Arvio

Civilization Revolution

Julkaistu 2008-06-23
Kirjoittaja: Tero Kerttula
Tämä on mainos:

Rakastettu Civilization-pelisarja on ollut pitkään lähinnä tietokonepelaajien riemua. Revolution on ensimmäinen varta vasten konsoleita varten suunniteltu Civilization-peli, eikä laisinkaan hassumpi tapaus.

Viidakkorumpujen kumistellessa ensimmäisiä tietoja Revolutionin ilmestymisestä kuului pelisarjan ystävien parroista melkoista pärinää. Monet olivat sitä mieltä, ettei Civilizationia saisi onnistuneesti käännettyä konsoleille sarjan hidastempoisuudesta ja moniulotteisuudesta johtuen. Moni tuomitsi Revolutionin jo ennen ilmestymistä tyhmennetyksi ja vesitetyksi väli-Civilizationiksi. Lopputulos on osin näiden odotusten mukainen, mutta myös runsaasti muuta.

Sarjan edellisten osien tapaan tarkoituksena on yksinkertaisesti johtaa yksi kuudestatoista sivilisaatiosta historian aamunkoitosta aina avaruusaikaan asti. Shakin tapaan vuoropohjaisesti etenevän pelin aikana tutkimusmatkaillan, soditaan, rakennellaan teitä ja kaupunkeja sekä kehitellään uusia teknologioita. Ken on lopussa suurin ja sivistynein, voittaa.

Yleensä oman sivilisaation hyvinvointiin ja kulttuuriin vaikuttavien rakennusten lisäksi omissa kaupungeissa on mahdollista rakentaa ihmeitä maailmalta, kuten Kiinan muuri ja Rhodoksen kolossi. Ihmeet antavat yleensä pienen lisän johonkin sivilisaation ominaisuuksista, kuten kulttuuriin ja talouteen. Tieteen kehittyessä myös esimerkiksi valtiomuotoa on mahdollista vaihtaa. Kaikella on vaikutusta kaikkeen ja syy-seuraus -suhteiden hahmottaminen on alussa usein hankalaa.

Civistymättömille Revolution on kuitenkin erittäin hellä. Kaikesta tarpeellisesta on nähtävissä riittävästi tietoa suoraan ruudulla ilman ylimääräisiä valikoita. Esimerkiksi kartalta löytyvien resurssien hyödyntämiseen tarvittava tieto löytyy viiveettömästi viemällä osoitin resurssin päälle. Viidestä vaikeustasosta ensimmäisellä peli tarjoaa opastusta kädestä pitäen ja vielä seuraavallakaan tasolla ei voittoon tarvitse hirveästi hikoilla. Tästä ylöspäin vaikeusnappia vääntämällä peli puolestaan tarjoaa reilun vastuksen Civilization-pelien veteraaneillekin.

Voittomahdollisuuksia Revolution tarjoaa neljä. Kulttuuri- ja valuuttavoitot irtoavat kehittämällä tarpeeksi joko oman sivilisaation kulttuuria tai varallisuutta ja tietyn rajapyykin ylittyessä rakentamalla niihin liittyvän ihmeen. Tiedevoitto napsahtaa, kun oma sivilisaatio ennättää ensimmäisenä Alfa Centauriin ja sotavoitto puolestaan kaappaamalla kaikki vastustajien pääkaupungit.

Koska pelin tempoa on nopeutettu huomattavasti - yhden pelin tai "erän" läpäisy kestää kahdesta neljään tuntiin - nousevat selkeät tavoitteet pelin suurimmaksi akilleen kantapääksi. Erityisesti vaikeammilla tasoilla on tähdättävä voittotapa valittava jo ensimmäisten vuorojen aikana, mikä tekee pelistä suurempina annoksina puuduttavaa suorittamista. Kolikon kääntöpuolella peli ei lässähdä lopussakaan omaan megalomaanisuuteensa, vaan pysyy siististi virtaviivaisena aina voittajan ratkeamiseen saakka. Samoista syistä pelisarjan tavaramerkiksi muodostunut ankara koukuttavuus on tallella, jopa entistä voimakkaammin. Yhden pelin jälkeen uuden aloittamista on vaikea vastustaa, joten pelisessiot saa halutessaan venytettyä todella pitkiksi. Itse menetin Revolutionin vuoksi melkein viikon yöunet, joten kannattaa varautua. Revolution koettelee itsekuria tosissaan.

Veteraaneja varten on iskettävä faktoja tiskiin: kaikkea on vähemmän, kartat ovat pienehköjä ja vastustajien määrä on lukittu neljään. Uskonnot, saasteet ja kapinat loistavat poissaolollaan. Puutteet ovat ymmärrettäviä, sillä Revolutionin pelimekaniikka on huomattavasti viimeisimpiä Civilizationeja suoraviivaisempi. Itse asiassa lopputulos antaa itsestään harvinaisen hiotun kuvan, sillä muutaman pelin pelattuaan ei mitään jää kaipaamaan lisää. Niin teknologioita, rakennuksia kuin yksiköitäkin on juuri oikea määrä siihen, että sivilisaatiostaan ehtii halutessaan saamaan kaiken irti yhden pelikerran aikana. Olettaen, että peli jatkuu vuoteen 2200 asti, jolloin peli loppuu, ellei yksikään sivilisaatio ole yltänyt voittotavoitteisiin.

Konsoliohjainkammoisten on Revolutionin myötä aika tarkistaa asenteitaan, sillä käyttöliittymältään Revolution on silkkaa timanttia. Vaikka ohjaimen kaikki napit ovatkin käytössä, on Civin pelaaminen erittäin sulavaa. Kaiken tarvittavan löytää helposti napin painalluksella, eikä osoitinta tarvitse missään vaiheessa hilailla pitkiä matkoja ympäri karttaa. Itse asiassa en edes usko, että Revolutionin pelaaminen olisi hiiriohjauksella yhtä nautittavaa. Toteutuspuolella ollaan muutenkin pääasiassa plussan puolella. Ulkoisesti Revolution on värikkäässä sarjakuvamaisuudessaan kenties kaunein Civilization tähän asti ja taustalla satunnaisesti soiva kaunis klassinen musiikki sopii tunnelmaan.

Suurimpana kauneusvirheenä nelososan väliin jättäneet neuvonantajat ovat valitettavasti palanneet. Kuin suoraan The Simsistä reväistyt pallopäiset neuvojat ilmestyvät ruudulle aina esimerkiksi uutta teknologiaa ja rakennusta valittaessa. Heppuleiden elekieli on hauskaa tasan ensimmäisen pelin ajan, sen jälkeen neuvonantajat vain ärsyttävät. Viisastelijat vieläpä peittävät noin neljänneksen ruudusta ilmestyessään. Ratkiriemukasta varsinkin silloin, kun niiden alle jää kriittistä informaatiota esimerkiksi rakennuksen vaikutuksista. Onneksi sentään neuvonantajien solkkaamaan simlish-molkotuksen saa kytkettyä pois päältä.

Civilization Revolution ei ole sarjan aiempien osien vertainen ikiklassikko, jota pelataan vielä vuosienkin päästä suurella hartaudella. Pelinä se on kuitenkin erittäin onnistunut, raikas kokonaisuus ja kevyesti konsolistrategioiden kirkkainta kärkeä. Uudet civistit saavat huoleti lisätä pistesaldoon ne puuttuvat kaksi pinnaa lisää, mutta konkariakaan ei Revolution hyljeksi. Taidankin tästä lähteä näyttämään Kleopatralle, mistä se jenkkikana oikein pissii.

Civilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization Revolution
Civilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization Revolution
Civilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization Revolution
Civilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization Revolution
Civilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization RevolutionCivilization Revolution
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :-- <b>Paksu teksti</b> <i>Kursivoitu teksti</i> <u>Alleviivattu teksti</u>


Kommentteja
  • Kirjoittaja: Viper7
    2008-06-23 18:06

    Loistava konsolikäännös sarjalle vaikka se civliziation IV edelleen on se sarjan paras osa (paljon enemmä säädettävää ja muuta hauskaa)

    Mutta on se nannaa päästä vihdoin konsolillakin civilizationia vääntämään, ja erityisesti nyt kun nopeus on sietokykyjen rajoissa jopa nettipeliä katsoen. Saa nähdä uskaltaako pelissä mennä verkkoon ottamaan nassuun vai pysyykö tässä vielä jonkinaikaa tietokone vastustajia pätkiessä ;)

    Siinä olen kyllä eri mieltä etteikö Civilization jättäisi toivomaan lisää. Erityisesti kartan koon, vastustajien määrän, diplomaattiset sopimukset, uskonnot saisivat vielä peliin tulla.
    Myös asetuksista pelin nopeuden halutessa hitaammaksi Pc civilizationeiden kaltaiseksi ei olisi peliä kyllä huonontanutkaan.

    Kelpo konsoli käännös kyseessä kuitenkin on ehdottomasti.

     
 
Grafiikka:9
Pelattavuus:10
Äänet:7
Pitkäikäisyys:7
Arvosanamme:8/10
Hyvää:
nätti, järjettömän koukuttava, onnistunut käyttöliittymä
Huonoa:
neuvonantajat ja simlish, alkaa pidemmän päälle puuduttaa.
Pelin tiedot
  • Alusta:
    PS3, Xbox 360
  • Pelityyppi:
    Strategia
  • Kehittäjä:
    Firaxis
  • Julkaisija:
    Take Two
  • Pelaajia:
    1-4
  • Pelaajia verkossa:
    1-4
  • Ikäraja:
    12 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    13 kesäkuu 2008
Civilization Revolution
Pelikokoelmasi
Samantyyppisiä pelejä

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

GDC 2010: 2010 FIFA World Cup South Africa interview
2010-03-13

Directly from GDC 2010 - here's producer Matthew Prior on 2010 FIFA World Cup South Africa.

GDC 2010: Fable III Presentation
2010-03-12

Peter Molyneux was at GDC (or rather a fancy hotel room close by) to show off Fable III. Listen to what he has to say about the third game in the seri..

Ship Simulator Extremes interview
2010-03-12

We had a interview with Frank Dolmans about the game Ship Simulator Extremes. Watch it right here...

Review: Sonic & Sega All-Stars Racing
2010-03-12

Petter has been playing one of the best Sonic games in a while, and a worthy contender to Mario's pole position in the Kart series. But can it live up..

GDC 2010 Blog: Playstation Move
2010-03-12

We were at the Playstation Move event in San Francisco and give you our impressions of Sony's new motion controller...

GDC 2010: EA Sports MMA Interview
2010-03-11

Bengt got to talk to the developer of the upcoming MMA game from EA Sports about the different fighters and rule sets.

Preview: Splinter Cell: Conviction
2010-03-11

Bengt has been trying out the long awaited new Splinter Cell game from Ubisoft. Bengt has the latest on what to expect.

GDC 2010: Civilization V interview
2010-03-10

We caught up with Dennis Shirk, producer on the upcoming Civilization V in San Francisco. How does hexes and the elimination of unit stacks change the..

GDC 2010 Blog: EA Sports
2010-03-10

Bengt and the camera crew visited the EA Sports event at GDC and took a minute to give us this video blog and a bit of a preview of the upcoming EA MM..

Review: BF: Bad Company 2
2010-03-10

More destruction, more action and more multiplayer from the multiplayer-oldtimers DICE. Not much more to say than, bring the verdict Petter.

God of War III review
2010-03-09

God of War III has been running hot at Gamereactor, and Rasmus delivers the GRTV verdict. As usual, lots of gameplay footage!

Trailershow - Week 10
2010-03-08

The GRTV team is back to show off some of the greatest trailers from last week.

GRTV News - 5 March
2010-03-05

Petter Mårtensson is back in the studio to give us all the latest news... lots of Activision news this week. Modern Warfare - corporate style!

Alan Wake interview
2010-03-05

We visited Remedy and sat down with them to talk about their upcoming thriller adventure Alan Wake...

Pre GDC show
2010-03-04

Game Developers Conference is next week. Petter and Andreas gives us a quick update on what's to be expected.

Blur interview
2010-03-03

Steaming hot interview on the upcoming Activision racing game created by British studio Bizarre Creations.

The Monthly Fee
2010-03-03

Here's the first episode of the new GRTV MMO-show, The Monthly Fee, where we let Petter ramble about his favorite subject...

SPECIAL: Games to look for in March 2010
2010-03-02

Bengt gives us the list of the titles to look for in March

Review: Napoleon: Total War
2010-03-02

Petter has been playing as the ultimate strategist that ever lived, Napoleon Bonaparte, in the latest game in the Total War series. Petter has the ver..

Trailershow - Week 9
2010-03-01

Another week has gone by, and as always that results in a lot of trailers. Sometimes it can be hard to keep track of them all, so we collect the best ..

Äänestykset Onko peliväkivallasta koskaan tullut oikeasti inha olo?
  • 9% Kyllä, useinkin.
  • 21% Joskus, kun tekijät oikein yrittävät.
  • 21% Vain kerran tai kahdesti.
  • 50% Ei, se on vain peliä.
Tulokset
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Teema | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Game Servers | Liity jäseneksi | Ryhmät | Ryhmät | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark