Suomi
Gamereactor
arviot
Monster Hunter 3 Ultimate

Monster Hunter 3 Ultimate

Monster Hunter 3 Ultimate oli Leeville hieman kaksijakoinen kokemus.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kaunis kesäinen päivä tarjoaa hyvän ilman käydä etsimässä muutamia tarpeellisia sieniä, joita tarvitsen lääkejuomien valmistukseen. Löydän tarvitsemani erään kalliokielekkeen vierestä ja poimin sienet varovasti mukaani. Äkkiä tunnen, kuinka maa tärähtää. Käännän katseeni ja huomaan valtavan kokoisen olennon, joka tuijottaa minua liskomaisilla silmillään. Otan valtavan kirveeni esiin ja valmistaudun kohtaamaan otuksen silmästä silmään.

Monster Hunter 3 Ultimate on uusi versio alun perin Wiille julkaistusta Monster Hunter Tri -pelistä. Siitä löytyy tietenkin enemmän sisältöä ja mukana on muun muassa uusia hirviöitä, aseita ja uusi pelaamista helpottava kohteeseen lukittuva kamera.

Tapahtumien keskipisteessä on pieni Moga -niminen kylä. Se toimii pelaajan tukikohtana, josta voi lähteä vaikka keräämään marjoja ja malmia lähimaastoon. Tai sitten voi pestautua vapaaehtoiseksi metsästäjien killan tehtäviin, joissa otetaan mittaa toinen toistaan vaarallisimmista otuksista. Ja mikäli maisemien samoaminen yksin kyllästyttää, voi satamassa olevalla paatilla seilata moninpelin keskuksena toimivaan Tanzian satamaan.

Monster Hunter 3 Ultimate
Tämä on mainos:

Varsinainen pelaaminen koostuu enimmäkseen erilaisten valtavien olentojen metsästysretkistä. Mukaan mahtuu myös pienempiä tehtäviä, kuten marjastus- ja sienestysreissuja sekä malminetsintää.

Tyypillinen metsästysreissu menee niin, että ensin samoillaan kohteena olevan otuksen kotikulmilla, jossa pyöritään niin kauan että siihen törmätään. Sen jälkeen alkaa pitkä taistelu, jossa mörökölliä piestään niin kauan että se linkuttaa karkuun. Tässä vaiheessa se kannattaa merkitä väriammuksilla, joiden avulla sen liikkeitä voi seurata isolla kartalla. Kun otus saadaan jälleen kiinni, alkaa lopullinen taistelu, jonka päätteeksi kyseinen jättiläinen saadaan toivottavasti joko kaadettua tai vangittua. Kaadon päätteeksi kerätään talteen kaikki osat, jotka kyseisestä otuksesta irtoavat ja lopuksi kuitataan killan kiitokset ja kaatopalkkio.

Monster Hunter 3 Ultimate

Tässä versiossa isojen otusten kaatamista helpotetaan uudella kamerakulmalla, jonka voi lukita isoimpiin otuksiin. Kuvakulma ei tällöinkään seuraa kohdetta koko ajan, mutta napinpainallus palauttaa otuksen ruutuun. Aikaisemmissa osissa olen jäänyt lukemattomia kertoja jättien jalkoihin, kun ne ovat päässeet hyökkäämään kimppuuni kuolleesta kuvakulmasta. Tällä kertaa tätä ongelmaa ei enää ole, joten uudistus on mielestäni erittäin tervetullut. Vanhan koulukunnan pelaajat voivat edelleen pelata vanhalla tavalla, jossa kuvakulma täytyy säätää itse kohdalleen.

Tämä on mainos:

Parin isomman kaadon jälkeen täytyy yleensä hieman huilata ja silloin keskitytään keräämään erilaisia tarpeellisia materiaaleja. Niiden avulla nimittäin päivitetään urhoollisen sankarin varusteita. Metsästyskamppeiden on oltava kunnossa, sillä muuten yhä vaarallisemmiksi muuttuvat jättiläiset tallovat onnettoman metsästäjän nopeasti jalkoihinsa.

Monster Hunter 3 Ultimate

Keräilyreissuissa piilee pelin suurin sudenkuoppa. Välillä varusteita ei tahdo saada millään päivitettyä, koska juuri sitä yhtä jättiläisliskon hammasta ei löydy mistään. Pahimmillaan yhden raaka-aineen perässä joutuu ravaamaan tuntikaupalla, mikä tuntuu välillä todella puuduttavalta.

Moninpelipuolella asiat toimivat Wii U:lla todella mallikkaasti. Peliseuraa löytyy helposti, eikä pelaamisessa esiintynyt minkäänlaista viivettä. Tämä on tärkeää, sillä suurempien otusten kukistaminen vaatii nopeita refleksejä ja jopa sekunnin kymmenesosien viive saattaisi osoittautua kohtalokkaaksi. Tämä pätee kuitenkin ainoastaan Wii U -versioon, sillä 3DS:llä puuttuu täysin verkkopelaamisen mahdollisuus. Kannettavan version omistajien täytyy tyytyä paikalliseen moninpeliin kavereiden kanssa.

Monster Hunter 3 Ultimate tarjoaa sekä Wii U- että 3DS -versioiden omistajille mahdollisuuden siirtää tallennuksiaan laitteiden välillä. Tämä on mukava piirre, sillä sen avulla Wii U:lla aloitetun seikkailun voi vaikka ottaa mukaan matkalle. Siirto on vaivatonta, mutta se vaatii erillisen siirto-ohjelman lataamisen 3DS:lle.

Monster Hunter 3 Ultimate

Olen hieman pettynyt pelin toteutukseen. Odotin että peliä olisi hiottu Wii U:lle paremman näköiseksi. Nyt tuntuu siltä kuin pelaisin pelkästään vanhan pelin HD -versiota ja se näyttää ajoittain jopa rumalta. Maailma on suttuisen näköinen ja olisi ehdottomasti kaivannut tarkempia tekstuureja. Äänipuolella ollaan kuitenkin hyvällä tasolla, sillä otusten murinat ja askeleet kuulostavat jylhiltä.

Monster Hunter 3 Ultimate on minulle hieman kaksijakoinen kokemus. Toisaalta nautin sen jättiläisiin lukittuvasta kuvakulmasta ja nettipelaamisen jouheudesta. Samaan aikaan se tuntuu täysin samalta peliltä, mitä pelasin aikoinani Wiillä. En voi suositella peliä kenellekään, jolla Monster Hunter Tri löytyy pelihyllystä. Toisaalta taas mikäli kyseinen osa tai koko sarja on jäänyt väliin, kannattaa pelaaminen aloittaa tästä versiosta. Se tarjoaa valtavasti pelattavaa, mutta nykypäivän standardien mukaista grafiikkaa siltä ei kuitenkaan kannata odottaa.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Tarjoaa valtavasti tekemistä, isot hirviöt säikäyttävät kerta toisensa jälkeen, nettipelaaminen toimii todella hyvin, tallennusten siirtäminen Wii U:n ja 3DS:n välillä
-
Ulkoasu ei ole nykypäivän vaatimalla tasolla, 3DS -versiolla ei voi pelata verkossa, raaka-aineiden kerääminen on ajoittain puuduttavaa puuhaa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä