Sound Shapes on kuin köyhän miehen Little Big Planet. Molemmissa loikitaan kaksiulotteisten kenttien päästä toiseen. Tärkein yhtymäkohta on kuitenkin se, että kummankin tenho nojaa käyttäjien itsensä tekemiin kenttiin. Siinä missä Little Big Planet nojaa loikintaan, Sound Shapes painottaa joka suhteessa musiikin merkitystä. Harmillisesti äänimaailma jää lopulta visuaalisen annin jalkoihin, kuten peleissä yleensä tahtoo käydä.

Tarinatila on jaettu kuudelle LP-levylle, joissa on kussakin kolmesta viiteen raitaa. Yhteensä näitä kappaleita eli pelattavia kenttiä on 22 kappaletta, eikä niiden läpipeluussa nokka kauaa tuhise. Pelin idea on, että kentästä kerätään erillisiä palloja eli nuotteja, joilla alati rikastetaan taustalla soivaa musiikkia. Maalin lähestyessä äänimaailma on yhtä elektronisen musiikin juhlaa, ja kentän läpäisy antaa uusia leluja käytettäväksi omiin luomuksiin. Kaikkien raitojen läpäisy avaa mahdollisuuden erilliseen death-tilaan, jossa annetaan vain vähän aikaa ja paljon nuotteja eli palloja kerättäväksi. Aikarajallinen säntäily kohottaa enemmän verenpainetta kuin antaa nautintoa, sillä musiikin parissa on mukavampi fiilistellä kuin hikoilla.

Pelin sankari on paistinpannulle lätkäistyn kananmunan näköinen olio. Yksi silmä osoittaa menosuuntaan päin, ja keskuspalloa ympäröivä valkuainen mahdollistaa seinissä kiipeilyn. Lisää vauhtia pyttyyn saa nappia painamalla, mutta tällöin valkoinen tarttumapinta katoaa. Puuttuu enää pärryyttävä ääni takavasemmalta simuloimassa kiihdyttävää moottoripyörää. Ohjaus on pääosin intuitiivista ja helppoa, mutta säännöllisin väliajoin pallura takertuu johonkin seinään aiheuttaen aloituksen välitallennuspisteestä. Näitä on kuitenkin erittäin runsaasti, joten tarinatila on lyhyytensä lisäksi erittäin helppo.

Omien kappaleiden eli kenttien tekeminen on oikeastaan ainoa syy, minkä vuoksi pelin ostoa voi perustella. Mahdollisuuksia on runsaasti ja riittävästi aikaa kuluttamalla on mahdollista luoda hyvinkin luovia kenttiä sekä visuaalisesti että musiikillisesti. Omat kentät voi jakaa verkon välityksellä muille, ja suosituimpien luomusten kokeileminen antaa hyviä virikkeitä omille kentille. Väkisinkin tulee silti mieleen, olisiko sittenkin antoisampaa luoda ihan oikeata musiikkia oikealla soittimella? Tarinatilan läpäisyn jälkeen aukeaa beat mode, jossa käsketään kirjoittaa auki taustalla kuuluva lyhyt luritus. Tehtävät edellyttävät varsin hyvää sävelkorvaa, joten tämä pelimuoto lienee tehty vain aidosti musiikkia harrastaville pelaajille.

Graafisesti Sound Shapes on äärimmäisen yksinkertainen. Yksityiskohtia ei ole yhtään ylimääräistä, ja väritkin ovat pääasiassa niin sanottuja päävärejä. Tämän seurauksena ruutu on erittäin kirkas ja värikäs karkki. Tarkoitus lienee kiinnittää pelaajan huomio musiikkiin, mutta tässä onnistutaan vain osittain. Toki äänien kuunteleminen ja pelaajan oma rytmitaju helpottaa muutaman vaikean kohdan selvittämistä, mutta muuten tulee enimmäkseen katseltua, ei suinkaan kuunneltua, peliä. Musiikki on viimeisen päälle elektronista konemusiikkia, mikä luo pelille varsin happoisen yleistunnelman. Olisi ollut hauska katsoa, millaista kuvaa tuottaisivat raa'at hevisoundit tai yhteiskuntajärjestystä kritisoivat hip hop -lyriikat.

Sound Shapes on lopulta liian yksinkertainen ja köyhä sisällöltään ollakseen kannattava ostos muille kuin aivan valikoituneelle pelaajajoukolle. Toisaalta tällaiset audiotaidetta harrastavat pelaajat tekevät todennäköisesti musiikkinsa ihan oikeilla soittimilla, joten on vaikeaa kuvitella heidän innostuvan kikkailemaan latauspelin parissa. Lisäksi musiikki rajoittuu ainoastaan elektroniseen konemusiikkiin, jättäen muiden tyylien kuuntelijat rannalle roikkumaan. Sound Shapesin ajatus asettaa musiikki keskeiseksi osaksi pelikokemusta on hyvä, mutta tätä tavoitetta tekijät eivät saavuttaneet.