Suomi
Gamereactor
arviot
Persona 4: Arena

Persona 4: Arena

Persona 3:n ja 4:n sankarit tempautuvat spin-offiin, jossa otetaan selvää, ketkä ovat sarjan kovimpia tappelijoita.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Muutaman vuoden takaisessa Persona 4:ssä Yu Narukami kumppaneineen pelasti idyllisen Inaban pikkukylän sarjamurhaajalta. Nyt länsimarkkinoille saapunut Persona 4: Arena sijoittuu pari kuukautta näiden tapahtumien jälkeen, mutta roolipelielementit on korvattu pesunkestävällä japanilaisella taistelulla. Tarina on silti keskeisessä osassa. Narukamin palatessa kylään myös Midnight Channel tekee paluun. Sankarit jäävät loukkuun tähän mystiseen tv-maailmaan ja joutuvat taistelemaan toisiaan vastaan turnauksessa.

Alussa pelattavissa on neljä eri hahmoa. Taistelemalla näillä Cliffhanger-nimiseen vaiheeseen lisää hahmoja avautuu ja tarina pysähtyy, kunnes samaan pisteeseen on päästy useammalla hahmolla. Kaikkien Persona 4 -taistelijoiden avauduttua mukaan alkaa liittyä myös Persona 3:n hahmoja, ja yllättäen peli muuttuu jatkumoksi molemmille roolipeliklassikoille. Kaiken kaikkiaan tarinamoodissa on 12 hahmoa omine polkuineen, mikä on sinänsä kunnianhimoinen ominaisuus.

Persona 4: ArenaPersona 4: Arena
Tarina voi johtaa eri loppuihin riippuen siitä, mitä keskusteluissa päättää sanoa.

Peliä on siunattu samalla hyvin kynäillyllä dialogilla kuin ennenkin, mutta aiempien osien parhaat palat - ne missä hahmonkehitys oli keskiössä - jäävät harmillisesti puuttumaan. Pelissä on joka tapauksessa runsaasti keskusteluja, ja niihin uppoutuville joka hahmo tarjoaa pari tuntia viihdettä. Suorasukaisempia taistelufaneja tarinamoodi ei sen sijaan kauaa pidättele, koska hahmot viettävät vain parikymmentä minuuttia itse areenalla. Tässä suhteessa hahmoja voisi olla enemmänkin, mutta onneksi taistelut eivät lopu tähän.

Tämä on mainos:

Tarinamoodin lisäksi peliin kuuluu perinteinen Arcade-moodi ja pari muuta pelimuotoa, eikä moninpeliä ole unohdettu. Playstation Networkissa ja Xbox Livessä on tarjolla ottelutallenteita ja maksimissaan kahdeksan pelaajan auloja, jotka muodostavat kaiken kaikkiaan kattavan verkkomoodin.

Persona 4: ArenaPersona 4: Arena
Persona 3:n hahmot tempautuvat mukaan Midnight Channelin ohjelmistoon ja törmäävät Persona 4:n hahmoihin.

Siinä missä tarina on Atluksen käsialaa, pelimekaniikat tähän on loihtinut Guilty Gear -kehittäjä Arc System Works, jonka kokemuksella on saatu aikaan erittäinkin kilpailukykyinen mätkintä. Pelaaja voi hyppiä, kyykkiä, torjua, tarttua ja ketjuttaa nopeista ja voimakkaista iskuista kombo aivan kuin muissakin markkinoilla olevissa taistelupeleissä. Omaleimaisuutta pelille antaa se, että Arc System Works ja Atlus ovat tuoneet taistelusysteemiin mukaan Persona-sarjan omia roolipelimäisiä elementtejä.

Taistelun mittaan täyttyvä SP-mittari esimerkiksi tuo käytettäväksi erikoiskykyjä, ja yksi näppäin ohjaimesta on varattu hahmojen omille "personoille", joissa manifestoituvat näiden psyykkiset voivat. Juuri nämä olennot olivat avainasemassa sarjan roolipelien taisteluissa, ja ne ovat merkittävä osa myös Persona 4: Arenaa. Jos vastustajan personaa onnistuu vahingoittamaan neljästi saman taistelun aikana, sitä ei voi käyttää vähään aikaan, mikä antaa itselle selvän etulyöntiaseman.

Tämä on mainos:
Persona 4: ArenaPersona 4: Arena
Sekä kuvitus että äänet vangitsevat hyvin roolipelien charmin. Jopa tutut ääninäyttelijät ovat mukana.

Ainutlaatuiset piirteet tekevät Persona 4: Arenasta mielenkiintoisen teoksen paitsi sarjan faneille myös taistelupelien suurkuluttajille. Taistelusysteemi on monimutkainen, mutta ei onneksi niin rankaiseva kuin monissa muissa japanilaisissa 2D-mätkinnöissä. Aloittelijoita opastaa helppokäyttöinen tutoriaalimoodi, joka muutamassa minuutissa tutustuttaa pelaajat taistelun saloihin, eikä ihastuttava kuvitus missään tapauksessa vähennä pelin vetovoimaa.

Kun vielä ottelutasapainokin on kunnossa, Persona 4:n spin-off on nopeatempoinen ja tyydyttävä mätkintä, jossa ei tunnu olevan mitään merkittävää puutetta. Peli on yksinkertaisesti toimiva sekoitus roolipelien charmia ja japanilaisten taistelupelien hulluutta. Se sopii kumman tahansa ystäville, mutta jos molemmat kiinnostavat, ei tätä kannata missata.

08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Ihastuttava grafiikka, syvä taistelusysteemi, kunnianhimoinen tarinamoodi, mukava musiikki
-
Vähänlaisesti säätövaraa ja hahmoja
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • Mutakasa
    Kerta sain tämän jo tiistaina, koska ennakkotilasin tämän niin päätin kirjoittaa tämän arvostelun jo nyt: Mitä tapahtuu kun yhdistetään... 10/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

4
Persona 4: ArenaScore

Persona 4: Arena

ARVIO. Kirjoittaja Mathias Holmberg

Persona 3:n ja 4:n sankarit tempautuvat spin-offiin, jossa otetaan selvää, ketkä ovat sarjan kovimpia tappelijoita.



Ladataan seuraavaa sisältöä