Knack

Uusien konsoleiden julkaisupelivalikoima ei usein päätä huimaa. Kiire ja uuteen rautaan totuttelu kun eivät ole niitä parhaimpia lähtökohtia huippupeleille. Killzone: Shadow Fall kuitenkin jo osoitti, että kiireessäkin PS4:stä irtoaa upean näköistä tavaraa ruudulle. Koko perheen peliksi Killzonesta ei ymmärrettävästi ole, joten puutetta saapuu ensiaallossa paikkaamaan Sonyn oman Japan Studion Knack.

Knackin ulkoasu ei toki uuden Killzonen tasolle yllä, mutta se on muuten visuaalisesti miellyttävä tapaus. Tyyli muistuttaa nykyaikaisista tietokoneanimaatioista, ja meininki on komean värikästä. On tietysti täysin makuasia pitääkö siitä, mutta tällaiseen koko perheen seikkailuun Knackin anti sopii kuin pottunenä naamaan.

Pelin sankarina ohjataan Knackiä, joka on mystisen muinaisen reliikin ylläpitämä robottimainen otus. Erikoisuutena on Knackin kyky kerätä lisää reliikkejä ja kasvaa yhä suuremmaksi. Pelin tarina pyörii ihmisten ja goblineiden (eli hiisien) välisten vihollisuuksien ja reliikkien metsästyksen ympärillä. En haukkuisi juonta varsinaisesti huonoksi, mutta hahmojen motivaatiot ja suhteet ovat välillä kummallisia ja epäloogisia.

Ulkoasustaan huolimatta Knack ei tarjoa helppoa läpijuoksua, sillä pelaajalle annetaan hyvin vähän varaa virheisiin. Pelimekaniikkaa ei ole sinänsä vaikea oppia, mutta iskujen ajoitukset ovat kaikki kaikessa. Osumat verottavat elinvoimaa julmetusti ja kuolemat heittävät jo normaalilla vaikeusasteella varsin kauaksi taaksepäin. Hardilla pelaaminen on jo suoranaista masokismia, koska virheisiin ei oikeastaan ole varaa ollenkaan ja tallennuspisteiden välit ovat pitkiä kuin nälkävuosi. Vaikeustaso onkin varsinainen läimäytys päin kasvoja pelien männävuosilta.

Vaikka vihollisten kurmottaminen on ihan hupaisaa puuhaa, käy taistelumekaniikan yksipuolisuus ennen pitkää korpeamaan. Käytössä on vain yksi vaivainen perushyökkäys eikä lainkaan suojausta. Lisätään yhtälöön hidas liikkuvuus ja pelinautinto karisee auttamatta. Lisäksi erikoiskykyjä on kovin vähän ja niitä pääsee käyttämään harvoin. Pelissä on keräiltäviä härveleitä, jotka lisäävät mukaan hieman syvyyttä, kuten combo-mittarin sekä aikaa hidastavan kyvyn. Nämä on kuitenkin jaettu useisiin osiin, jotka pitää löytää kentistä. Niiden kerääminen kestää pahimmassa tapauksessa niin kauan, että peli on aivan loppupuolella ennen kuin niistä pääsee nauttimaan.

Knackin ylivoimaisesti suurin heikkous on silti sen vanhanaikainen tuntuma. Tasohyppely on yksinkertaisesti jähmeää ja tylsää, ja mikä pahinta kentät ovat niin staattisia, että ne muistuttavat PS2-ajoista. Pintakiiltoa kyllä löytyy, mutta interaktiivisuutta ei nimeksikään. Kentät ovat rasittavan lineaarisia ja ahtaita putkia, jotka etenevät jatkuvasti samalla kaavalla viholliskohtaamisesta toiseen. Knack aloittaa pienenä kääpiönä, ja ensimmäiset viholliset ovat saman kokoisia ötököitä ja pikkuhiisiä. Pikkuhiljaa reliikkejä kertyy mukaan ja koon kasvaessa kasvavat myös viholliset. Vaikka vihollistyyppejä on runsaasti, niiden aseistus ja kyvyt toistavat itseään.

Kenttien kaavaa rikotaan muutamaan otteeseen Knackin napatessa mukaan erilaisia elementtejä tavallisten reliikkien sijaan. Jää-, puu-, teräs- ja kristallipanssarit ovat tervetulleita osuuksia, sillä ne tarjoavat keitokseen hieman maustetta. Loppujen lopuksi osuudet jäävät silti aivan liikaa lapsipuolen asemaan, eikä niitä esiinny paria lukuun ottamatta kuin kerran koko pelin aikana. Ripauksella mielikuvitusta kyvyistä olisi löytynyt aineksia vaikka mihin, joten hukattu potentiaali jää harmittamaan.

Pelasin Knackin läpi normaalilla, jolla se tarjoaa jo aivan riittävän haasteen. Veri kiehahti muutamaan otteeseen, mutta vaikeustaso on kuitenkin pohjimmiltaan reilu, joten vastoinkäymisten myötä myös taidot ja ajoitus kehittyvät. Läpipeluu vei vajaat 11 tuntia, joten kestosta Knackiä ei voi moittia. Toisaalta pieni saksiminen olisi voinut jopa parantaa kokemusta, koska toistoa on paikoin tylystikin ja viimeinen kolmannes sai toivomaan pikaista loppua.

Tarinan läpäisyn jälkeen valikkoon aukeaa vielä muutama haastemuoto, jossa jahdataan lyhyillä kenttäosuuksilla parasta aikaa tai mitellään areenalla vihollisia vastaan. Homman nimi on siis lisää sitä samaa, jos siitä jaksaa vielä innostua. Hardin läpäisijöille on tarjolla lisäksi superhankala vaikeusaste, mutta koska kerättyjä tavaroita ei voi ottaa mukaan toiselle pelikerralle, jää Knack auttamatta kertaluontoiseksi kokemukseksi.

Kritiikistä huolimatta on korostettava, ettei Knack ole varsinaisesti huono peli, mutta se ei myöskään saa innostumaan, etenkään Playstation 4:llä. Peli on rakennettu vanhanaikaisesti, ja se tuntuu pahimmillaan ahdistavan rajoittavalta verrattuna vaikkapa Wii U:n Super Mario 3D Worldiin. PS4:n julkaisuvalikoimassa Knack voi olla kohtuullinen välipala parempia pelejä odotellessa, mutta sitä kannattaa kokeilla ennen täyden hinnan maksamista.