Duck Tales Remastered

Ankronikka oli yksi lapsuuteni parhaista tv-sarjoista. Seurasin innostuneesti Roopen, Heimo Huiman ja veljenpoikien seikkailuja viikosta toiseen. Niinpä vuonna 1989 8-bittiselle Nintendolle julkaistu Duck Tales osui kohdalleni juuri oikeaan aikaan. Pääsin hyppäämään itse mukaan Roopen seikkailuihin, eikä edes vanhan television värien sekoaminen estänyt minua tahkoamasta sitä läpi. Nyt tuo peli julkaistaan uudelleen, joten on aika palata vanhan suosikin pariin uusilla grafiikoilla ja äänillä varustettuna.

Peli alkaa vauhdikkaasti. Karhukopla on vallannut Roopen rahasäiliön ja siinä sivussa ottanut veljenpojat panttivangeiksi. Rahasäiliössä seikkaileminen tarjoaa oivallisen opetusosion pelin mekaniikkoihin. Samalla se onnistuu luomaan myös hyvän kuvan Roopesta, joka kantaa jatkuvasti huolta veljenpoikien turvallisuudesta. Karhukoplan kohteena oli tällä kertaa Roopen rahojen sijaan eräs vanha maalaus, joka paljastuu tarkemmassa analyysissä aarrekartaksi. Ympäri maailmaa on piilotettu viisi aarretta, joita Roope lähtee tietenkin jäljittämään. Matkalla vastaan tulee paljon Ankkalinnasta tuttuja kasvoja, kuten Kulta-Into Pii, Milla Magia, Pelle Peloton, Tepa ja luola-ankka Bubba.

Duck Tales on lähtökohtaisesti hyvä esimerkki siitä, miten viihdyttävä tasoloikkapeli tehdään. Se onnistuu naittamalla mielenkiintoinen kenttäsuunnittelu yksinkertaisen ohjauksen kanssa. Niinpä pelaamisen sisäistää sekunneissa, mutta jokainen taso tarjoaa uutta tutkittavaa. Roopen ohjaaminen on vaivatonta, sillä siihen tarvitaan ristiohjaimen lisäksi ainoastaan kaksi nappia. Toisella hypitään ja toisella joko mätkitään kivenmurikoita tai muutetaan kävelykeppi hyppykepiksi. Kivien ja muiden etenemistä haittaavien pikkuesteiden nuijimisella on merkitystä lähinnä salaisuuksien etsimisen kannalta. Oikein suunnattu lentävä kivi on oiva tapa tipauttaa ylhäällä majailevat aarrekirstut ja viholliset alas. Hyppykepin avulla puolestaan voi ylittää piikikkäitä lattioita ja kukistaa vihollisia hyppäämällä niiden päälle.

Ohjauksessa on kuitenkin yksi piirre, joka aiheuttaa harmaita hiuksia. Välillä peli ei reagoi millään tavalla hyppykepin painallukseen ja tuloksena on tavallinen loikka vihollisen päälle, piikkimatolle tai jopa rotkoon. Tiukan paikan tullen epävarmuutta ei kaipaa. Ongelma esiintyy onneksi niin harvoin ja epäsäännöllisesti, ettei se pilaa koko peliä.

Myös kenttäsuunnittelu on pääosin onnistunutta. Eri tasot eroavat huomattavasti toisistaan, joten esimerkiksi Amazonin sademetsässä seikkaileminen eroaa Himalajan lumisten vuorenrinteiden samoamisesta. Jokainen kenttä tarjoaa runsaasti salaisuuksia etsittäväksi ja kaikki kätkevät sisäänsä myös Roopen elinmittaria kasvattavan sydämen. Näiden metsästäminen onkin tärkeää, sillä ilman niiden luomaa puskuria pelin loppuvastus on vaikea voittaa. Hauskana piirteenä kenttiä ei tarvitse pelata läpi tietyssä järjestyksessä. Itse aloitin Himalajasta ja Transilvaniasta, mikä osoittautui kohdallani hyväksi valinnaksi.

Uusittu ulkoasu tavoittaa hyvin piirrossarjan tyylin. Kaikki on piirretty uudelleen vihollisista kenttien taustamaisemiin ja kokonaisuus on miellyttävän värikäs. Äänipuolella suurin uudistus liittyy ääninäyttelyyn, sillä mukaan on saatu kaikki alkuperäisen Duck Tales -sarjan äänet. Musiikkeja on myös hieman uudistettu, mutta kaikki kappaleet noudattavat kuitenkin alkuperäisiä sävellyksiä.

Ainoa roso kenttäsuunnitteluun tulee pelin lopusta. Loppuvastustajan voittamisen jälkeen täytyy vielä selviytyä parista todella ärsyttävästä tasoloikkaosuudesta, joissa kuolema korjaa yhdestä virhehypystä. Ja kun elämät loppuvat, täytyy koko kenttä pelata uudelleen alusta. Viimekädessä lopun tärveleminen tällaisella hermoja raastavalla pakkopullalla on asia, joka jää kummittelemaan muutoin hyvän pelin ylle. Peli meni hikeä vuodattamalla ja parikymmentä kertaa yrittämällä läpi. Suunnitteluratkaisu lisää keinotekoisesti pelin pituutta, joka ei muuten kohoa paria tuntia mittavammaksi. Tässä ajassa ehtii etsimään myös kaikki salaisuudet, joten peli-ilo jää valitettavan lyhyeksi.

Jos lopun röykyt on valmis hyväksymään, Duck Tales Remasteredia voi sulavasti suositella kaikille, jotka nauttivat Ankronikasta.