Kung Fu Panda

Dreamworksin uusin animaatioelokuva Kung Fu Panda on taivutettu peliksi selkeästi paremmin kuin studion edeltävä tuotos, Mehiläisen elokuva. Elokuvallisen taustansa vuoksi myös Kung Fu Pandan tarinankerronta on erinomaisesti hanskassa, mutta tällä kertaa myös pelattavuus toimii. Mainio lisenssipläjäys pistää hymyn suulle ja hivelee niin korvaa kuin silmääkin.

Pelin pääelementit, panda ja kungfu, tulevat tietysti Kiinasta. Elokuvan tekijät kuvailevat filmipätkän olevan "rakkauskirje" kiinalaiselle kulttuurille. Sympaattinen ote näkyy ja tuntuu. Söpön lutunen, mustavalkoinen nalle tallustelee rennon sulavasti kauniisti kuvitetuissa temppeleissä idän mystiikan saartamana, heitellen uskomattomia, tanssinomaisia taisteluliikkeitä selkeällä itsevarmuudella. Elokuvan ja pelin maailmaan on helppo ihastua.

Pelin ja elokuvan tähti on karismaattisen mahakas pandakarhu Po, joka haaveilee legendaarisen kungfu-soturin tulevaisuudesta. Kungfusta ylettömän innostunut ja mielikuvitukseltaan vilkas Po päätyy ilotulitusrakettien avustamana keskelle taisteluareenaa ja nimitetään yllättäen legendaariseksi lohikäärmesoturiksi. Nimitystä tavoitelleen Hurjan viisikon jäsenet eivät päätöstä kuitenkaan helposti niele, eikä sitä tee heidän Shifu-mestarinsakaan. Pon on todistettava taitonsa pitkällisessä koulutuksessa. Po taistelee läpi 13 kenttää saaden puolelleen skeptiset viisikon jäsenet sekä mestarin, ja rökittää lopuksi myös riidanhaluisen Tai Lung -pahiksen.

Elokuvassa äänen pandalle antaa tunnettu komediamestari Jack Black. Pelissä aitoa tavaraa ei kuulla, mutta ääninäyttely on niin lähellä alkuperäistä, että sitä on vaikea tosifaninkaan erottaa. Elokuvassa ääntelevien Dustin Hoffmanin tai Angelina Jolien imitointia ei pelistä tunnista, kenties osuvaan matkintaan ei ole edes pyritty. Jack Blackin tyylinen, notkean itseironinen läppä riittää mainiosti kantamaan peliä yksinäänkin ja vie pelaajan sulavan humoristisesti itämaisten taistelulajien maahan.

Kung Fu Panda viihdyttää Hollywoodin koko läntiselle pallonpuoliskolle välittämien mielikuvien kautta. Po poseeraa vähän väliä kurkiasennossa ja kiljahtelee taisteluhenkeä kohottavia kungfu-kiekaisuja. Maisemista löytyy kauniita temppeleitä ja seesteisiä horisontteja. Mestari Shifu on hallittu, vakava ja lahjomaton. Pon suurimmat idolit, Hurjan viisikon eläinhahmot, on valittu tuttujen kungfu-tyylien mukaan: tiikeri, kurki, apina, leopardi, käärme ja rukoilijasirkka. Miten tästä voisi olla pitämättä?

Pelaaminen tapahtuu pääasiallisesti nyrkin kautta: vastustajia mätkitään rohkeasti monenlaisilla taisteluliikkeillä. Pelaaja ohjastaa Po-karhua ja nakuttaa erilaisia yhdistelmähyökkäyksiä. Perusiskuista tulee äkkiä tutuksi pieniin vastustajiin tehoava Nopea isku ja kookkaampiin uppoava Vahva isku. Pikkuvihollisia pääsee myös viskomaan toisia vainolaisia päin. Myös Pon mahakkuudesta on hyötyä: maahan voi pläjähtää sellaisella voimalla, että vastustajilta lähtee taju.

Pelissä pääsee ohjaamaan myös muita hahmoja, kuten mestari Shifua ja Hurjan viisikon jäseniä. Perustaistelun lisäksi pelaaja pääsee esimerkiksi Kurkena lentämään myrskypilviä väistellen tai ohjaamaan venettä koskessa. Matkan varrella kerätään kolikoita ja muita esineitä, joista on kenttien välissä hyötyä mm. hahmon kehittämisen kannalta.

Toissijaisista pelitiloista ärsyttävin on koreografiallinen reagointi Speden Spelien tyyliin: oikeaa nappia on painettava oikeaan aikaan, tai pelihahmo saa köniinsä. Esimerkiksi Shifu saa helposti pilarista päähän pelin loppupuolella, kun Tai Lungin kanssa taistelu saa näppäinten pikahahmottamisen solmuun. Homman aloittaminen alusta ei ole herkkua. Onneksi näppäinyhdistelmä on sama kerrasta toiseen, joten osuudet ratkeavat viimeistään ulkomuistamisen kautta. Samaa pelimekaniikkaa käytettiin myös Activisionin edellisessä animaatioelokuvapelissä, Bee Movie Gamessa, mutta siinä idea toimi paremmin.

Koska itse elokuva rantautuu Suomeen peliä myöhemmin, on vaikeaa arvioida pelin ja elokuvan välisen suhteen onnistuneisuutta. Tämä ei ole kuitenkaan tärkeää, sillä peli toimii erinomaisesti itsenäisenä kokonaisuutena. Toteutus on laadukasta ja ammattikäsikirjoittajien kädenjälki näkyy pelituotteessa asti.

Kummallista kyllä, pelin vaikeustaso on säädetty varsin alhaiseksi. "Väkivaltaisesta" sisällöstä johtuen pelin ikäraja on 7 vuotta, ja seitsenvuotiashan voi olla jo varsin taidokas pelaaja. Toisaalta helppoa pelielämystä hakevaa alhainen vaikeustaso ei haittaa: mätkintä on hauskaa ja tehokasta, vaikka ihan kaikkia yhdistelmähyökkäyksiä ei oppisikaan. Mielenkiinnottomat välitehtävät vaativat silti yleensä täydellistä suorittamista, ja luovat näin liikaa uusintaottoja. Pelin lopputaistelussa taistelutaitoja kannattaa jo jossain määrin hallita, sillä Tai Lungia ei päihitetä sattumanvaraisella näppäinten hakkaamisella.

Pelattavaa Kung Fu Pandassa ei riitä muutamaa iltaa enempää. Pelin kestoa on pidennetty erilaisilla pikkupeleillä, joita voi pelata maksimissaan neljän hengen porukalla paikallisesti, vaan ei netin yli. Pikkupelit avautuvat käyttöön tarinapelissä etenemällä, ja niiden kirjoon kuuluu areenataisteluiden lisäksi myös lautapelejä, kuten varsin hienosti toteutettu muistipeli ja Po-teemainen Go, eli Po Go.

Kung Fu Panda on viihdyttävä kokonaisuus. Tekninen toteutus on hiottua ja ääninäyttely sekä tarina ovat onnistuneita. Harmiksi pelin välitehtävät ovat vaikeampia kuin itse taistelu, joka on selkeästi mielekkäämpää pelattavaa. Peli innoittaa katsomaan myös elokuvan, sillä Jack Blackin notkeat letkautukset on nähtävä myös isolla kankaalla itse komediamestarin lausumina.