Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä
FacebookFacebook
ARVIO

NI NO KUNI: WRATH OF THE WHITE WITCH

Level 5 ja Studio Ghibli yhdistävät voimansa luodakseen suorastaan satumaisen roolipeliseikkailun perin japanilaiseen tyyliin.


On tunnettu tosiseikka, että minä en yleensä lämpene japanilaisille roolipeleille. Aina on kuitenkin tilaa sille poikkeukselle, joka vahvistaa säännön, ja se on tässä. Ni no Kuni: Wrath of the White Witch on hurmaava satu, jossa päähenkilö kohtaa surua ja haastavia tilanteita kasvaakseen niiden kautta velhoksi ja sankariksi.

Nuori Oliver on tavallinen poika, joka asuu tavallisessa pikkukaupungissa äitinsä kanssa. Oliveria odottaa kuitenkin suurempi kohtalo, joka materialisoituu perheeseen iskevän tragedian muodossa. Sureva poika päätyy omalaatuisen keijun johdattelemana löytämään kokonaan toisen maailman, joka on reväisty suoraan satukirjojen sivuilta.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Pelin puitteet ovat puolestaan suoraan Studio Ghiblin oppikirjasta. Pikkukaupunkimiljöö elää rinnakkain satutodellisuuden kanssa, jota kansoittavat mitä omalaatuisimmat otukset. Kahden maailman välillä loikitaan, mikä korostaa niiden erilaisuutta, mutta vetää myös yllättäviä yhtäläisyyksiä niiden välille. Perhe on tärkeä teema, samoin ystävyys. Pehmeitä arvoja siis, mutta jo pelin ensimmäisen tunnin aikana esitetään kohtaus, jota ei kenenkään esiteinin parane katsoa omillaan. Sadut ovat monesti hyvin julmia - ja niin on tämäkin.

Yleisesti ottaen Ni no Kuni on kuitenkin lempeä ja riemunkirjava. Satumaailma on värikäs ja jännittävä paikka, jossa riittää samoiltavaa sangen pitkäksi aikaa. Peli jakaa genrekavereidensa kanssa muun muassa sen, että se etenee erittäin rauhallista tahtia. Kovin monessa länsipelissä ei anneta mukaan ensimmäistä kaveria kahdeksan tunnin kohdalla tai "muisteta" avata taikajärjestelmän koko toista puolikasta tusinan tunnin paikkeilla.

Vaikka tahditus onkin näin raukeaa, on se itse asiassa juuri kohdallaan. Joka kerta, kun aloin kokea meiningin hieman itseään toistavaksi, peli tuntui reagoivan miltei välittömästi heittämällä eteeni jotain uutta ja erilaista. Tiedän olevani kärsimätön etenijä tällaisissa peleissä, joten enemmän japanilaisia roolipelejä harrastanut pelaaja ei varmasti ehdi edes alkaa kyllästyä.

Ni no Kuni: Wrath of the White WitchNi no Kuni: Wrath of the White Witch

Mainitsin aiemmin, että minä pidän Ni no Kunista. Oikeasti minä pidän siitä todella paljon. Sen juoni ei pyri liialliseen monimutkaisuuteen, vaan kertoo sen sijaan klassisen tarinan, jonka teemoihin kaikki voivat samaistua. Sivutehtäviä piisaa, ja niihin voi aina puikkelehtia halutessaan. Hahmot ovat hauskoja, mutta niitä ei ole pääosin vedetty överiksi, kuten idässä monesti käy.

Suosikkihahmoni on ehdottomasti Mr. Drippy, joka on Oliverin keijukaveri ja opas. Pieni, sangen hämärän näköinen lamppunokka puhuu pelin englantilaisella ääniraidalla leveällä walesilaisella korostuksella, joka heijastuu myös tekstitykseen. Temperamenttisen kaverin jutuissa pysyy kuitenkin mukana, ainakin kun tämän loputtomaan höpinään ehtii tottua.

Yleensä olen itse animessa aina alkukielisen ääniraidan kannattaja, mutta Ni no Kunissa olen toista mieltä, kenties juuri Mr. Drippyn takia. Miltei kaikilla pelin hahmoilla on erilaiset korostukset, mikä on toki hieman outoa, silloin kun kyseessä ovat saman perheen jäsenet. Japania en ymmärrä niin hyvin, että osaisin poimia siitä korostuksia, joten englanninkielinen raita on ehdottomasti rikkaampi kokemus minulle. Pidän ääninäyttelijöiden suorituksia kautta rantain onnistuneina, joskin huulisynkka jää usein viitteelliselle tasolle.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Äänipuolessa ollaan onnistuttu myös musiikin saralla, ja peliä säestävät tunteelliset teemat, joiden soittamiseen on epäilemättä värvätty melkomoinen orkesteri. Ainoana ongelmana on, että perusteemat ovat perusteemoja, joita toistetaan uskollisesti tunnista toiseen, mistä taas seuraa se, että ne soivat päässä vielä senkin jälkeen, kun konsoli on jo sammutettu. Etenkin taistelumusiikki saa pelaajan hakkaamaan päätään television nurkkaa vasten, ainakin silloin kun homma ei meinaa sujua.

Grafiikka kuitenkin loiventaa päänsärkyä, koska siinä yhdistetään Ghiblin tuttua animaatiotyyliä perinteisempään konsolikuvitukseen. Vaikka lähes kokonaan tasaisista väripinnoista koostuvat hahmot poikkeavatkin selkeästi yksityiskohtaisista maisemista, ovat ne siinä silti täysin kotonaan. Eriävät tyylit sulautuvat yhdeksi, ja lopputulos saa pelaajan tuntemaan itsensä osaksi satumaailmaa.

Kummallista onkin, että siinä missä peli itsessään on sulavasti animoitu ja pelimoottorilla toteutetut välipätkät yllättävänkin ilmeikkäitä, ovat peliin upotetut Studio Ghiblin tekemät anime-osuudet nykiviä. Niitä ei voi sanoa halvoiksi, koska mukana on kaikki se yksityiskohta ja kauneus mitä niiltä voisi odottaakin, mutta vaikuttaa siltä, että ruutuja on mahtunut sekuntiin korkeintaan puolet normaalista. Tämä on häkellyttävä kompastus muuten upeassa kokonaisuudessa, ja sen huomaa ikävästi joka ikinen kerta.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Animaatiota ei kuitenkaan kehtaa jäädä itkemään, koska kokonaisuus todellakin pelittää. Ni no Kuni on perusrakenteeltaan tyypillinen J-rope, jossa seikkaillaan välillä erilaisissa kaupungeissa, luolissa ja metsiköissä ja välillä isolla kartalla, jossa hortoilee satunnaisia hirviöitä. Toisin kuin Final Fantasyssä, nämä eivät hyppää tyhjästä, vaan näitä voi vältellä halutessaan. Joskus tämä tuleekin tarpeeseen.

Myös pelin taistelujärjestelmä on genren harrastajille tuttu. Ni no Kunissa se on tosin tavallaan epämiellyttävä sekoitus vuoropohjaisuutta ja reaaliaikaisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että valikkojen kanssa joutuu säätämään samalla, kun viholliset kurmottavat hahmoja armottomasti. Sentään loitsut ja buusterit saa valita rauhassa. Etenkin pomotaisteluissa saa olla todella skarppina, ja joskus vaikeustasoa on pakko suostua laskemaan.

Onneksi Oliver ei joudu pieksemään monsuja yksin, sillä kavereiden lisäksi tämä saa avukseen velhon lemmikkejä. Kyseessä ovat ihan samat otukset, jotka kansoittavat pelin karttaa, mutta näitä voi kesyttää, paijata, varustaa ja kasvattaa uusille tasoille. Kuulostaako yhtään tutulta?

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Tästähän Ni no Kunissa on muutenkin kysymys. Siinä otetaan monia, monia tuttuja elementtejä ja tuodaan ne yhteen yleisesti ottaen hyvin pelaajaystävällisessä muodossa. Monet niistä kulmista, jotka ovat aiheuttaneet minulle raivoa ja turhautumista japanilaisissa roolipeleissä, on pyöristetty. Mitään vallankumouksellisia muutoksia ei olla tehty, mutta J-ropeksi tämä on progressiivinen ja kenties sitä kautta länsimaalaisempi.

Lukemisesta pitäville tarjolla on myös runsaasti taustoittavaa materiaalia velhon oppikirjan muodossa, joka lyödään pelaajan eteen heti alussa ja jossa on valehtelematta parisen sataa sivua. Onneksi edes osa niistä on alussa hukassa, koska tietoähky voi yllättää jo tämänkin pumaskan kanssa.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch on verrattain valtava peli ja siitä olisi valtavasti sanottavaa, mutta tiivistetään olennainen vaikka sanomalla, että kyseessä on hieno ja sadunomainen seikkailu, jossa vetoava tarina yhdistyy japanilaisten roolipelien peruskonventioihin, muttei ilman uudistuksia. Se on kaunis katsoa ja kuunnella, ja karkinvärisen kuoren alta löytyy valtaisasti syvyyttä ja tekemistä. Jos yhtään pidät Ghiblin tyylistä ja J-ropeista yleensä, on tässä sinulle täysosuma. Suosittelen peliä myös avoimesti niille, jotka kuten minä suhtautuvat kaukaisen saarivaltion pelituotantoon monesti hieman nihkeästi.

09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Kaunis silmälle ja korvalle, hurmaava klassinen tarina, pelaajaystävällinen, syvä taistelumekaniikka, valtavasti pelattavaa
-
Nykivät anime-osuudet, taustamusiikki ei lähde enää ikinä päästä
BETA +