Command & Conquer Red Alert 3

Red Alert 3 on jatkoa kuuluisalle Command & Conquer pelisarjalle, mutta toisin kuin alkuperäinen sarja, Red Alert -sivuhaara keskittyy venäläisten edesottamuksiin hurtin huumorin säestämänä. Sarjan tunnuspiirre, oikeilla näyttelijöillä toteutetut välivideot ovat tälläkin kertaa mukana. Tarinaa tähdittävät tuttuun tapaan joukko b-luokan näyttelijöitä ja eilispäivän suuruuksia, kuten Peter Stormare, Tim Curry ja Jenny McCarthy.

Kutkuttava tarinan lähtökohta kertoo paljon siitä, millaisissa sfääreissä liikutaan. Neuvostoliittolaiset matkustavat ajassa taaksepäin surmatakseen Albert Einsteinin, ja täten estääkseen liittoutuneiden voimia pääsemästä käsiksi kehittyneeseen sotateknologiaan. Tehtävä onnistuu, mutta palatessaan takaisin Neuvostoliitto huomaa antaneensa Japanille tilaisuuden kehittyä suurvallaksi. Nousevan Auringon Imperiumi avaa uuden rintaman Neuvostoliiton selustaan, ja liittoutuneetkin ovat keksineet taisteludelfiinien kaltaisia korvikkeita huipputekniikan tilalle.

Red Alert -sarja ei ole koskaan edes yrittänyt tarjota kuin vauhdikasta reaaliaikastrategiaa. Kolmannessa osassakin pelaaja aloittaa jokaisen tehtävän pystyttämällä ensin tukikohtansa peruspilarit, kuten reaktorin ja puolustukset pystyyn. Sen jälkeen on aika aloittaa sotateollisuus, joka on lievästi sanottuna laaja ja monialainen. Jokaisen kolmen osapuolen kampanjan alussa soditaan vain perusyksiköillä, kuten perussotilailla, miehistönkuljetusvaunuilla ja kevyillä tankeilla, mutta sodan edetessä pelaaja pääsee käsiksi edistyneempään tekniikkaan sekä erilaisiin superaseisiin.

Yksiköt on suunniteltu vahvasti karrikoiden eri kulttuureja karrikoiden. Venäläisten arsenaaliin kuuluvat muun muassa taistelukarhut, salamakäämeillä varustetut tesla-sotilaat sekä Stingray-amfibioajoneuvot. Henkilökohtainen suosikkini on vihollisten niskaan rysäytettävä avaruusasema. Japanilaisilla yksiköt koostuvat muun muassa psyykkistä energiaa käyttävistä sotilaista, ninjoista ja mecha-roboteista. Amerikkalaisten arsenaali on hyvin ilma- ja meriyksikköpainotteinen, ja lisäksi jenkit hallitsevat vihollisyksiköiden jäädytyksen.

Tasapaino toteutuu pelissä hyvin. Jokainen kampanja pysyy tarpeeksi tuoreena, sillä eri armeijoilla on eri lähestymistavat sodankäyntiin. Totutusti tasapaino noudattaa mallia kivi-paperi-sakset. Jokaisella yksiköllä on omat heikkoutensa, esimerkiksi tesla-sotilaat tekevät salamoillaan selvää jälkeä muista jalkaväen yksiköistä. Toisaalta taas superkommando Tanya riittää puolustamaan koko tukikohtaa maajoukoilta pistooliensa avulla. Yksiköt poikkeavat toisistaan suuresti, eivätkä ne ole ainoastaan toisenlaisilla tekstuureilla pinnoitettuja klooneja vastapuolen kalustosta. Jokainen pelin kolmesta kampanjasta vaatii hieman omanlaisensa asennoitumisen.

Tehtävien tavoitteet vaihtelevat riittävästi. Joissakin täytyy vain tuhota vastustaja, joissakin käytetään viekkautta. Eräässä lempitehtävistäni käytössä oli ainoastaan yksi sotilas ja karhu, joiden avulla piti salamurhata Japanin keisari. Sotilas kommentoi jokaiseen käskyyn ja valitti huvittavasti kurjaa kohtaloaan, sekä jutteli karhulle niitä näitä. Hieno kokonaisuus rakentuu yksityiskohdista.

Edellisistä osista tutut superaseet ovat tarpeeksi erilaisia, eikä mukaan ei onneksi ole tällä kertaa sattunut yhtäkään tukikohdan kertalaakista lamauttavaa mäjäystä, kuten Command & Conquer: Generalsissa. Tämän ansiosta moninpelin herrasmiessäännöt aseiden rajoituksista voidaan unohtaa.

Silti Red Alert ei ole päässyt eroon suurimmasta viastaan. Asiat voi yrittää tehdä vaikeimman kautta ja miettiä tarkkaan hyökkäysjoukkonsa jokaisen yksikön. Pelissä on jopa mahdollista suunnitella ennakkoon yksikkökohtainen hyökkäyssuunnitelma ja laskea koko armeija liikkeelle yhdellä klikkauksella. Valitettavasti kaikki tämä jää vanhan tutun vyörytystaktiikan jalkoihin. Toisin sanoen rakennetaan massiivinen joukko halvahkoja yksiköitä ja marssitetaan kaikki kerralla vihollisen tukikohtaan. Vaikka on paljolti itsestä kiinni kuinka sotansa haluaa suunnitella, massajyräämiseen käytännössä kannustetaan. Varsinkin vaikeimmalla vaikeustasolla tekoäly on niin aggressiivinen, ettei pelaajalla ole käytännössä aikaa miettiä mitään muuta kuin puolustusta ja satunnaisia hyökkäyksiä.

Täysin uusi ominaisuus on sen sijaan se, että jokainen pelin tehtävä on suunniteltu kahta komentajaa silmälläpitäen. Hyvin usein sotaa käydään useammalla rintamalla ja laajoilla kartoilla. Jos pelaaja ei löydä seuraa netistä tai lähiverkosta, ottaa toisen komentajan roolin tietokone. Tätä kannattaa yrittää välttää viimeiseen asti, sillä tekoälykomentajan olematon lahjakkuus johtaa sen armeijan ennenaikaiseen tuhoon. Komentajalle on mahdollista antaa joitakin ohjeita, mutta lohtu on laiha kun liittolaisen suurhyökkäys koostuu kahdesta sotilaasta ja yhdestä tankista. Tietokoneen ohjaama armeija toimiikin lähinnä puskurina pelaajan joukkojen ja vihollisen välissä, ei varsinaisena apujoukkona. Hyvin usein liittolaiskomentaja pitää tilanteen hallussa juuri sen aikaa, että pelaaja ehtii suunnitella ensimmäisen siirtonsa.

Tilanne muuttuu radikaalisti, kun kakkosjoukon ohjaksiin astuu oikea ihminen. Yhteispelatessa hyökkäykset voi luonnollisesti synkronoida täydellisesti ja myllyttää vihollista tosissaan. Näin pelaaminen onkin erittäin antoisaa. Ainoa huono puoli on se, että kokeneet komentajat tekevät yhdessä vihollisesta selvää jälkeä alta aikayksikön.

Myös vihollisen tekoälyä sietää moittia, välillä tempaukset ovat jopa fantastisen epäloogisia. Yleensä status quon saa säilytettyä jo auttavasti toimivalla puolustuksella. Tuttuun tapaan tekoälyvihollinen käy vain kolkuttelemassa pelaajan porteilla eikä edes yritä reipasta läpimurtoa. Joskus vihollinen ei edes huomaa pitkän matkan päästä tehtyä hyökkäystä. Näin esimerkiksi V2-raketeilla varustettu yksikkö pystyy tasoittamaan tien vihollisen tukikohtaan miltei yksin. Joskus tekoäly on taas liiankin nokkela, etenkin tehtävän alussa tapahtuvaa vyörytystä on syytä varoa. Onneksi räikeät ihmeellisyydet ovat harvassa, mutta toki sitäkin ärsyttävämpiä ilmetessään.

Kaiken kaikkiaan Command & Conquer: Red Alert 3 on tervetullut lisä reaaliaikaisten strategiapelien markkinoille. Vaikka se ei yhteispelituen lisäksi tarjoa oikeastaan mitään uutta, tekee se kaiken jälleen hieman edeltäjiään paremmin. Kampanjat ovat välivideoita myöten hyvin suunniteltuja, ja moninpeli pitänee tämänkin osan hengissä pitkään. Kuten Yhdysvaltain presidentti asian pelissä tiivistää: You want hope? Keep dreaming. You want change? Put out your gun. Paremmin Red Alertia ei voi tiivistää.