Styx: Master of Shadows

Odotin komerossa hengitystäni pidättäen kahden huoneessa olevan vartijan poistumista, jotta pääsisin livahtamaan ulos ja nappaamaan pullolliseen pihkaa. Odottaessani mietin, miksi en ole kuullut aikaisemmin paljon mitään tästä jännittävästä pelistä. Vastaus löytyy todennäköisesti julkaisun ajoituksesta, sillä se jäi useiden AAA-luokan nimekkeiden varjoon.

Styx: Master of Shadows on Cyanide Studiosin kehittämä hiippailupeli, ja heidän edellinen tuotoksensa Of Orcs and Men jäi hieman vaisuksi tekeleeksi. Pelejä yhdistää tekijän lisäksi myös sama hahmo, mutta samaa fantasiamaailmaa lukuun ottamatta kahden pelin välillä ei ole suoraa kytköstä. Master of Shadows sijoittuu ajallisesti vuosia ennen Of Orcs and Menin tapahtumia, mutta mistään esiosasta ei ole kyse. Molemmat voi pelata hyvin läpi omina kokonaisuuksinaan, ja lisäksi ne ovat lajityypiltään täysin erilaisia.

Master of Shadowsin juoni ei sisällä mitään omaperäistä. Juonikkaan Styx-peikon on murtauduttava massiiviseen torniin, jossa hänen täytyy varastaa hyvin erityistä pihkaa tuottavan pyhän puun sydän. Ainoa ongelma on, että tornia vartioi useita satoja vartijoita. Nämä pystyvät eliminoimaan heiveröisen Styxin helposti parilla (tai jopa yhdellä) iskulla. Laihan juonen kuljetusta haittaa kuitenkin ajoittain sekava kerronta sekä päähenkilön epälooginen käytös.

Koska pelin päähenkilönä ei nähdä tällä kertaa mitään alfaurosta, on taistelemista vältettävä kuin ruttoa. Eipä mukana tosin oikeastaan edes ole varsinaista taistelumekaniikkaa, vaan nujakointi on korvattu QTE-painalluksilla. Jos tarpeeksi monta kertaa ne osuvat kohdalleen saa vastustajansa päästettyä päiviltä. Toisaalta yksikin epäonnistuminen voi tarkoittaa kuolemaa. Jos Styx jää useamman vartijan alle kerralla, voi rukoukset lukea jo valmiiksi. Niistä taistoista ei selvitä elävänä ulos.

Styx: Master of Shadows on siis puhtaasti hiippailupeli, joka vaatii kärsivällisyyttä, havainnointia, tutkimista, sekä yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista. Peli on myös aika vaikea, joten tiheään tallentaminen kannattaa. Pelin tallennuspistejärjestelmä on nimittäin toteutukseltaan aika onneton. Useimpien hiiviskelypelien tapaan, peli pisteyttää suorituksen jokaisen tehtävän jälkeen. Lopullisiin pojoihin vaikuttavat paljastumiskerrat, tapetut viholliset ja löydetyt ruumiit. Täydellistä tulosta tahkoaville on tiedossa runsaasti pelitunteja.

Hiiviskelyä avittavia liikkeitä on onneksi runsaasti. Pieni hiisi on käytännössä näkymätön kyykkiessään pimeässä tai tavaroiden takana, eikä hän päästä tällöin pihaustakaan. Pienen kokonsa ja ketteryytensä ansiosta erilaisten esteiden yli kipuaminen käy helposti, ja hätätilanteessa voi sukeltaa kaappien, arkkujen ja tynnyreiden uumeniin. Selustaan päästessään Styx ei ole avuton, sillä tämä on varustettu terävällä tikarilla ja löyhällä moraalilla. Vihollisten eliminoimisessa on kaksi vaihtoehtoa. Homman voi hoitaa nopeasti ja äänekkäästi, tai sitten hitaasti ja hiljaa. Suorien murhien lisäksi vihulaisista pääsee eroon hyödyntämällä ympäristöä. Vartijat tai potentiaaliset silminnäkijät voi esimerkiksi tyrkätä alas parvekkeelta, myrkyttää tai vaikkapa rusentaa tiputtamalla massiivisen kattokruunun heidän niskaansa.

Styxillä on myös muutamia erikoisempia kykyjä, jotka liittyvät hänen pihkariippuvuuteensa. Mönjän avulla tämä voi muuttua näkymättömäksi muutaman sekunnin ajaksi, mutta pihkavarannot ovat rajalliset. Itsestään voi lisäksi tehdä kloonin, joka voi käydä vetelemässä vipuja tai houkutella vartijoita pois etenemisreitiltä. Viimeisenä kykynä Styxillä on erikoisnäköaisti, jonka avulla hän näkee ympäristössä kaikki kiinnostavat esineet.

Cyanide Studiosin roolipelitausta näkyy hahmonkehitysjärjestelmässä. Styxiä voi kehittää useilla eri alueilla aina tappokyvyistä hiippailuun. Myös yksittäisiä erikoistaitoja voi avata. Niiden avulla voi esimerkiksi tipahtaa hiljaa korkealta, muuttua näkymättömäksi paikallaan seistessä tai vaikka murhata vastustaja niskaan hyppäämällä. Myös kloonia voi tuunata tehokkaammaksi, jolloin tämä voi muun muassa oppia hyppäämään piilosta läheltä kulkevien vihollisten kimppuun.

Styx: Master of Shadows on hyvä sekoitus hiiviskelyä ja tasoloikkaa, mutta etenkin kenttien suunnittelu vakuuttaa. Kartat ovat todella laajoja, aivan kuin pieniä minimaailmoja. Päämäärien saavuttamiseksi tarjolla on aina erilaisia vaihtoehtoja ja lähestymisreittejä. Kentissä hyödynnetään myös hyvin korkeuseroja ja retkillä vaelletaan useiden eri kerrosten välillä. Ajoittain pelaaja pakotetaan palaamaan takaisin, mutta koska erilaisia reittejä on runsaasti, ei tämä ole ongelma.

Jokaisessa kartassa on myös paljon kerättävää krääsää, jota Styxin liittolaiset ovat jättäneet taakseen. Niiden etsiminen kannattaa, sillä palkkioksi saa pihkaa, kynttilöiden sammutukseen soveltuvaa hiekkaa, sekä ruumiiden hävityksen mahdollistavaa happoa. Mukana on myös erilaisia sivutehtäviä sekä piilotettuja muinaismuistoja. Valitettavasti niiden löytäminen on tuskaista puuhaa. Omaa sijaintia ei näytetä salat paljastavilla kartoilla, joten hahmottaminen voi olla hankalaa. Lisäksi muinaismuistojen sijainneista annetaan vain summittaiset ohjeet.

Styx: Master of Shadowsin julkaisu ei olisi voinut sattua huonompaan rakoon, sillä suurempien nimekkeiden mainoskampanjat ovat hukuttaneet sen täysin alleen. Kyseessä ei ole mikään mestariteos, sillä kyllähän siitä useita puutteita löytyy. Esimerkiksi grafiikat ovat vain keskitasoa, taistelemien on turhauttavaa ja latausajat ovat todella pitkät. Toisaalta se on puutteineenkin eräs viime aikojen parhaista hiippailua painottavista peleistä. Sitä ei voi voi kuitenkaan suositella varauksetta kaikille, ottaen huomioon sen tavallista korkeamman vaikeusasteen. Toisaalta jos pitää hiippailemisesta ja mojovasta haasteesta, on Styx: Master of Shadows kokeilemisen arvoinen tapaus.