The Swapper kuulostaa iloiselta, mahdollisesti kasibittiseltä peliltä, jossa jokin riemunkirjava möykkyli koittaa järjestellä isoja pyöreäkulmaisia palikoita uuteen uskoon. Todellisuus on kuitenkin jotain sangen muuta.

Itseasiassa The Swapper on äärimmäisen tiivistunnelmainen pulmailupeli, jossa yksinäinen astronautti yrittää selvittää avaruudessa leijuvan tutkimusaseman menneisyyttä, nykyisyyttä, ja mieluusti myös hieman sitä tulevaisuutta. Tässä häntä auttaa pelille nimensä antanut omituinen laite, jolla astronautti voi kloonata itseään lennosta jopa neljään otteeseen, ja halutessaan projisoida tietoisuuttaan edestakaisin näiden kloonien välillä.

Pelin graafinen tyyli on sangen orgaaninen ja pehmeä. Siinä on joitakin kaikuja H.R. Gigerin töistä, muttei mitään ilmeisiä lainauksia. Tämä tyyli auttaa osaltaan luomaan kepeää epävarmuutta pelaajassa. Mikään ei ole tarkkarajaista ja pimeitä kulmia riittää enemmän kuin omiin tarpeisiin. Kuka olisikaan uskonut, että näennäisesti tyhjällä avaruusasemalla seikkaileminen voisi olla näin karmivaa?

Tämä on mainos:

The Swapper onkin nimenomaan tunnelmapeli. Vaikka sen mekaaninen ydin on ongelmanratkaisussa, yhdistyvät grafiikka, säästeliäästi käytetty musiikki, dialoginpätkät sekä lokimerkinnät kerrassaan kylmääväksi kokonaisuudeksi. Avaruudessa ei ole ollenkaan kivaa.

Kuten jo todettua, mekaanisesti peli nojaa Swapper-tykkiin ja sen kloonausominaisuuksiin. Pulmakentät perustuvat siihen, että astronautti kykenee olemaan useassa paikassa yhtä aikaa. Homma ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista, sillä kentissä on laitteen ominaisuuksia rajoittavia valoja. Siniseen valoon ei voi kloonautua, eikä punainen valo päästä tietoisuutta loikkaamaan kohteesta toiseen. Kaikenlisäksi kloonit kopioivat luonteensa mukaisesti jokaisen liikkeen, jonka pelaajan ohjastama keho tekee.

Näistä päällisin puolin yksinkertaisista elementeistä on saatu aikaan joitakin tyystin pirullisia aivopähkinöitä. Itselläni peli sujui jouhevasti aika pitkällekin, ja luulin olevani suorastaan fiksu, mutta The Swapperin viimeinen kolmannes otti minulta nämä luulot tehokkaasti pois. Vaikeustaso kun kasvaa aika tukevaksi, ja osa pulmista vaatii hyödyntämään Swapperin kykyä hidastaa aikaa kloonia luodessa. Tällöin kloonaukset ja projisoinnit tehdään kirjaimellisesti lennosta.

Tiiviin tunnelman ja haastavan pulmailun lisäksi The Swapperiin on sujautettu myös yllättävän mainio juoni, joka sukeltaa juuri sellaisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin kuin tällaiselta tietoisuuden pysyvyydellä leikittelevältä peliltä voisikin olettaa. Kuka sinä olet ja kuka on kopio, jos voit liikkua identtisten kehojen välillä? Entäpä jos alkuperäinen keho kuolee?

Tämä on mainos:

Kaikenkaikkiaan The Swapper on upea luomus, etenkin kun muistaa sen takana olevan muutaman miehen studio Helsingistä. Nokkelan pelimekaanisen konseptin ympärille on kääritty todella tunnelmallinen kuori, joka pitää pelaajaa otteessaan kuin hieman nihkeä avaruuspuku. Tarinalta olisi silti toivonut vielä enemmänkin, ja kerronta voisi olla selkeämpää. Kokemus on myös ohi tarpeettoman nopeasti. Riippuu tietenkin jokaisen omista hoksottimista, kuinka nopeasti kentät tulee ratkottua, mutta peli on mahdollista läpäistä neljään tuntiin. Ne ovat silti tunteja, jotka pysyvät mielessä vielä pitkään.