The Knife of Dunwall alkaa kuten Dishonoredin pääkampanjakin, nimittäin Keisarinnan murhalla. Tällä kertaa pelaaja ei kuitenkaan ole syylliseksi lavastettu Corvo Attano, vaan todellinen salamurhaaja Daud.
Daud oli kenties kiinnostavin alkuperäisen kampanjan vastavoimista, koska tämä ei ollut vain korruptoitunut pönöttäjä joka käskytti muita, vaan myös aktiivinen toimija joka ei epäröinyt liata omia käsiään.
Salamurhaajien herra paljastuu maailmaan väsyneeksi mieheksi, jolle tämä viimeinen suuri salamurha saattoi olla askel liian pitkälle pimeyteen. Koska kyseessä on Dishonored, määrittelee pelaaja toimillaan josko Daudilla on vielä sielua pelastettavaksi, ja haluaako tämä ylipäätään pelastua.
Tarinaa ajaa eteenpäin mystisen Outsiderin näyssä kertoma nimi, Delilah. Tämä tekee Daudin seikkailusta eräänlaisen salapoliisitarinan, jossa tämä koittaa selvittää mikä tai kuka tämän nimen takana todella piilee. Daudin oma henkinen kehitys tapahtuu ikään kuin salaa tämän varsinaisen juonen ohella.
Uuden päähenkilön syrjäyttäminen tarinan valokeilasta voi hieman oudoksuttaa joitain pelaajia, mutta minulle se toimi. Daud, kuten Dunwallin muutkin asukkaat, on kuitenkin itseään suurempien voimien riepoteltavana, ja kaikki voima on lopulta katoavaista. Pääkampanjan melankolisuus on vahvasti läsnä myös tässä lisärissä, kenties jopa vahvempana sen vuoksi, ettei Daud ole mikään lavastuksen uhri, vaan vedenkestävä palkkatappaja.
Tätä palkkatappajaa myös kuullaan, koska hän ei ole Corvon tapaan äänetön päähenkilö. Repliikkien suhteen ollaan säästeliäitä, mutta Daud käy murisevia keskusteluita etenkin luutnanttinsa Billy Lurkin kanssa. Tämä elävöittää Dishonoredia vallan uudella tapaa.
Uutta ovat myös jotkut Daudin voimista ja varusteista. Itse olisin odottanut valikoiman uudistuneen laajemmin, mutta nykyiset lisät riittävät antamaan meininkiin uutta terää. Etenkin blink-kyvyn viilaus, joka pysäyttää ajan kohteen valinnan ajaksi, tekee Daudista melkoisen ninjan, joka kykenee liikkumaan paikasta toiseen vielä Corvoakin jouhevammin. Myös mahdollisuus kutsua toisia salamurhaajia apuun tekee kokemuksesta vähemmän yksinäisen ja sekoittaa taktista pakkaa.
Valinnanvara on säilynyt pelin ohjenuorana, mutta täytyy myöntää, että Daudin temppuvalikoima suosii enemmän toiminnan ystäviä. Hiippailemista ei olla suoranaisesti hankaloitettu, mutta mm. riivauskyvyn poistaminen vie työkalupakista yhden olennaisen välineen.
The Knife of Dunwall sisältää kolme kookasta kenttää, jotka antavat runsaasti tilaa erilaisille ratkaisuille sekä tietysti paikkojen penkomiselle. Kaupunkiarkkitehtuurista löytyy jatkuvasti pieniä yllätyksiä avonaisten ikkunoiden ja parvekkeiden muodossa, ja pelimaailma tuntuu yhtä rikkaalta kuin aiemminkin.
Maisemat ovat pääosin uusia, koska vaikka pääkampanjaan vedetäänkin yhteyksiä matkan varrella, ei tämä ole mikään uudelleenkerronta sen tapahtumista. Uudet paikat antavat uusia näkökulmia Dunwallin rupiseen yhteiskuntaan, joka heijastelee temaattisesti omaamme. Itseeni teki vaikutuksen erityisesti ensimmäisessä tehtävässä esiintyvä valaanteurastamo, joka vei kaikessa groteskiudessaan kalansyöntihalut hetkiseksi.
The Knife of Dunwall on hintansa arvoinen paketti. Sen voi varmasti juosta lävitse parissa tunnissa, mutta ne, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tarinasta ja maailmasta, saavat tästä ainakin viisi tuntia viihdettä. Myös uudelleenpelauspotentiaalia löytyy.
Tarina on mielenkiintoinen, mutta se jää pahanlaiseen cliffhanger-tilanteeseen. Bethesda on tehnyt hieman tuhman tempun jakaessaan juonen kahteen osaan, enkä usko, että näiden niputtaminen yhteen olisi nostanut ostokynnystä kohtuuttomasti. Mutta jos pidit pääkampanjasta, pidät myös tästä.