Gauntlet

Kohta ei todennäköisesti löydy enää pelivanhusta, jota ei olisi modernisoitu nykyaikaiseksi versioksi. Vanha kunnon kolikkopeliklassikko Gauntlet liittyy nyt monen muun remasteroidun pelin seuraan, mutta ei täysin ongelmitta. Gauntlet jatko-osineen oli takavuosina iso hitti ja poiki jälkeensä kokonaisen genrellisen kehittyneitä seuraajia. Baldur's Gate: Dark Alliance ja monet muut moninpeliseikkailut ovat ison kiitoksen velkaa esi-isälleen.

Gauntletin uusioversio ei turhia kikkaile, vaan pitäytyy emosarjan ydinalueissa. Yhdestä neljään sankaria sukeltavat suurimmaksi osaksi satunnaisesti generoituun luolastoon maineen, kunnian ja kullan perässä. Eteneminen ei voisi olla simppelimpää: labyrintissä on tsiljoona hirviötä, sekä niitä tekeviä pesiä, jotka on pistettävä nopeasti ja tehokkaasti tuhannen päreiksi. Välillä eteneminen pysäytetään ovilla, jotka tarvitsevat luolastosta löytyviä avaimia auetakseen. Kaikkia ovia ei kuitenkaan voi, eikä edes kannata avata. Vaikka osan takana on valtavia kulta-aarteita, tai toisen takaa paljastuu oikoreitti uloskäynnille, niin joidenkin takana piileskelee ainoastaan hirmuinen kasa hirviöitä.

Hahmoluokat ovat sarjan historiasta tuttuja. Soturi, valkyyria, velho ja haltia etenevät luolastoja pitkin omia erityiskykyjään käyttäen ja samalla pelikokemusta valitun hahmon mukaan muokaten. Siinä missä soturi luottaa kirveeseen ja raakaan voimaan, on velholla välteltävä lähikontaktia vihollisten kanssa samalla kun paiskoo niitä erilaisilla loitsuilla. Arrowhead on miellyttävästi tuonut Magickasta tutun loitsusysteemin takaisin, sillä velhon loitsuyhdistelmien naputtelu ja paiskominen tuovat muuten tasapaksuun taisteluun mukavan lisäsäväyksen.

Gauntlet ei ole koskaan ollut yksinpeli, eikä uusioversio muuta asiaa. Yksin luolaston komppaaminen on monotonista ja kuivaa puuhaa, jota ei jaksa jauhaa yhtä läpipeluukertaa enempää. Kauaa tosin ei tarvitse kompata, sillä pelin kolme luolastoa läpäisee alle kolmeen tuntiin. Lyhyt kesto puolustaa paikkaansa pelin saavutuksiin perustuvan hahmokehityksen kanssa, sillä juuri mitään ei ehdi yhdellä läpipeluulla saavuttaa. Peli on toisekseen yksin pirullisen vaikea ja selvästi tarkoitettu vaikeustaso kerrallaan pelattavaksi. Harmi vain, että peli on niin tylsä, että yhdellä läpipeluulla saa varmasti enemmän kuin tarpeeksi.

Moninpelinä juttu on sitten aivan toinen. Neljällä pelaajalla meno on riehakkaan kaoottista hupia, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Milloin joku juoksee rosvoamaan kaikki aarteet, milloin taas joku tuhoaa sattumalta aina yhtä tarpeelliset ruoat matkan varrelta - pelikavereitaan kiroaa moneen otteeseen, vaikka ilman niitä eteneminen ei luonnistu tai edes maistu hyvältä. Tästä syystä peliseura on syytä valita hyvin, sillä satunnaisporukan kanssa mukaan mahtuu aika yksi sikailija, joka pyrkii parhaansa mukaan vain torpedoimaan muiden peli-ilon.

Jos sopiva kaveriporukka löytyy, Gauntletin paluun hankintaa kannattaa harkita viimeistään alehintaisena. Parin kympin hintaisena sitä on kuitenkin vaikea suositella. Meno ei pelikertojen välillä muutu miksikään, joten viimeistään muutaman läpipeluun jälkeen Gauntlet on varmasti lopullisesti nähty. Seurassa monotoniaa kestää hetken, yksin ei hetkeäkään.