Dead Space 3

Necromorphit ovat hätäisesti lisääntyvää sakkia. Alun perin avaruuslaiva-Ishimuralta levinneet loiset uhkasivat jatko-osassa avaruussiirtokuntaa, nyt kuolleet toikkaroivat jo useamman planeetan kimpussa. Ainoa henkilö, joka pystyy laittamaan hanttiin hautarauhan rikkojille, on Isaac Clarke. Tämän insinöörityökalut tulivat tarpeeseen jo Ishimuran katastrofin aikana.

Pahiksia siittävien Marker-obeliskien vasta-aineen uskotaan löytyneen keskeltä arktista jättömaata. Paikalle lähetetään luonnollisesti Iisakki, muukalaisartefaktien asiantuntija. Hänen luulisikin tietävän niistä jotain, sillä viime osassa selvisi, että mies oli itse sellaista rakentamassa - hupsis. No, vahinkoja sattuu. Nyt on sovituksen paikka.

Kolmososan suurin uudistus on yhteistyötila. Hallituksen joukkojen kessu John Carver voi liittyä kakkospelaajana Isaac Clarken matkaan kohti necromorph-pahisten synnyinseutuja. Pelikaverin kanssa ratkotaan helppoja pulmakulmia ja jaetaan varusteita sekä ammuksia. Selustaa suojaavasta taistelutoverista on toki suuri apu, mutta kaksistaan pelaillessa Dead Spacen pelkokerroin tippuu yhtä nopeasti kuin necrozombin pää. Kaksinkertaista tulivoimaa innovatiivisempaa yhteistyöelementtiä Dead Space 3:een ei onnistuta muotoilemaan.

Kerronnan kannalta oleellisissa välinäytöksissä Isaac on tiivisti pääosassa. Carverilla puolestaan on täysi työ mahtua samaan kuvaan. On selvää, että käsikirjoitus on räätälöity Isaacille. Carverin hallusinaatioskenaariot, vaikka ajatuksena mielenkiintoisia ovatkin, jäävät puhtaasti sivutuotteeksi.

Dead Spacen kallistuessa suoraan toimintaan on ilo todeta, että pelattavuus sentään on kohdallaan. Isaac on oppinut muutamia uusia temppuja sitten viime näkemän. Esimerkiksi kyykistyminen vyötärönkorkuisten suojien taakse onnistuu, kuin myös motorisesti vaativampi lentokuperkeikka.

Valuuttasysteemi on laskeskeltu uusiksi: kolmososassa pelataan rahan sijasta erilaisilla resursseilla, jolloin panosautomaattien sijaan taisteluihin varustaudutaan ruuvipenkin ääressä. Kaikki aseiden osista lääkintätarpeisiin täytyy rakentaa tai löytää itse. Samaisilla työpisteillä myös viritellään vanhoja aseita tai kasataan uusia. Kuhunkin aseeseen mahtuu kaksi eri tulitoimintoa ja lukuisasti muita muokkausvaihtoehtoja, joten mielikuvitukselle jää tilaa - vai miltä kuulostaa tarkkuuskivääri ja kranaatinheitin yhdessä rungossa?

Kampanjan tehtävät ovat sekoitus tiiviisti ohjattua etenemistä ja hitusen avoimempaa tutkiskelua. Ensiksi mainituissa pätkissä nähdään Hollywood-rytinää koko rahan edestä; räjähdyksiä, läheltä piti -tilanteita ja isoja monstereita riittää yllin kyllin. Sivutehtäviksi lokeroidut vapaammat pätkät sopivat paremmin omaan makuuni. Avaruudessa lojuvalle hylätylle alukselle lentäminen upeaa tähtimaisemaa katsellessa ja synkän hylyn tutkiminen kakkospelaajan ihmetellessä Carverin sekoamista - mahtavaa.

Dead Spacen tekninen toteutus niin ääni- kuin grafiikkapuolella on erinomaisessa kuosissa, mistä nähdään useita esimerkkejä pelin edetessä. Harmittavasti pelisuunnittelu ei jätä tarpeeksi sijaa tunnelmoinnille, kun ennen pitkää jokaisesta ilmastointiventtiilistä työntyy liuta örmyjä pilkottavaksi. Enemmän on vähemmän, niin se vain menee. Jos et usko, pelaa Dead Space 3.

Nykypäivän toimintapeliksi Dead Space 3:lla riittää mukavasti pituutta. Kampanjan venyy kaikkine sivutehtävineen viiteentoista tuntiin. Useat avattavat vaikeustasot tuovat uudeleenpeluuarvoa: Hardcore-moodissa kuoleman korjatessa koko peli alkaa alusta, kun Classic-tila taas riisuu pois kaksinpelin, aseiden rakentelun ja tähtäinristikon. Muitakin vielä löytyy. Kokonaan toinen juttu on se, jaksaako samojen vihulaisten kansoittamia käytäviä sukkuloida useita kertoja.

Ikuisen jatkisdilemman edessä kolmososa erottuu edeltäjistään, mutta ei välttämättä edukseen. Uusi suunta ei oletettavasti viehätä alkuperäisen Dead Spacen faneja, mutta jos ennakko-odotukset kykenee nollaamaan, ei Dead Space 3 ole toimintaräiskinnäksi ollenkaan hullumpi peli.