Uusimmassa versiossaan EA:n autopelisarja siirtyy arcade-autoilusta astetta realistisempaan suuntaan. Enää ei kisata kaduilla, vaan tarkoituksena on nousta kukoksi rata-autoilutunkiolle. Ajomallin ohella sarjan aikaisemmista osista tuttua tuning-toimintoa on myös uusittu. Moottorin ja korin virittäminen on tehty yksityiskohtaisemmaksi ja säädöillä on oikeasti merkitystä.
ProStreetin sydän on urapeli. Urapeli koostuu kisapäivistä, joiden aikan ajetaan yksittäisiä ajosuorituksia. Nämä suoritukset jakautuvat neljään kategoriaan: grip-kisat, aika-ajot, kiihdytyskisat ja driftaus. Kaikki nämä ovat tuttuja edellisistä Need for Speed-sarjan peleistä. Grip-kisan tavoitteena on ylittää maalilinja ensimmäisenä. Aika-ajot voittaa kovimman kierrosajan kellottava kuski. Hommaa vaikeuttaa se, että kilpailijat ovat samaan aikaan radalla. Kiihdytyskisoissa ajetaan kilpaa vartti- tai puolikasmaili. Driftauksessa päästetään luisussa keräten mahdollisimman paljon pisteitä. Kuljettaja, jonka tilillä on aikarajan umpeutuessa eniten pisteitä, korjaa potin. Kisapäivät jakautuvat kisatapahtumiksi, joita voi suorittaa suhteellisen vapaassa järjestyksessä. Kisatapahtumien kruununa toimii Showdown-niminen kisapäivä, jonka aikana ratkotaan sarjan kovin kuski. Showdown-kisasta voitokkaasti selviytymällä autotalliin avautuu uusia automalleja viriteltäväksi ja uusia kisapäiviä voitettavaksi.
Ohjaustuntuma on erinomainen. Pienellä harjoittelulla oppii tuntemaan milloin tulee höllätä kaasusta ja mitkä mutkat uskaltaa ajaa urku auki. ProStreet tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa automaattivaihteista manuaaliin vaikka kesken kisan. Joskus tulee tilanteita, jolloin automaattia pitää hieman avustaa, jotta muutaman mutkan saa kulkemaan paremmin. Myös kytkin on käytettävissä enemmän haastetta kaipaaville. Ajotuntuma on ottanut harppauksen realistisempaan suuntaan. Simulaattorista ei voida puhua, mutta Gran Turismoa lähestytään kovaa kyytiä. Autot käyttäytyvät sarjan aikaisempia versioita realistisemmin ja tehdyillä säädöillä on oikeasti vaikutusta ajettavuuteen. Pirssin tuunaaminen korisarjoilla ja lisäsiivillä saa uuden ulottuvuuden, kun lasikuituhärpäkkeet vaikuttavat muuhunkin kuin auton ulkoiseen olemukseen.
EA ei ole unohtanut tuunaajia. Auton ulkonäköön on mahdollista vaikuttaa korisarjojen, skuuppien, vanteiden ja lisäsiipien ohella erilaisilla teippauksilla ja maaleilla. Tarrat ja teipit on mahdollista sijoitella autoon vapaasti. Erilaista viritysosaa myös konehuoneen puolelle on tarjolla aina turboahtimista ilokaasuun. Nyt se unelmien Toyota ei ole kuin virtuaalilompakon paksuudesta kiinni.
Lommot ja kolhut vaikuttavat kiesin maalipinnan lisäksi suoraan ajettavuuteen. Jos lupaavasti alkanut kisa päättyy nokkakolariin betoniporsaan kanssa, on auto välittömästi lunastuskunnossa ja kisa loppuu siihen. Pienempi tunarointi vähentää rahabonusta, joka on mahdollista saavuttaa kolaroimalla kisan aikana mahdollisimman vähän. Kolarikorjaukset on maksettava itse ja uuteen kisapäivään ei voi ilmoittautua risalla autolla.
Pelin audiopuoli on muuten erinomaisesti hanskassa, mutta autojen moottoriäänistä puuttuu niinsanottu meisseli. Mottien pitäisi ärjyä samoin kuin Kadetin, jonka pakoputken läpi on isketty rautakanki. Nyt olo on kuin mikroautolla päästelisi. Sama ongelma on vaivannut Need for Speed-sarjaa alusta asti. Onkin outoa, ettei asialle ole vieläkään tehty mitään. Kisoja myös selostetaan, mutta kommentaattorin löpinöihin ei kesken kiihkeän kisaamisen ehdi kiinnittää huomiota. EA:lle tuttuun tyyliin pelin musiikkiraidasta vastaa liuta tunnettuja artisteja. Pääpaino on kevyellä rock-musiikilla, joka sopiikin pelin tyylin paremmin kuin hajukuusi Corollan taustapeiliin.
Ruudunpäivitys takeltelee ikävästi, kun asfalttilaitumelle ilmestyy useampi peltilehmä. Grafiikasta alkaa muutenkin paistamaan läpi PS2:n tehojen rajallisuus. Komponenttikaapelilla tykkiin kytkettynä Prostreet taantui pelikelvottomaksi ruudun täyttyessä pikselimössöstä. Televisiolla kuva on siedettävämpi, mutta silloin pullonkaulaksi muodostuu rajoittunut piirtoetäisyys. Mutka saattaa yllättää varomattoman rallikuskin, ellei seuraa tarkasti ruudun alalaidassa näkyvää pikkukarttaa. Autot ovat mainion näköisiä, mutta radanvarret ammottavat tyhjyyttään.
Vaikeustasojen säätämisessä on menty metsään. Helpoimmalla asetuksella kisoja voi ajaa vaikka silmät sidottuna ja saavuttaa maalilinjan silti ensimmäisenä. Haastetta toki saa kiristämällä vaikeustasoa, mutta myös helpoimmalla tasolla saisivat konekuskit antaa edes hieman vastusta.
Autoilun tiimellyksessä kannattaa varautua viettämään pitkiä aikoja valikoissa, sillä latausajat ovat pitkiä. Levyä ja muistikorttia luetaan vuoronperään useaan otteeseen ja joskus tuntuukin, että valikoissa tulee vietettyä enemmän aikaa kuin itse kisoissa. Peli on käännetty kokonaisuudessaan suomeksi, joten kielitaito ei ole este ratakaahailusta nautiskelemiselle. Muutama ontuva termi muuten mainioon käännökseen on jäänyt. Esimerkiksi time trial on suomennettu suoraan aikakoitokseksi.
Need for Speed ProStreet uudistaa onnistuneesti pelisarjaa ja siirtää sen samalla vakavahenkisempään seuraan. Vauriomallinnus tekee ajamisesta realistisempaa, eikä rämäpäisellä ajotyylillä pötki pitkälle. Kolaroinnin välttämistä edesauttaa myös se, että lommot ja kolhut ovat omasta pussista pois. PS2 alkaa tosin tehojensa puolesta olla riittämätön tällaisille peleille. Graafinen toteutus ei vakuuta toimivuudellaan ja latausajat ovat pitkiä. Jos nämä asiat sivuutetaan, on kyseessä raikas rata-autoilupaketti, josta riittää hupia pitkäksi aikaa.