Deadly Premonition: Director's Cut

Kummallinen avoimen maailman kauhupeli Deadly Premonition julkaistiin alun perin vain Xbox 360:lle Yhdysvaltain markkinoilla, mutta peli näki lopulta päivänvalon myös vanhalla mantereella. Nyt muutama vuosi myöhemmin julkaistaan sieltä sun täältä viilailtu versio PS3:lle. En käsitä, mitä pelistudiolla oikein on tehty viimeiset vuodet, sillä kolmen vuoden kehitysajalla olisi voinut tehdä jo kokonaan uuden pelin tai ainakin koodata koko hoito uudestaan. Korjailtunakin Deadly Premonition on kuin tuulahdus 1900-luvun kauhupeleistä: susiruma, äänimaailmaltaan ärsyttävä, pelattavuudeltaan umpisurkea ja tarinaltaan kohtuullinen.

Ensimmäinen retrohenkinen pläjäys tulee peliä aloitettaessa. Vaikeustasoja on nimittäin se tasan yksi ja ainoa. Tarina avautuu takautumina. Vanha mies istuu takkatulen edessä ryhtyen kertomaan nuorelle tytölle juttua, jonka hän varoittaa olevan varsin pelottava. FBI-agentti Francis York Morgan matkustaa pieneen amerikkalaiseen Greenwale-kylään lähellä Kanadan rajaa tarkoituksenaan tutkia nuoren naisen murhaa. Jo menomatkalla tulee mutkia matkaan, kun York ajaa autonsa katolleen metsään. Sumussa ja sateessa hän taistelee tiensä kaupunkiin kummallisten hallusinaatioiden saattelemana ja aloittaa tutkimuksensa. Pääidea erikoisen murhamysteerin selvittämisestä on kuin suoraan Stephen Kingin romaaneista tai Alan Wakesta, mutta tämä on vain hyvä asia. TV:ssä ja elokuvissa asetelma on jo liiankin tuttu, mutta peleissä vielä mukavan tuore. Muuta hyvää Deadly Premonitionissa ei sitten olekaan.

Henkilöhahmot ovat joko erittäin ärsyttäviä, stereotyyppisiä tai molempia. Päähenkilö on pitkäpiimäisellä äänellä puhuva itsekeskeinen juntti, joka yrittää ilmeisesti matkia Sherlock Holmesia. Sopassa ovat mukana tietenkin töykeä poliisipäällikkö, iloinen hotellinpitäjä, bensa-aseman kaunis tytär ja ties mitä. Pelin tapa esitellä uudet henkilöt on äärimmäisen typerä. Tavallisesti uusi tuttavuus astelee kulman takaa itsensä esitellen. Tämän jälkeen kuva pysähtyy hetkeksi ja ruudun alalaitaan ilmestyy juuri ääneen lausuttu asia kirjallisessa muodossa. Tällaisia keinotekoisia kerronnan hidastuksia käytetään kautta linjan. Dialogi on sinänsä hyvää, mutta se replikoidaan todella venyttävällä nuotilla ikään kuin nauhoituksissa olisi pyöritetty tyhjenevällä akulla toimivaa levysoitinta. Sanojen painokkuutta vielä alleviivataan pitämällä pitkiä taukoja lauseiden välillä. Ideana on kai ollut kiinnittää pelaajan huomio johonkin ruudulla näkyvään yksityiskohtaan, mutta susiruman ulkoasun vuoksi tehokeino menee täysin hukkaan. En kykene keksimään selitystä sille, miksi tarina on pitänyt kertoa tällaisella puolinopeudella. Välivideoita on paljon, mutta niitä ei voi pysäyttää. Ohittaa ne kuitenkin voi ihan vahingossakin, ellei ole tarkkana. Sohvalle ohjainta ei voi laskea välinäytöksien ajaksi, koska aina välillä täytyy painaa jotain nappia oikeaan aikaan Resident Evil 4:stä opitun mallin mukaisesti.

Rakenteellisesti Deadly Premonition on kappaleisiin jaettu avoimen maailman tarinavetoinen peli, jossa on mahdollista tehdä kaikenlaisia sivutehtäviä. On kalastusta, rallia ja tikanheittoa kaikenlaisen pikkutavaran hakemista unohtamatta. Sivupolut vain kiinnostavat yhtä paljon kuin kilo kiviä: päätehtävissäkin on jo tarpeeksi sietämistä. Paikasta toiseen liikutaan autolla, mikä on itsessään ihan hyvä idea. Autoa ei kuitenkaan ohjata lajityypille ominaisesti kolmannesta persoonasta, vaan pelaaja istutetaan kirjaimellisesti ratin taakse. Ajotuntuma on ala-arvoinen. Menopeli keikkuu kuin jäällä luisteleva mummo kauppakassien kanssa. Lisäksi ontto moottorin kumina muuttuu ärsyttäväksi alle kahdessa minuutissa. Pelimaailma on laaja, joten ajamista tulee harrastettua hyvinkin runsaasti. Niin ja mitään pikamatkustusmahdollisuutta ei tietenkään ole. Paikasta toiseen suunnistaminen on tehty tarpeettoman vaikeaksi. Alareunassa näkyvän pikkukartan ja taukovalikon isomman kartan "zoomi" on aivan liian lähellä, joten kokonaiskuvan hahmottaminen on hyvin vaikeaa. Autoa täytyy tietysti myös aika-ajoin tankata ja korjata. Tämä on ehkä realistista, mutta NIIN ärsyttävää, koska se ainoastaan hidastaa pelin etenemistä entisestään. Pisteenä iin päällä kaikki tehtävät on suoritettava tiettyyn kellonaikaan, kuten esimerkiksi Dead Risingia pelanneet muistavat. Tämä tietysti vähentää edelleen mielenkiintoa suorittaa päätarinasta erillisiä sivumissioita.

Jalkaisin pelattaessa York-agenttia ohjataan kolmannesta persoonasta. Kantavana ideana on toisaalta ympäristön tutkiminen ja niistä päätelmien tekeminen, toisaalta taas taisteleminen. Maisemien koluaminen ei ole sujuvaa, vaan ärsyttävällä tavalla katkottua. Tavaraa poimittuaan agentti voi aloittaa rikospaikan tapahtumien selvittämisen, mutta ratkaisuna oleva välivideo näytetään vajaana ja aukkoisena siihen asti, kunnes kaikki osat on kerätty. Miksi ihmeessä haluaisin katsella puolinaista ratkaisua? Ajoittain pelaaja laitetaan ratkomaan myös yksinkertaisia pulmatehtäviä, ja ne ovatkin pelin parhaiten toimivaa antia ainakin silloin, kun se ei tarkoita avaimen etsimistä pitkin pelialueen nurkkia.

Kerättävät esineet pyörivät ilmassa kultaiseen 90-luvun tyyliin, ja niitä poimittaessa kuva pysähtyy hetkeksi ilmoittaen painokkaasti: "Olet poiminut tikkarin. Tikkarin laitetaan talteen mukana kulkevaan työkalulaatikkoosi. Tikkari vähentää näläntunnetta hetkellisesti." Luit aivan oikein: tässä pelissä on pakko aika ajoin syödä ja nukkua. Syömisen funktion ymmärrän elinvoimamittarin palauttamisena, mutta että nukkuakin pitää? Jälleen kerran syöminen ja nukkuminen ovat ehkä realistisia asioita, mutta eivät ne pelistä kivaa tee. Olisivat nyt vielä laittaneet mukaan velvoitteen käydä vessassa erikseen ykkösellä ja kakkosella, kun kerran alkuun pääsivät.

Taistelut ovat suoraan sanottuna karmeita. Sorkkaraudat ja veitset ovat kyllä tehokaita ja käyttökelpoisia, mutta ne hajoavat hyvinkin nopeasti. Epätarkan ja hitaan huitomisen vuosi tuliaseet ovatkin käytännöllisempiä. Pistoolissa on lisäksi loppumattomat panokset, joten senkään vuoksi rajallista kantokykyään ei kannata kuormittaa ylimääräisillä lyömäaseilla. Aseella tähtääminen onkin sitten aivan oma haasteensa, koska samaan aikaan ei voi liikkua. Myös asetta ladattaessa pelihahmo pysähtyy vaikka kesken juoksun. Ajotuntuman antaman mallin mukaisesti myös tähtäys on niin kiikkerä, ettei ole mitenkään epätavallista ampua monta kertaa ohi paikallaan pysyttelevästä kohteesta. Jostain syystä agentti laittaa tuliluikkunsa taskuun muutaman metrin kävelyn jälkeen, ja esille ottamisessa on aina sellainen mukava kahden sekunnin viive. Tiukoissa tilanteissa moinen on omiaan kohottamaan verenpainetta. Ammuttavia vihollisia ei oikeastaan ole kuin se yksi ja ainoa eri maustein tarjoiltuna. Äänitehostekaan ei muutu, joten kuolinkorina "I don't want to dieeeeeeeee" tulee hyvin tutuksi. Kaiken muun "hyvän" lisäksi kamera pyörii tappeluissa niin villisti, että jokaisen kohtaamisen jälkeen pelaajan suuntavaisto on aivan hukassa.

Kuten jo tuli todettua, graafisesti Deadly Premonition on susiruma. En muista viimeiseen kymmeneen vuoteen pelanneeni vastaavaa. Jopa modernit HD-uudelleenjulkaisut vanhoista peleistä näyttävät paremmilta. Sahalaitainen maailma on väritetty hailakan harmahtavaksi ja ruudunpäivitys tökkii paikallaan seistessäänkin. Autolla ajettaessa huomaa piirtoetäisyyden olevan vain muutaman metrin verran ja kaiken huipuksi lataustaukoja on joka välissä. Jopa pienen talon ovista kuljettaessa peli pysähtyy hetkeksi.

Valikoissa liikkuminen ja esineiden poimiminen tuottavat korviin käyvän riitasoinnun, minkä vuoksi taukovalikkoa alkaa välttää muutaman tunnin pelaamisen jälkeen. Musiikki on sinänsä kohtuullista kamaa, mutta taustalla soivia kappaleita on aivan liian vähän. Hännänhuippuna mainittakoon tallennus, joka tapahtuu lankapuhelimista soittamalla. Välitallennuspisteitä on kyllä tehtävien aikana ja puhelimia on ripoteltu maailmaan runsaasti, mutta silti tällainen antiikinaikainen ratkaisu on uskomaton. Kaiken lisäksi jokainen tallentaminen maksaa pelin sisäistä rahaa! On siis pidettävä huoli siitä, ettei lähde liikkeelle varattomana.

Deadly Premonition kokoaa yhteen ja samaan nimikkeeseen kaikki ominaisuudet, jotka tekivät kauhupeleistä kankeita ja ärsyttäviä silloin joskus viime vuosituhannella. Järkyttävän huonon grafiikan voisi vielä antaa anteeksi mielenkiintoisen tarinan ansiosta. Kuitenkin katkova kerronta, pitkäpiimäinen dialogi, korvia riipivä äänimaailma ja umpisurkea toteutus tekevät pelaamisesta tuskaa. Deadly Premonition on niitä pelejä, joita käytetään lasinalusina ryyppyjuhlissa.