Arvio

Lego Indiana Jones

Julkaistu 2008-06-02
Kirjoittaja: Tero Kerttula
Tämä on mainos:

Traveller`s Talesin tekemät Lego Star Wars -pelit olivat paitsi myyntimenestyksiä, myös erinomaisia pelejä, joten Lego-sarjan jatkuminen oli odotettavissa. Tällä kertaa legoistumisen kokee veijariarkeologi ja aarteenmetsästäjä Indiana Jones.

Kuten otsikko vihjaa, sisältää peli kolme ensimmäistä Indy-elokuvaa toimintaseikkailuiksi käännettyinä. Uusin Indy-elokuva, Kristallikallon valtakunta, loistaa siis poissaolollaan. Koska kyseessä on koko perheen peli, on elokuvien rankinta sisältöä karsittu pois. Natsisymboleita ei näy ja väkivaltaisimmista kohtauksista on tehty humoristiset Lego-versiot.

Lego Star Wars muistetaan ennen muuta hauskoista välianimaatioistaan ja Indy lisää pökköä pesään. Elokuvakohtaukset höpsön huumorin säestyksellä lego-maailmaan siirrettynä ovat paikoitellen aivan hervottoman hauskoja. Koska legot eivät puhu, on kerronta ja komiikka toteutettu dialogin sijasta toimintana hieman mykkäelokuvia muistuttavaan tyyliin. Animaatiot toimivat erityisen hyvin jos elokuvat ovat hallussa, mutta varsinaista Indy-tietoutta tarinoiden seuraaminen ei vaadi. Niinpä Lego Indy toimineekin hyvänä tutustumiskeinona Indiana Jonesin maailmaan niille, joilla ikä ei vielä riitä elokuvien katsomiseen.

Lego Star Warsinsa pelanneet ovat heti alusta pitäen uutukaisen kanssa kuin kotonaan. Käyttöliittymä on prikulleen sama kuin aiemminkin ja tallella ovat myös kaikki keräiltävä tavara, kuten rahana toimivat pikkulegot ja jokaiseen kenttään piilotetut kymmenen aarretta. Liki kaikki ympäristöistä löytyvät Lego-esineet voi yhä tuhota ja joissain tapauksissa rakentaa uudelleen. Myös oman lego-sankarin rakentaminen on edelleen mahdollista. Valmiin hahmogallerian jäsenillä on edeltäjien malliin omat erikoiskykynsä, joiden hyödyntäminen on pelin etenemisen kannalta pakollista. Eniten hupia on otettu irti Indianan ruoskasta, jolla sankari heilahtelee yli kuilujen, nappailee muuten tavoittamattomissa olevia esineitä hyppysiinsä ja tietenkin sivaltelee vihollisia. Tuttuus toimii pelin eduksi, sillä seikkailuun on helppo tarttua ja monipuolisuudesta huolimatta kontrollit ovat aiempien pelien malliin riittävän yksinkertaiset.

Suurimman pesäeron edeltäjiinsä Indy tekee kenttäsuunnittelun puolella. Elokuvien ympäristöt on siirretty lego-maailmaan tyylikkäästi. Indy-teemaan sopivasti painopiste on siirretty ongelmanratkaisun ja ansojen välttelyn puolelle taistelun kustannuksella. Ratkaisu on onnistunut, sillä puuduttavaa vihulaisenhakkausta ei ole läheskään yhtä paljon kuin Tähtien sodissa ja lopputulos muistuttaakin enemmän seikkailu- kuin toimintapeliä. Tasohyppelyä ja toimintaa on silti riittävästi vaikka pelin tempo onkin hieman edeltäjiään hitaampi.

Seikkailumaista vaikutelmaa tukee myös lisätty esinemanipulaatio. Maastosta löytyviä sekä vihollisilta tippuvia esineitä voi ja täytyy hyödyntää. Esimerkiksi viholliselta tipahtavalla hatulla voi hämätä vartijoita sopivissa kohdissa, lapiolla tonkia maahan kätkettyjä aarteita ja niin edelleen. Vaikka ongelmat periaatteessa toistavatkin nopeasti opittavia kaavoja, on niihin saatu pienillä asioilla sopivasti vaihtelua. Ongelmanratkaisu onkin usein teoriassa selvää kauraa, mutta toteutusta joutuu pohtimaan toisenkin kerran.

Rakenne pysyy laadukkaana pelin loppuun asti ja ongelmien ratkaiseminen on hauskaa. Kohdeyleisöstä johtuen ne eivät loppujen lopuksi ole kuitenkaan järin vaikeita, vaikka muutamaan otteeseen myönnän itsekin jämähtäneeni pidemmäksi aikaa pohtimaan. Niinpä peli sujahtaakin läpi suhteellisen vauhdikkaasti. Kaikkea mahdollista ei kuitenkaan näe eikä löydä yhden pelikerran aikana, joten uudelleenpeluuarvoa löytyy.

Kentät on mahdollista myös pelata läpi kaverin kanssa joko samalla koneella tai internetin yli. Koska kenttien ja ongelmien rakenne painottaa yhteistoimintaa, on moninpeli paitsi mielekästä myös erittäin hauskaa. Toteutus on kauttaaltaan onnistunutta. Peli näyttää, tuntuu ja kuulostaa Indiana Jonesilta. Grafiikkaa on paranneltu sieltä täältä aiempiin lego-peleihin verrattuna, ja lopputulos on varsin nätti. John Williamsin loisteliaat musiikit kruunaavat kokonaisuuden.

Lego Indiana Jones on erittäin positiivinen yllätys. Tähtien sodat tekivät hyvän pohjatuloksen, mutta Indy onnistuu korottamaan rimaa selvästi ja heittää tiukan haasteen syksyllä julkaistavalle Lego Batmanille. Peli jättää jälkeensä iloisen mielen ja melkoisen halun palata takaisin piilotettuja salaisuuksia etsimään. Parempaa suositusta on pelille vaikea antaa.

Lego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana Jones
Lego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana Jones
Lego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana Jones
Lego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana Jones
Lego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana JonesLego Indiana Jones
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :-- <b>Paksu teksti</b> <i>Kursivoitu teksti</i> <u>Alleviivattu teksti</u>


Kommentteja
  • Kirjoittaja: metal8585
    2009-02-18 20:15

    Lainasi GTAfreaknr1:
    Olisi se aika jänskää jos Lego Spidermankin tulisi!


    No se oliskin jännä!

    Svingailisi seitin varassa ilmassa ja jos törmäisi seinään,niin hämis menis palasiks,poks!

     
  • Kirjoittaja: GTAfreaknr1
    2009-02-18 16:40

    Tuo Indy tuleekin hankittua Xboxin ostossa, samoin tuo Kung Fu Panda. Olisi se aika jänskää jos Lego Spidermankin tulisi!

     
  • Kirjoittaja: Tietokone
    2009-02-01 19:18

    Tulisi Jatko osa ,niinku Starwars legosta tuli. Vois olla Indy Junior.Ostin ton pelin huutonetistä halvalla ja se oli ihan uusi

     
  • Kirjoittaja: indiana jones
    2008-07-27 16:23

    00k, mars kauppaan

    Liitetty 2008-07-27 16:24:
    1,2,3,4 mars 1,2,3,4 mars! etennpäin lego indiana jones peliä ostamaan!!!

     
  • Kirjoittaja: Tero Kerttula / GR®
    2008-07-27 10:41

    Erityisesti Indy-faneille Lego-versio on pätevä ostos, lähdemateriaalinsa tunteville on luvassa aika hykerryttävää menoa.

     
  • Kirjoittaja: Jukka Moilanen / GR®
    2008-07-26 17:48

    Lainasi indiana jones:
    Moi , mä oon indiana jones fani ja ajattelin ostaa tuon pelin ps2 (lego indiana jones ).
    OOn nähnyt sen kaupoiss ja hinta on kivat 55€ mutt haluisin sen kuitenkin!! nii ett onko toi peli hintansa arvoinen ?????


    Kylläpä vain, mainio peli on kyseessä.

     
  • Kirjoittaja: indiana jones
    2008-07-26 17:36

    Moi , mä oon indiana jones fani ja ajattelin ostaa tuon pelin ps2 (lego indiana jones ).
    OOn nähnyt sen kaupoiss ja hinta on kivat 55€ mutt haluisin sen kuitenkin!! nii ett onko toi peli hintansa arvoinen ?????

     
  • Kirjoittaja: Tero Kerttula / GR®
    2008-06-02 22:27

    Legolla ei ole ainakaan minun tietooni olemassa Marvelin lisenssiä, mikä lienee aika voimakas este Lego Spidermanin toteutumiselle. Mitä olen maailman foorumeja selannut, et ole ainoa legohämistä toivova.

     
  • Kirjoittaja: metal8585
    2008-06-02 20:37

    Hyvä arvostelu ja indy pelit pitääkin olla seikkailu pelejä eikä pelkkää mättöä.Seuraavana lego bat bat.Tuleekohan koskaan lego spiderman.Se olisi aika näky.

     
 
Grafiikka:8
Pelattavuus:9
Äänet:9
Pitkäikäisyys:8
Arvosanamme:9/10
Hyvää:
mainio kenttäsuunnittelu, ehta Indy-tunnelma, onnistunut huumori, helppo lähestyä
Huonoa:
aikuiselle pelaajalle kenties turhan helppo
Pelin tiedot
  • Alusta:
    PC, PS3, Xbox 360
  • Pelityyppi:
    Toiminta
  • Kehittäjä:
    TT Games
  • Julkaisija:
    Lucasarts
  • Pelaajia:
    1-2
  • Ikäraja:
    3 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    06 kesäkuu 2008
Lego Indiana Jones
Pelikokoelmasi
Arvosanasi:7/10
Samantyyppisiä pelejä

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

Review: Guitar Hero: Van Halen
2010-03-15

Guitar Hero is back! Now featuring Van Halen, and other artists, such as Blink 182, Weezer and Judas Priest.

GDC 2010: 2010 FIFA World Cup South Africa interview
2010-03-13

Directly from GDC 2010 - here's producer Matthew Prior on 2010 FIFA World Cup South Africa.

GDC 2010: Fable III Presentation
2010-03-12

Peter Molyneux was at GDC (or rather a fancy hotel room close by) to show off Fable III. Listen to what he has to say about the third game in the seri..

Ship Simulator Extremes interview
2010-03-12

We had a interview with Frank Dolmans about the game Ship Simulator Extremes. Watch it right here...

Review: Sonic & Sega All-Stars Racing
2010-03-12

Petter has been playing one of the best Sonic games in a while, and a worthy contender to Mario's pole position in the Kart series. But can it live up..

GDC 2010 Blog: Playstation Move
2010-03-12

We were at the Playstation Move event in San Francisco and give you our impressions of Sony's new motion controller...

GDC 2010: EA Sports MMA Interview
2010-03-11

Bengt got to talk to the developer of the upcoming MMA game from EA Sports about the different fighters and rule sets.

Preview: Splinter Cell: Conviction
2010-03-11

Bengt has been trying out the long awaited new Splinter Cell game from Ubisoft. Bengt has the latest on what to expect.

GDC 2010: Civilization V interview
2010-03-10

We caught up with Dennis Shirk, producer on the upcoming Civilization V in San Francisco. How does hexes and the elimination of unit stacks change the..

GDC 2010 Blog: EA Sports
2010-03-10

Bengt and the camera crew visited the EA Sports event at GDC and took a minute to give us this video blog and a bit of a preview of the upcoming EA MM..

Review: BF: Bad Company 2
2010-03-10

More destruction, more action and more multiplayer from the multiplayer-oldtimers DICE. Not much more to say than, bring the verdict Petter.

God of War III review
2010-03-09

God of War III has been running hot at Gamereactor, and Rasmus delivers the GRTV verdict. As usual, lots of gameplay footage!

Trailershow - Week 10
2010-03-08

The GRTV team is back to show off some of the greatest trailers from last week.

GRTV News - 5 March
2010-03-05

Petter Mårtensson is back in the studio to give us all the latest news... lots of Activision news this week. Modern Warfare - corporate style!

Alan Wake interview
2010-03-05

We visited Remedy and sat down with them to talk about their upcoming thriller adventure Alan Wake...

Pre GDC show
2010-03-04

Game Developers Conference is next week. Petter and Andreas gives us a quick update on what's to be expected.

Blur interview
2010-03-03

Steaming hot interview on the upcoming Activision racing game created by British studio Bizarre Creations.

The Monthly Fee
2010-03-03

Here's the first episode of the new GRTV MMO-show, The Monthly Fee, where we let Petter ramble about his favorite subject...

SPECIAL: Games to look for in March 2010
2010-03-02

Bengt gives us the list of the titles to look for in March

Review: Napoleon: Total War
2010-03-02

Petter has been playing as the ultimate strategist that ever lived, Napoleon Bonaparte, in the latest game in the Total War series. Petter has the ver..

Äänestykset Onko peliväkivallasta koskaan tullut oikeasti inha olo?
  • 9% Kyllä, useinkin.
  • 20% Joskus, kun tekijät oikein yrittävät.
  • 20% Vain kerran tai kahdesti.
  • 51% Ei, se on vain peliä.
Tulokset
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Teema | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Game Servers | Liity jäseneksi | Ryhmät | Ryhmät | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark