Suomi
Gamereactor
arviot
Rain

Rain

Olemme jälleen vanhan peruskysymyksen ääressä: ovatko pelit taidetta? Rain on tuorein taiteen puolestapuhuja, mutta ei ikävä kyllä kovin vakuuttava sellainen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sateessa on jotain kiehtovaa ja mystistä. Taivaalta valuvassa vedessä kulkevia ihmishahmoja on kuvattu taiteessa historian sivu, tunnelman ollessa yleensä varsin melankolinen. Sonyn SCE Japan Studion ja Tenchu-peleistä tunnetun Acquiren yhteistyöprojekti Rain pistää sekin sadetakin niskaan eikä tunnelmakaan juuri melankoliasta sivuaskelille erehdy.

Rain tekee sateesta pelillisen elementin. Öistä kaupunkia tutkimaan lähtevä pikkupoika havaitsee heti pelin alkumetreillä muuttuneensa näkymättömäksi. Ainoastaan sade saa pojan hahmon näkymään. Kaupungissa partioi leegio mystisiä hirviöitä, jotka jahtaavat niin ikään näkymättömäksi muuttunutta pikkutyttöä. Yö on pimeä ja yksinäinen, joten poika lähtee tytön perään hirviöistä huolimatta.

RainRain

Päähahmo on pieni ja heiveröinen, hirviöt sen sijaan suuria ja pelottavia. Niinpä Rain ei sisällä minkäänlaista taisteluelementtiä, vaan hirviöt tulee jallittaa harmailla aivosoluilla. Katoksissa piileskelemällä hirviöt eivät huomaa näkymätöntä poikaa, mutta liian äänekäs lätäköissä loiskiminen tai mutalammikoissa lahkeiden likaaminen herättää hirviöiden huomion. Näin tekemällä hirviöt on johdatettavissa ympäristössä piileskeleviin ansoihin ja matka voi jatkua.

Tämä on mainos:

Rain yrittää ihan hirveän kovasti puhutella taiteellisella puolellaan. Öinen kaupunki on todella tunnelmallinen ja pienieleinen tarina on kaunis. Musiikkiosastolla pelin pääteemaksi on valikoitu Claude Debussyn klassinen Clair de Lune, joka sopii pelin yleiseen ilmeeseen loistavasti. Elementit erinomaiseen tunnelmointiin ovat kasassa.

Siksi onkin harmi, että pelinä Rain on kehno. Peli etenee viivaimen tarkasti yhtä ja oikeaa reittiä pitkin ja ongelmiin on aina vain yksi mahdollinen ratkaisu. Se ei sinänsä haittaisi, jos peli ei olisi niin tolkuttoman helppo. Ongelmat toistavat itseään, niiden ratkaisu ei juuri päätä rasita ja ne pääsääntöisesti vain katkovat viehättävää tarinaa, eivätkä toimi kunnolla osana sitä. Lopputuloksena Rain on puuduttavan tylsä, siitäkin huolimatta että tarina kestää vain vajaat pari tuntia.

Mutta hei! Ovathan muutkin taiteellaan viehättäneet pelit olleet suoraviivaisia, helppoja ja lyhyitä, eikö vain? Totta, esimerkiksi Journey ja Unfinished Swan eivät haasteella tai pituudella juhlineet, mutta ne tarjosivat silti jotain mieltä kiehtovan uutta, sekä tavallisesta poikkeavan maailman joka houkutteli tutkimaan salojaan. Rainin kaupunki on staattinen ja harmaa paikka, minnekään ei pääse tutkimaan eikä juuri mitään voi käyttää. Ainoastaan pelin etenemiseen käytettävät esineet ovat räpellettävissä ja ne sijaitsevat poikkeuksetta suoraan ainoan etenemisreitin varrella, eikä niitä ole tarjolla kerrallaan kuin yksi tai kaksi. Peli ei anna tarinan aikana mitään syytä tutkia ympäristöä tai heittäytyä kunnolla pelin maailmaan.

Tästä seuraakin sitten pelin viimeinen aivopieru: kaupungissa on kuin onkin löydettävissä salaisia esineitä, jotka periaatteessa syventävät osaltaan pelin tarinaa. Ne vain pysyvät lukittuina kunnes peli on läpäisty! Miksi ihmeessä? Kun peli on muilta osin erittäin suoraviivainen, kerronnallisten elementtien pitäisi ehdottomasti löytyä tarinan aikana, ei sen jälkeen! Ideana on ollut ilmeisesti pelin eliniän pidentäminen, mutta ratkaisu ei vain toimi. Läpäisyn jälkeen peli antaa mahdollisuuden loikata mihin tahansa pelin vaihetta salaisuuksia etsimään, mikä osaltaan rikkoo pelin tunnelman ja tarinan täysin. Ei näin.

Tämä on mainos:

Odotin Rainilta paljon enemmän, mutta petyinkin pahan kerran. Acquire on kokenut kehitysporukka, eikä peli vaikuta missään vaiheessa siltä että se olisi puserrettu kiireessä ulos. Pelimekaniikan kompurointi on todella ikävää, sillä tarinassa on vetovoimaa ja kokonaisuutta voi hyvinkin kuvailla kauniiksi. Parempaan olisi silti pitänyt pystyä.

Rain ilmestyy PS Storeen keskiviikkona 2. lokakuuta. Katso julkaisutraileri alta.

HQ
RainRainRain
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
+
Kaunis ja tunnelmallinen
-
Viivasuora, helppo ja lyhyt, pelimekaniikka ontuu pahasti, staattinen ja tylsä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

4
RainScore

Rain

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Olemme jälleen vanhan peruskysymyksen ääressä: ovatko pelit taidetta? Rain on tuorein taiteen puolestapuhuja, mutta ei ikävä kyllä kovin vakuuttava sellainen.

1
Rain ja Lone Survivor PS-tarjouksessa

Rain ja Lone Survivor PS-tarjouksessa

UUTINEN. Kirjoittaja Mika Sorvari

Sonyn 12 Deals of Christmas on edennyt yhdeksänteen tarjoukseensa, joka tuo Lone Survivor: The Director's Cutin sekä Rainin saataville alennettuun hintaan.



Ladataan seuraavaa sisältöä