War of the Roses

War of the Roses on kolmannen persoonan vinkkelistä kuvattu toimintapeli Fatsharkilta ja Paradox Interactivelta, joka keskittyy historialliseen mättämiseen 1400-luvulla käydyn Englannin sisällissodan syövereissä. Plantagenetin suvun kaksi haaraa, Lancasterit ja Yorkit, päätyivät tukkanuottasille kruununperimyksestä ja kävivät siitä pitkän ja brutaalin sodan.

Pelin fokus on puhtaasti moninpelissä, eikä yksinpelissä tarjota kuin harjoittelua tekoälybotteja vastaan. War of the Roses ei siis välttämättä ole oikea valinta niille, jotka haluavat peliltään syvää tarinankerrontaa ja vahvaa juonta. Ne puolestaan, jotka etsivät viihdyttävää turpajuhlaa, ovat tervetulleita pelin maailmaan.

Pelaaja ohjailee yhtä sotilasta jopa 32-henkisessä joukossa, jonka osana käydään brutaaleja taisteluja seitsemässä Englantiin sijoittuvassa, historiasta inspiraationsa hakeneessa kentässä. Peli keskittyy kolmeen ensimmäiseen sukujen välillä käytyyn taisteluun, ja kehittäjä Fatshark toivookin julkaisevansa pian jatkoa seuraavan sodan muodossa.

Puolen valitseminen on helppoa, koska niiden välillä ei ole oikeastaan mitään eroa. Päätuottaja Gordon van Dyken mukaan Yorkin kaupunki oli itseasiassa Lancasterien hallussa konfliktin aikana, joten alueet ja politiikka eivät vaikuta puolten valintaan. Valkoisen tai punaisen ruusun valitseminen tipauttaa pelaajan vastaavaan joukkioon, ja kunhan oma ryhmä on löydetty, on aika käydä hommiin.

Ennen sotaan marssimista on kuitenkin syytä kurkistaa kulissien taakse, koska premissi on vain yksi osa War of the Rosesia. Historiallisen tarkkuuden raskaan verhon takana on syvä ja monimutkainen moninpeli, josta ei pysty ottamaan niskalenkkiä yhdessä illassa. Oppimiskäyrä on jyrkänpuoleinen, mutta sen taltuttaminen on onneksi tyydyttävää, jos peliin jaksaa paneutua.

Kun pelaaja ensimmäistä kertaa istuu War of the Rosesin ääreen, tälle tarjotaan yhtä perussettiä. Parin pelin jälkeen näitä on jo kolme lisää. Tästä eteenpäin pelaaja saa käyttää pelissä ansaittua valuuttaa omien settien avaamiseen. Rahalla aukeaa uusia ominaisuuksia, varusteita, perkkejä sekä muita vaihtoehtoja. Omat settinsä voi virittää hyvinkin tarkasti. Miltei kaikki on säädettävissä, aina visiirin mallista nuolien kärkiin asti. Laajempaa säätövaraa en muista kokeneeni. Olennaisten ominaisuuksien jatkoksi voi myös siirtyä tuunaamaan haarniskaansa kosmeettisesti oman maun mukaiseksi. Itse valitsin tunnuksekseni suuren punaisen turnipsin.

Alussa myönnettävä perussetti asettaa alokkaan jalkamiehen saappaisiin, terävällä miekalla ja vähällä ymmärryksellä varustettuna. Ei mennyt aikaakaan, kun makasin sammaleessa vihollisen ronkkiessa miekkaa naamasta sisään. War of the Roses ei paljoa kaunistele tervehtiessään uusia pelaajia.

Syynä tälle brutaalille kädenpuristukselle on useimmiten pelin haastava ohjausjärjestelmä. Pelaaja voi valmistautua harjoittelemalla botteja vastaan, mutta ensimmäiset askeleet ovat harvoin varmoja. Klikkaus ja hiirellä huitaisu heilauttavat asetta toivottuun suuntaan, mutta hyökkäykset ovat hitaita ja liikkuminen raskasta. Vihollisia vastaan voi hyökätä monilla tavoilla, mutta näillä on käytössään tietysti samat vaihtoehdot, mikä voi johtaa pitkiin kaksintaisteluihin, joissa pelaajat etsivät toistensa heikkoja kohtia.

Miekan, tai jonkin muun astalon, iskut voi torjua helposti hyvin ajoitetulla kilvennostolla. Uudet pelaajat viettänevätkin suurimman osan ajastaan kilpensä takana toivoen pikaista tukea taistelutovereiltaan. Jyrkän oppimiskäyrän takia ei ole ihme, jos ase ei istu käteen vielä muutaman ensimmäisen pelitunnin jälkeenkään. Onneksi uusia vaihtoehtoja tulee suhteellisen nopeasti tarjolle, mikä vapauttaa pelaajan kokeilemaan jotain muuta.

Jalkamies saa seurakseen jalkajousimiehen, pitkäjousimiehen sekä jalkaritarin. Jalkajousi on voimakas pitkän matkan ase, mutta sen lataamiseen menee ikuisuuksia, mikä saattaa haitata joitakin pelaajia. Pitkäjousi on nopeampi ladata ja se ampuu kohtuullisen pitkälle, kun taas jalkaritari on vahva etulinjan hyökkääjä. Valmiit perussetit ovat tasapainotettuja ja sopivat hyvin uusille pelaajille, mutta pelin todellinen joustavuus nousee pintaan vasta customeita säätäessä. Noobit eivät siis tule kentälle valmiiksi alakynnessä, mutta kokeneemmat pelaajat voivat luoda hienovaraisempia virityksiä, jotka tarjoavat monipuolisempia vaihtoehtoja taistelukentällä.

Ostettavien settien mukana tulevat myös hevoset, jotka muuttavat taistelun ilmettä huomattavasti. Ratsastaja on toki suurempi kohde, mutta nämä ovat uskomattoman tehokkaita jalkamiesten harventamisessa. Hevonen kyllä kaatuu, kun sitä lyö tai ampuu tarpeeksi, mutta koordinoitu ratsuväen hyökkäys voi tuhota koko vihollisen etulinjan.

Jos ja kun ritari päätyy ottamaan nuolesta tai miekasta, päädytään limboon, josta ympäröiviä tapahtumia voi vielä seurata. Oman puolen voittaessa toiset voivat nostaa kaatuneen takaisin jaloilleen, mutta samaten vihollisilla on tilaisuus teloittaa tämä lisäpisteiden saamiseksi. Tämän voi tosin välttää poistumalla kentältä oman käden kautta.

Teloitukset ovat väkivaltaisia ja brutaaleja, eivätkä sovi kaikille katsojille. Kaatuneen kalloa taotaan kilvillä, veitsillä ja miekoilla. Pelaaja joutuu arpomaan miltei joka matsissa luovuttaako, ennen kuin vihollinen ehtii viimeistelemään työnsä, vai pitäisikö oman puolen mahdollisuuksiin sittenkin vielä uskoa.

Fatshark on suunnitellut War of the Rosesin taistelun paitsi brutaaliksi myös teknisesti tarkaksi, ja tämä varmistetaan sekä jatkuvilla päivityksillä että edistyneellä törmäyksentunnistuksella, joka rekisteröi valtavia määriä tietoja laskiessaan vahingon määrää. Yksityiskohtiin käytetty huomio on melkoista, ja muun muassa aseen pinta ja haarniskan paksuus vaikuttavat annetun ja saadun vahingon määrään. Toki tässä on järkeäkin: tekeehän miekka paljaalle iholle enemmän vahinkoa kuin levyhaarniskalle, joka saattaa jopa rikkoa siihen osuneet aseet.

Otteluita voi pelata kahdessa moodissa: Conquestissa tai Deathmatchissä. Molemmat ovat melko suorasukaisia, ja pelimuotojen monipuolisuudessa War of the Roses jää kehityksen kärjestä. Deatchmatchissä joukkueet kilpailevat siitä, kumpi saa ensimmäisenä 100 tappoa (ennen kuin aika loppuu). Conquest keskittyy tuttuun tapaan tiettyjen kohteiden valloittamiseen, ja näiden hallussapidosta saa kasvavan määrän pisteitä. Kohteiden hallussapito kallistaa pistesaldon ennemmin tai myöhemmin yhden joukkueen puolelle. Pelaajalle on aina selvää, kuka on voitolla ja mitä täytyy tehdä tilanteen korjaamiseksi.

Kaiken kaikkiaan peli näyttää hyvältä, mutta peliä ei selvästikään ole tähdätty vain huippukoneille. Grafiikat ovat toimivia, usein miellyttäviä, mutteivät koskaan hämmästyttäviä. Pikkuvirheitäkin tulee vastaan. Tikkaat esimerkiksi tuottavat pelimoottorille hankaluuksia, ja ajoittain pelaaja jää jumiin niiden huipulle. Samaten taistelukentälle saattaa ilmaantua kasvustoa tyhjästä pelaajan silmien eteen.

Ääniefekteissä ei ole valtavasti vaihtelua, mutta eipä tätä odottaisikaan pelin aikakauden huomioon ottaen. Musiikki on valittu hyvin, ja siinä yhdistellään historiallisia säveliä gregoriaaniseen kirkkolaulantaan. Ääni ja kuva ovat pääpuolin kohdallaan, joten pienet tekniset kämmit on helppo jättää omaan arvoonsa.

Pelin aikakausi ei välttämättä ole kaikkien makuun, eikä taistelun tahallisen hidas tahti ole omiaan vetoamaan pelaajasukupolveen, joka on kasvanut supernopeiden toimintapläjäysten kanssa. Jyrkkä oppimiskäyrä voi myös olla lyhytpinnaisille liikaa. Minä puolestaan todella pidän War of the Rosesista. Se on täynnä historiaa, siinä on syvyyttä ja se palkitsee pelaajan uteliaisuuden. Vaikka peliä ei voi suositella kaikille, kannattaa peliä ehdottomasti kokeilla, jos arvio herätti kiinnostuksen.

Katso pelin julkaisutraileri