Arvio

Spore

Julkaistu 2008-09-04
Kirjoittaja: Matti Isotalo
Tämä on mainos:

Odotettu Spore on juuri niin jättimäinen kuin odotettiinkin, eikä peli varmasti paljasta kaikkia puoliaan heti kättelyssä. Ensivaikutelma pelistä on ristiriitainen.

Parhaiten The Sims -peleistä tunnetun pelisuunnittelijaguru Will Wrightin uusimman aikaansaannoksen aihe ei ole sen enempää tai vähempää kuin eliön taival alkulimassa lilluvasta möykystä avaruutta koluavaksi intergalaktiseksi mahtiroduksi. Laajuus on ennennäkemätön. Samalla pelistä on pyritty tekemään sekä helposti lähestyttävä että syvällinen. Toisessa on onnistuttu hyvin, toisessa heikommin.

Peli aloitetaan meteoriitin törmätessä planeetan pinnalle. Kiven sisuksista möyrii esiin pelaajan luotsaama alkueläin. Valinnasta riippuen otus syö joko planktonia tai pienempiä kanssauimareitaan. Idea on hyvin simppeli, syö kaikki itseäsi pienempi. Niin kaikki muutkin lammen asukit tekevät. Samalla otus kerää dna:ta, joka toimii eräänlaisena valuuttana. Sen rajoissa reppanaan voi iskeä kiinni lisää silmiä, lonkeroita ja muita elinkelpoisuutta lisääviä elimiä. Alkulimaosuuden päätteeksi otuksen aivot kehittyvät siihen pisteeseen, että olio hoksaa marssia alkumerestä maalle. Otus saa lisäksi tukun uusia ominaisuuksia evääksi myöhemmille aikakausille. Esimerkiksi muita otuksia syömällä saa käyttöönsä sotilaallisia ja aggressiivisia kykyjä.

Maalle mönkiessä meininki muuttuu vähän edestakaisin uiskentelua monimutkaisemmaksi. Luontoon ilmestyy myös muita otuksia ja kasveja, joiden kanssa aletaan tehdä tuttavuutta. Otusvaiheeseen liittyy myös uskomattoman monipuolinen otuksenluontityökalu. Omaan ökkömönkiäiseen voi laittaa kiinni käsiä, jalkoja, piikkejä ja vaikka mitä muuta. Tai olla laittamatta. Dna on jälleen kovaa valuuttaa, ja sitä kerätään joko ystävystymällä muihin lajeihin tai rökittämällä niitä. Maastoon ripotelluista luurangoista löydetään uusia ja parempia raajoja ja ulokkeita, joita voi lisätä otukseen omassa pesässä parittelemalla (joka kuvataan ikärajan puitteissa soidintanssilla). Sarvet antavat puskemistaidon, tietynlainen suu taas auttaa laulamaan paremmin. Yhteensä otuksella voi olla neljä hyökkäys- ja neljä ystävystymiskykyä.

Taistelu toimii kohtuullisen sujuvasti. Ensin valitaan kohde, sitten aktivoidaan kykyjä numeronäppäimistä. Puremista, myrkyn sylkemistä ja iskemistä jatketaan, kunnes saalis kupsahtaa. Jos oma nirri menee, rangaistuksena on vain paluu kotipesään. Ystävystyminen on eräänlainen matkimisminipeli, ja valitettavasti aika turhauttava sellainen. Tavoitteena on toistaa toisen otuksen tekemä liike, eli käytännössä on osattava valita neljästä vaihtoehdosta oikea. Turhauttavuus syntyy siitä, että onnistuakseen pelaajan elukan laulukyvyn on oltava sama tai parempi kuin liehittelyn kohteen ja niin edelleen. Tämä johtaa siihen, että omaan otukseen on käytännössä pakko kiinnittää aina paras mahdollinen elin, joka taas ei välttämättä istu pelaajan haluamaan ulkonäköön lainkaan. Elimien ja raajojen numeroarvot menevät siis ulkonäön edelle. Myös evoluution käsite katoaa, kun omaa otusta joutuu välillä säätämään edestakaisin optimaalisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Eläinosuuden päätteeksi otusten äly kehittyy niin pitkälle, että ne muodostavat heimon. Tässä vaiheessa on myös viimeinen tilaisuus muokata oman otuksen fysiikkaa. Lopputulos ei vaikuta loppupeliin, joka on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Evoluution ajatus ottaa takapakkia, mutta ainakin otuksestaan saa juuri sellaisen kuin alun perin halusi.

Heimopelissä lakataan ohjaamasta yhtä ainoaa otusta, ja siirrytään pienen, maksimissaan kaksitoistahenkisen heimon päälliköksi. Heimon pitää kasvaa, joten sen eri jäsenet määrätään keräämään, metsästämään, kalastamaan ja tapaamaan naapuriheimoja. Ruoka toimii myös valuuttana, ja sillä rakennetaan uusia työkaluja tuottavia rakennuksia ja synnytetään heimoon lisää jäseniä. Muiden heimojen kanssa voi kaveerata antamalla ruoka-apua ja voittamalla niitä puolelleen otuspelin tyylisesti pitämällä niille konsertti. Vaihtoehtona on polttaa naapurin majat maan tasalle taistelussa. Palkkiona taistelusta tai liiton solmimisesta oma heimo saa uusia rakennuksia ja esineitä sekä vaatetusta koristautumiseen. Kun kaikkien alueen heimojen kanssa on liittouduttu tai niiden teltat tuhottu, siirrytään sivilisaatiovaiheeseen.

Sivilisaation syntyessä oma rotu on saavuttanut dominoivan otteen planeetasta, ja se perustaa kaupunkeja eri johtajien alaisuuteen. Ruoan keruu vaihdetaan Rohtoon, eräänlaiseen kallisarvoiseen mausteeseen. Esiintymiä löytyy pitkin planeettaa, ja niitä vallataan ajoneuvoilla. Luotavaa tavaraa on sivilisaatiovaiheessa eniten. Oman kansan voi vaatettaa, luoda sille maa-, meri- ja ilma-ajoneuvon sekä neljä erilaista rakennusta kaupunkeihin. Pelistä löytyy myös valmiita malleja melkoinen läjä, joten kaikkea ei ole pakko vääntää alusta alkaen itse. Aiemmista tekemisistä riippuen oma kansa on joko sotilaallinen, taloudellinen tai uskonnollinen. Sotilaallinen kansa valloittaa ja tuhoaa, taloudellinen solmii kauppasuhteita ostaen lopulta muiden kansojen kaupungit ja uskonnollinen käännyttää puolelleen aatteen voimalla. Tavoitteena kaikilla on vallata jokainen planeetan kaupunki. Heimovaiheen tavoin sivilisaatiovaihe on tyypiltään kevyehköä reaaliaikaista strategia. Alueita ja kaupunkeja vallataan, rakennetaan taloja ja ajoneuvoja, väännetään kättä globaalista hallinnasta. Kun pallo on hallussa, käännetään katse avaruuteen.

Avaruusvaihe on uskomattoman laaja ja paljon muita osuuksia syvällisempi ja pidempi pelin osa. Pelaaja voi tutkia lukemattomia planeettoja, suorittaa kotiplaneetan antamia tehtäviä, tavata vieraita sivilisaatioita ja tehdä niiden kanssa rohtokauppaa, asuttaa uusia planeettoja, muokata niiden oloja paremmiksi erilaisilla laitteilla, kaapata muiden planeettojen otuksia tai kansalaisia muille planeetoille vietäväksi ja niin edelleen. Hommaa vie eteenpäin tekemisen lomassa pieni tarina oudosta sivilisaatiosta ja sen kohtalosta.

Ulkoasun ja äänimaailman puolesta Spore on hyvin sympaattinen ja tarkkaan mietitty. Teho-pc:tä kaatavia näkymiä ei ole luvassa, mutta ilme on värikäs ja viehättävä. Etenkin animaatio mitä kummallisimpien otusten liikkeissä on käsittämättömän hienoa. Peliin voi tehdä otuksen, jolla on neljä pitkää jalkaa tai ei jalkoja ollenkaan, ja silti se liikkuu uskottavasti. Luomistyökalut ovat muutenkin pelin parasta antia. Omien avaruusalusten, tankkien ja otusten väsääminen on äärimmäisen monipuolista ja hauskaa puuhastelua. Valitettavasti useiden valintojen vaikutus peliin on vain ulkonäöllinen. Esimerkiksi tankkiin laitetut aseet ampuvat kaikki samalla tavalla, ja ainoastaan niiden numeroarvojen ilmaisemalla teholla on merkitystä. Muutenkin koko evoluutiopuoli on jäänyt vaillinaiseksi. Otusvaiheessa omaa elukkaansa voi muokata vaikka minuutin välein täysin edellisestä poikkeavaksi, jolloin koko kehityksen käsite katoaa. Omilla toimilla ansaitut erikoiskyvyt ovat pelisuunnittelullisesti halpa tapa kuvata aikaisempien valintojen vaikutusta tulevaisuuteen.

Spore on äärimmäisen ristiriitainen kokemus. Toisaalta pelissä on outoa viehätystä, jonka syytä on vaikea täsmentää. Kaikki toimii sujuvasti, käyttöliittymä on hyvä, peli sisältää paljon hienoja yksityiskohtia ja kaikki pyörii sulavasti ilman pc-pelejä riivaavia kaatumisia tai muita teknisiä vikoja. Lisäksi peli on täysin suomennettu otusten nimiä myöten. Hauskana piirteenä pelissä kohdatut otukset tulevat maailman eri pelaajien julkaisemien otusten valtavasta kokoelmasta, joten samoja öttiäisiä ei eri pelikerroilla todennäköisesti näe. Varsinaista moninpeliä ei ole. Toisaalta osa osuuksista on sisällöllisesti vajavaisia, pahimpana esimerkkinä otusvaihe. Paljon pelaavalle voikin tulla tunne, että sisällön määrä ja syvyys eivät kohtaa. Pelaajat vertaavat jokaista osuutta varmasti johonkin muuhun peliin, kuten sivilisaatio-osuutta vaikkapa Starcraftiin. Tällaisen vertailun Spore tietysti häviää, mutta miten vertailua sitten pitäisi tehdä? Tässä onkin pelin innovatiivisen luonteen suurin ongelma. Miten arvioida koko pakettia yhtenä kokonaisuutena, kun peli jopa itse pilkkoo itsensä eri osuuksiksi?

Se on selvää, että Spore on uniikki peli ja sen luomistyökalut ovat ennennäkemättömiä. Peli kärsii kuitenkin jatkuvuuden puutteesta sekä sisällön osittaisesta köykäisyydestä. Veteraanipelaajille Spore voi olla liian kevyt. Kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä mitään tällaista ei varmaankaan tulla näkemään ihan heti.

SporeSporeSporeSpore
SporeSporeSporeSpore
SporeSporeSporeSpore
SporeSporeSporeSpore
SporeSporeSporeSpore
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!

:D :) :( :-o :shock: :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: ;-) :idea: :arrow: :| :mrgreen: :clap: :dance: #-o =; :^o [-X :pray: 8-[ :sick: :-# [-( :-k :-- <b>Paksu teksti</b> <i>Kursivoitu teksti</i> <u>Alleviivattu teksti</u>


Grafiikka:7
Pelattavuus:7
Äänet:8
Pitkäikäisyys:9
Arvosanamme:8/10
Hyvää:
loistavat luomistyökalut, teknisesti laatutyötä, ainutlaatuinen kokonaisuus
Huonoa:
osin köykäinen sisältö, paljon pelaava pettyy helposti
Pelin tiedot
  • Alusta:
    Mac, PC
  • Pelityyppi:
    Simulaattori, Strategia
  • Kehittäjä:
    Maxis
  • Julkaisija:
    EA
  • Pelaajia:
    1
  • Ikäraja:
    12 alkaen
  • Julkaisupäivä:
    04 syyskuu 2008
Spore
Pelikokoelmasi
Arvosanasi:8/10
  • 8/10 Dalen
    Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi pelata...
Samantyyppisiä pelejä

20 uusimmat ohjelmat ohjelmaa:
(Haastatteluja, reportaaseja, arvioita yms.)

GC 10: Guild Wars 2 interview
2010-09-01

Guild Wars 2 has a lot of people really hyped up, and we went behind the scenes with writer Jeff Grubb to find out more about the game.

GC 10: EVE Online interview
2010-08-31

GRTV cornered Arnar Gylfason from CCP to find out more about the latest controversies surrounding their space-MMO EVE Online and to discuss the seriou..

Trailershow - Week 34
2010-08-31

This week's trailershow is packed full of fresh trailers from games like Need for Speed: Hot Pursuit, Assassin's Creed: Brotherhood, Portal 2, and FIF..

GC 10: Call of Duty: Black Ops interview
2010-08-31

Steve caught up with Josh Olin, community manager at Treyarch, to talk about the upcoming Call of Duty: Black Ops. How many zombies on screen at once?..

GC 10: Molyneux on Fable III
2010-08-30

Peter Molyneux is always an interesting chap to have a chat with, and we sent out Christian to talk to the legendary game developer at Gamescom, and s..

GC 10: Epic Mickey interview
2010-08-30

Steve sat down together with famous game designer Warren Spector to find out more about Junction Point's upcoming Disney-platformer Epic Mickey.

GRTV News - August 27
2010-08-27

GRTV News is back again, ready to give you some of the week's biggest news.

GC 10: The Secret World interview
2010-08-27

Funcom went to Gamescom to show off more from their next big MMO, The Secret World. GRTV took it upon themselves to find out more about it.

GC 10: Lord of the Rings Online interview
2010-08-26

Next month Lord of the Rings Online is going free-to-play, and Steve had a few choice questions for Turbine director Adam Mersky about what we can exp..

Trailershow - Week 33
2010-08-26

Nick is back in the studio to give us some of the best trailers to come out of Gamescom from games such as Need for Speed: Hot Pursuit, Metroid: Other..

GC 10: Warhammer Online interview
2010-08-25

EA are about to release the first premium (i.e. you pay for it) content for Warhammer Online: Age of Reckoning, and Petter sat down with Carrie Goukos..

GC 10: Bioshock Infinite interview
2010-08-24

GRTV met up with Ken Levine, creative director on Bioshock Infinite, during Gamescom and filmed this extensive interview about the concept and philoso..

GC 10: Mafia II interview
2010-08-24

Mafia II is out in the next few days, but we still grabbed hold of 2K Czech and talked a bit about how development has been.

GC 10: Gamescom Blog 4
2010-08-22

Time to go home! Petter, Steve and Rasmus gather in the parking lot to summarize Gamescom 2010.

GC 10: Gamescom Blog 3
2010-08-21

At the end of the second day of Gamescom, we gathered outside to collect our thoughts and be tired together.

GC 10: Gamescom Blog 2
2010-08-20

Where Steve (GREU) and Christian (GRDE) starting from the press center talks about what they expect to see during Thursday.

Review: Scott Pilgrim vs The World
2010-08-20

Petter and Thomas have sat down to talk about Scott Pilgrim vs. The World and the retro goodness that it contains.

GC 10: Halo: Reach interview
2010-08-20

We caught up with Bungie PR director Brian Jarrard to talk about the developer's last contribution to the Halo franchise.

GC 10 Gamescom Blog 1
2010-08-19

First blog from Gamescom 2010 directly from a boat in the Rhine and Kochs beach event

Review: Starcraft II: Wings of Liberty
2010-08-18

Thomas and Rasmus enter the GRTV studio to talk about Blizzard Entertainment's long awaited Starcraft II: Wings of Liberty.

Äänestykset PlayStation Move - kuumottaako?
  • 29% Hankintalistassa on!
  • 33% Jos haluaisin heilua, harrastaisin urheilua.
  • 38% Väärä konsoli, ei nappaa.
Tulokset
Uutiset | Ennakot | Arviot | Artikkelit | Laitteet | Teema | Elokuvat | Lehti | Tilaa | Lataa PDF-lehti | Keskustelualue | Blogit | Kirjeet | Käyttäjäarviot | Kilpailut | Liity jäseneksi | Ryhmät | GR-TV | Yhteystiedot | Mainosta | Toimitus | Cookies | Copyright |
Gamereactor Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Strandvejen 72 st. mf, 2900 Hellerup, Denmark