelien perinteiset kannustimet kuten hahmoluonti, varusteiden keruu ja uusien erikoiskykyjen avaaminen on jätetty, jos ei kokonaan pois, niin selkeästi puolitiehen. Omiin sotureihin ei synny sitä tunnesidettä, joka syntyy kokemuksen myötä hahmon kasvaessa rottien liiskaajasta uljaaksi taistelijaksi. Kaikki hahmot ulkoasuineen luodaan satunnaisesti pelin alussa, eikä ulkoasun muokkaamista ole juuri ollenkaan. Ykköstason tyyppi näyttääkin astaloaan lukuun ottamatta lähes identtiseltä pelin läpäisseen virkaveljensä tai - siskonsa kanssa. Ja kun kykyjäkin on jokaisella vain pari (plus vasemmalla kädellä käytettävä apuväline), toiminta ei uudistu alkuasetelmien jälkeen riittävästi. Ainakin itselleni nämä asiat vähensivät peli-iloa huomattavasti.

Viimeisenä käsittämättömänä asiana Krater pakottaa pelaajan ajoittain hylkäämään omat palkkasoturinsa pärjätäkseen vaikeampia vastustajia vastaan. Jokaisella hahmolla on nimittäin oma sisäinen tasorajansa, jonka jälkeen kokemusta ei kerry ja isot pahat pistävät pataan urakalla. Mitään uutta ei uuden hahmon valinnan kautta peliin tule, mutta vanhoja tasoja joutuu vääntämään taas urakalla nostaakseen tulokkaat nollatasosta varteenotettaviksi kamppailijoiksi. Samoja, sinänsä nättejä, maisemia tahkotaan siis urakalla ilman minkäänlaista kannustinta pelin läpäisyä lukuun ottamatta.

Arvion alkupuolen mukaisesti itsenäiseltä studiolta odottaa aina jotain erilaista ja uutta, ja Kraterin kohdalla nämä kriteerit kyllä täyttyvät. Valitettavasti uuden ja oivaltavan pelimekaniikan tai tarinankerronnan sijaan peli odottaa pelaajan ihastuvan vääntämään samoissa maisemissa kourallisella erikoiskykyjä ilman tuntuvaa edistymistä tai uuden löytämistä. Ainakin allekirjoittaneen mielestä Fatshark otti toimintaroolipelistään väärät asia ulos ja pisti uudet, eri tavalla väärät asiat sisään. Tuleva moninpelipäivitys voi pelastaa hieman kovin valjuksi jäävästä lopputuloksesta, mutta ilman isoa muiden osa-alueiden uudelleensuunnittelua Krater jää suutariksi.

Peli arvioitiin Jimm's PC Storen tarjoamalla Military Class Destroyer -testilaitteella.