Sacred 2: Fallen Angel

En ole vähään aikaan ollut niin äimän käkenä pelin suhteen kuin Ascaronin Sacred 2: Fallen Angelia pelatessa. Jos kuvittelit Oblivionin tarjonneen reilusti neliömaileja seikkailtavaksi, kuvittele uudelleen. Sacred 2 lyö pöytään niin järkyttävän kokoisen maailmankartan, että teleportit ja ratsut tulevan todella tarpeeseen. Kokoluokka on lähempänä nettiroolipeliä kuin netitöntä roolipeliä. Mutta maantiedosta ei ole apua, jos kukkulat ja laaksot pullistelevat tyhjyyttään. Miten on siis sisällön laita?

Sacred 2 jatkaa uskollisesti saksalaisten kevytroolipeliseikkailujen sarjaa. Juoni on täyttä huttua, ja se käynnistyy ennennäkemättömän hitaasti. Homma joka tapauksessa pyörii kasarihenkisesti nimetyn T-Energian ja sen hallinnan ympärillä. Noin 12 tunnin pelaamisen jälkeen oli syntynyt vain hämärä käsitys siitä, mistä kaikessa oikeastaan on kyse.

Paljon aikaa kuluu samoillessa ja lukuisia sivutehtäviä suorittaessa. Nämä pikkutehtävät ovat yleensä muotoa "mene tuonne, niittaa merkatut viholliset ja tuo koru/panttivanki/perintömiekka takaisin". Preussiuskovaisesti ääninäyttelijät päästelevät melkein tahallisen oloisesti joka ikisen vokaalin ja konsonantin suustaan ylieeppisen dramaattisesti. Pisteenä iin päälle sankarihevin saksalaissuurruhtinaskööri Blind Guardian esiintyy pelissä niin ääniraidalla, hahmoina kuin sivutehtävästä palkittavassa konsertissakin. Peli ei ota itseään turhan vakavasti.

Erikoinen linja alkaa heti hahmonluonnista. Pelistä löytyy mm. hahmoluokat "varjosoturi", inkvisiittori ja temppelivahti. Jälkimmäinen on koirapäinen mekaaninen egyptiläisrobotti, jonka toinen käsi on korvattu energiatykillä. Repikää siitä. Jokainen hahmo aloittaa pelin omalla tavallaan. Esimerkiksi varjosoturi herätetään katakombissa henkiin, kun taas temppelivahti kaivetaan haudanryöstäjien toimesta temppelin juurelta esiin. Hahmovalinnan jälkeen valitaan palvottava jumala, joka vaikuttaa hahmon yhteen erikoistaitoon, sekä Pimeän tai Valon kampanja. Hitaasta liikkeellelähdöstä johtuen kampanjoiden erilaisuudet eivät ehtineet käydä selviksi, mutta ilmeisesti kyse on kuitenkin kahdesta erilaisesta kampanjasta.

Sacred 2 on saksalaissisarustensa tapaan hyvin tavaravetoinen peli. Uutta moraa, panssarinpalaa ja jalokiveä tippuu tasaisin väliajoin, ja sudetkin pitävät usein lompakkoa mukanaan. Kamoista löytyy myös eri kykyjä tehostavia kiviä, esineiden tehoa parantavia palikoita ja niin edelleen. Optimaalisen valikoiman aikaansaaminen kutsuukin todellista omistautumista esineiden vertailulle, mutta onneksi tähän ei suhteellisen anteeksiantavaisen vaikeusasteen takia ole pakko uhrata tuntitolkulla aikaa. Esineiden lisäksi pelissä voi ja kannattaa ostaa itselleen ratsu tai pari. Hevoset kelpaavat lähinnä matkan taittamiseen, mutta myöhemmin löytyvät eeppiset monsterit toimivat jo lähes panssarivaunun korvikkeena. Ratsujen selästä voi myös ihastuttavasti keskustella, poimia esineitä ja taistella rajatusti.

Tasojennousun myötä kehittyvät sankarin - tai antisankarin - erikoiskyvyt löytyvät kolmesta eri valikoimasta, joita voi vapaasti ottaa kaikkia tai vain yhtä. Yksi voi keskittyä lähitaisteluun, toinen kuolleiden manaamiseen ja kolmas ominaisuuksien parantamiseen. Jokaisessa ryhmässä on viisi kykyä, joita voi erillisen systeemin kautta vielä parantaa. Ominaisuuspompuloita voi sijoittaa myös perinteisiin ominaisuuspisteisiin, kuten voima, kesto ja niin edelleen, sekä taitoihin, joihin kuuluvat mm. eri aselajit, parannukset haarniskoiden tehoon ja niin edelleen.

Jos homma kuulostaa sekavalta, sitä se aluksi onkin. Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen homma alkaa kuitenkin tuntua varsin selkeältä, mutta aivotyötä eri vaihtoehtojen valinta silti vaatii. Erikoiskykyihin liittyy yksi pelin idioottimaisimmista ominaisuuksista. Tasojennousun myötä kykyjen lisäksi nousee myös pikavalintapaikkojen määrä. Alkutasoilla joutuu pärjäämään vaivaisella yhdellä paikalla, kun käytettäviä taitoja voi olla jo neljä-viisi.

Ulkoisesti Sacred on mukiinmenevä, muttei erityisen näyttävä. Maailma on ylitsevuotavaisen värikäs, ja sisältää varsin yksityiskohtaisesti mallinnettuja kyliä, kaupunkeja, metsäleirejä ja aavikoita. Jos peli muuten kaatuu Vistalla totaalisesti näennäisen satunnaisesti, syypäänä voi olla sääefektit jotka kannattaa päivitystä odottaessa kääntää pois. Animaatio on kelvollista, ja ruumiit pyörivät mäkiä alas fysiikkamoottorin voimalla. Tyylisuunta on muutenkin "kaikki kelpaa"-luokkaa. Yrmeän varjosoturin haarniskassa voi olla esimerkiksi välkkyviä sinisiä lamppuja ilman sen kummempaa selittelyä.

Äänipuolella välillä täysin koomiseksi menevän ääninäyttelyn lisäksi ei ole mitään erityisesti vialla. Porukan faneille itseni mukaan lukien Blind Guardianin mukanaolo messevine musiikkeineen ei ole pahaksi. Moninpelipuolella on toimittu sen verran mukavasti, että yhdellä levyllä ja cd-avaimella voi pelata kaksi pelaajaa yhtä aikaa esimerkiksi lähiverkon tai netin kautta yhteistyötilassa. Tästä mahdollisesti tarinoidaan lisää myöhemmin. Maksimissaan moninpelissä voi olla yhtä aikaa peräti 16 osanottajaa. Xbox 360- ja Playstation 3 -versioissa pääsee taistelemaan yhtä aikaa samalla ruudulla kaverin kanssa.

Kaikesta paistaa läpi hieman 1980-luvun b-toimintaelokuvien tahaton komiikka, ja se oikeastaan sopii peliin. Olen varma että monet länsimaisiin roolipeleihin (ala Neverwinter Nights tai Mass Effect) tykästyneet pitävät Sacred 2:sta amatöörimäisenä tai ainakin outona. Olen myös varma että oikealla camp- asenteella pelistä saa enemmän irti kuin mitä ainakaan allekirjoittanut ensivaikutelman perusteella osasi kuvitella.

Pc-versio sisältää tällä hetkellä vielä jonkin verran bugeja viilattavaksi, joten ahkera päivittäminen lienee monilla tarpeen. Maailma on valtava, tehtävää on paljon, vaikkakin se toistaa itseään aika ajoin ja meno on usein tahattoman koomista. Minä pidin, testaa itse demolla pidätkö sinä. Jos pelin tarjoama sisältö nappaa, se ei taatusti lopu kesken.