Suomi
Gamereactor
arviot
NHL 15

NHL 15

NHL-pelit ovat viimein uuden sukupolven kynnyksellä. Alustojen tehot näkyvät grafiikoissa, mutta eivät pelin muissa ominaisuuksissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Urheilupelien ensiraapaisu uudella laitesukupolvella asettaa usein vain teknisen pohjan, jonka päälle vuosipäivityksillä kasataan sisältöä. Sarjat huipentuvatkin yleensä konsolin elinkaaren keskivaiheilla, ennen vääjäämätöntä teknisten rajoitteiden esiinnousua. Playstation 4:llä ja Xbox Onella on jo ehditty ihmetellä niin Fifan kuin Forzankin ominaisuusvajeita omissa uuden sukupolven debyyteissään, eikä nyt mukaan liittyvä NHL ole poikkeus kaavaan.

NHL 15:stä jää päällimmäisenä puuttumaan verkko-ominaisuuksia, kuten EA Sports Hockey League ja online-tiimipeli. Mutta pintaa ei tarvitse raaputtaa kuin hieman huomatakseen, että monista muistakin paikoista on leikattu. Esimerkiksi Be a Pro -moodista puuttuu mahdollisuus aloittaa nappulaliigoista ja skipata seuraavaan vaihtoon. Otteluiden lopussa ei palkita parhaita pelaajia. Be a GM:ssä ei ole draftausta. Kiinnostivatko talviklassikot tai arcademaisempi NHL 94 -moodi? No, niitäkään ei tästä versiosta löydy. Lista jatkuu jatkumistaan.

NHL 15 vaikuttaa puolivalmiilta. Vaikutelmaa ei hälvennä se, että peli kaatui testipäivien aikana muutamaan otteeseen - kerran kesken oman Be a Pro -pelaajan luomisen pyyhkien kaikki siihenastiset asetukset bittiavaruuteen.

Toisaalta, puutteiden vastapainoksi on saatu ensimmäistä kertaa miesmuistiin oikeasti uudennäköinen ja -kuuloinen kiekkosimulaatio. Ulkoasussa on panostettu erityisesti tunnelmatekijöihin, mutta myös kaukaloon ja pelaajiin itseensä. Valikkorakennekin on uusi, ja se on ottanut innoituksensa Fifan tiilistä.

Tämä on mainos:

Televisiomaisempi esitystapa antaa mukavan piristysruiskeen pelifiilikseen, vaikka matsia edeltävät videopätkät tuleekin ennen pitkää skippaamaan jo ensisekunneillaan. Tärkeämpää on se, että katsomot elävät nyt oikeasti pelin hengessä ja otteluselostuksessa on vaihtelua vanhaan, kun koppiin astuvat NBC Sportsin Mike Emrick ja Eddie Olczyk. Lähikuvat pelaajista ovat huomattavan yksityiskohtaisia, ja liehuvatpa pelipaidatkin varsin nätin näköisesti mailataitureiden viilettäessä tuulispäänä puolustuslinjojen läpi.

NHL 15NHL 15

Ulkoasun eteen on selvästi tehty töitä, mutta lopulta pelattavuus ratkaisee, ja siinä suhteessa NHL 15 ei ole mitenkään vallankumouksellinen, jos ei nyt yhtään huonompikaan kuin aiemmin. Ydinpelattavuushan sarjassa on toiminut jo pitemmän aikaa, eikä sitä ole liiemmin NHL 15:ssä ronkittu. Luistelussa on sopivasti massan tuntua, joten hutitaklauksesta ei noin vain spurtata takaisin vastustajan kintereille. Taitotikulla pääsee pyörittämään näyttäviä harhautuksia, jotka erottavat NHL-mestarit vasta-alkajista. Maalinteko on tyydyttävää, kun on onnistunut viemään veskarin nakkikioskille tai naputtamaan pari puhkovaa poikkisyöttöä.

Paljon hehkutettu uusi fysiikkamalli sallii kumilätkälle dynaamisemman liikehdinnän ja pelaajahamoille lähes kasamaiset maalineduskompuroinnit. Silti dramaattisesta erosta varsinaiseen pelituntumaan ei voi puhua. Paikoin animaatiot ovat edelleen luonnottomia, eikä kömpelöä laitapeliä ole onnistuttu parantamaan mitenkään.

Tämä on mainos:

Myöskään tekoälyn kaavamaisuutta ei ole onnistuttu karistamaan. Tietyissä tilanteissa se saattaa vaikuttaa fiksulta, mutta toisissa ei. Siltä puuttuu esimerkiksi tilannetajua. Kiekkoa nostetaan siniviivalta ristikulmaan, vaikka aikaa olisi enää yhteen laukaukseen. Irtokiekosta saatetaan luistella ohi, vaikka se olisi helposti mailan ulottuvilla. Lisäksi eteen tulee yhä liikaa niitä outoja säkämaaleja, kun oma molari lähtee seikkailuretkelle kulmauksiin tai imaisee helpon laukauksen etukulmasta. Maalitilanteiden monimuotoisuutta olisi varaa lisätä.

Ihan kirkkaasti parhaimmillaan NHL 15 on tietysti moninpelinä. Siksi onkin sääli, että uuden sukupolven versioista on raavittu alas kovalla kädellä juuri verkkopeliominaisuuksia. Kahdenväliset nettipelit toki toimivat - ja monille se riittää. Mutta eikö esimerkiksi Online Team Play olisi ollut tärkeämpi kuin Hockey Ultimate Teamin mikromaksut? EA on sentään luvannut tuoda online-tiimipelin sekä muutamia muita puuttuvia ominaisuuksia syksyn mittaan ilmaisina päivityksinä.

Kannattaa tiedostaa, että vanhan sukupolven versiot eivät ilmeisesti kärsi sisällön karsimisesta, mutta toisaalta ne jäävät paitsi monista teknisistä parannuksista. Merkittävin hyppäys on kuitenkin tapahtunut vain grafiikassa. Pelituntuma on hienoisista fysiikkapäivityksistä huolimatta tutunoloinen, eikä ummikko välttämättä huomaa eroa ilman suoraa rinnakkaisvertailua. EA ei harmittavasti toimittanut vanhan polven versiota testiin.

Uudella sukupolvella tehdyt parannukset ovat tervetulleita, ja niiden päälle on hyvä rakentaa. Ennen kuin oleellisimmat pelimuotojen puutteet saadaan paikattua, en kuitenkaan suostu myöntämään NHL:lle seiskaa parempaa arvosanaa. Se kuvastaa hyvää peliä, joka saattaa silti aiheuttaa pettymyksen. Lähes vuoden Fifaa pidemmän odotuksen jälkeen NHL:n next-gen-debyytiltä oli lupa odottaa enemmän.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Peruspelattavuus kohdallaan, uusi televisiomaisempi esitystapa, hyvät grafiikat ja äänet
-
Lukuisat pelimoodien karsimiset (uudella sukupolvella), satunnaiset kaatumiset ja tekoälyn kömmähdykset
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

NHL 15Score

NHL 15

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

NHL-pelit ovat viimein uuden sukupolven kynnyksellä. Alustojen tehot näkyvät grafiikoissa, mutta eivät pelin muissa ominaisuuksissa.



Ladataan seuraavaa sisältöä