Resident Evil HD Remaster

Vuonna 1996 julkaistua Resident Eviliä pidetään eräänlaisena selviytymiskauhun kantaisänä. Nykyaikaisiin peleihin verrattuna Resident Evilille tyypillistä olivat kiinteät kuvakulmat, heikot välivideot ja yskivää tankkia muistuttava kömpelö ohjaus. Toisaalta Resident Evil muistetaan myös mielenkiintoisesta tarinasta, vaativista pulmatehtävistä ja ennen kaikkea painostavan ahdistavasta kauhutunnelmasta. Vuonna 2002 julkaistiin paranneltu uusintapainos Nintendo Gamecubelle, johon oli tehty joukko muutoksia ja lisäyksiä. Tämä uusioversio on nyt vuorostaan muokattu HD-tarkkuuteen, ja kokonaisuutta on jälleen muutettu sieltä sun täältä. Resident Evil HD Remaster on suositeltava hankinta riippumatta siitä, onko peli jo entuudestaan tuttu.

Paras uudistus on ollut antaa pelaajille vaihtoehto ohjauksen suhteen. Hahmo liikkuu nyt modernin kolmannen persoonan toimintapelin lailla kulkien valikoissa vaihtoehtoisen ohjauksen nimellä. Alkuperäisen kömpelön tankkiliikunnan fanit voivat silti halutessaan pitäytyä wanhan hywän ajan tyylissä. Oman toimintasankarinsa ulkoasun voi niin ikään valita joko alkuperäisenä tai vaihtoehtoisesti Resident Evil 5:n mallin mukaisena.

Odotetusti graafista ulkoasua on rukattu runsaalla kädellä. Näkövinkkelit ovat edelleen staattisia sotkien suuntavaiston tuon tuostakin, mikä pakottaa ahkeraan kartan vilkuiluun. Toisaalta kuvakulmien kiinteys mahdollistaa yksityiskohtien lisäämisen maisemiin ja se myös näkyy. Varsinkin valon ja varjon leikki tekee vaikutuksen. Jostain syystä ulkoilmamaisemat näyttävät ajoittain uskomattoman rumilta muuhun kattaukseen verrattuna. Ääninäyttely ja hahmojen huulten liikkeet ovat häiritsevällä tavalla epätahdissa. Graafisesta epätasaisuudesta huolimatta Resident Evilin modernisointi on onnistunut loistavasti.

Tarina ja sen henkilöt ovat pääpiirteittäin tuttuja, mikäli on joskus sattunut jotain sarjan peliä pelaamaan. Raccoon Cityssä ja sen liepeillä tapahtuu kummallisia murhia, joita tutkimaan lähetetään poliisin erikoisryhmä S.T.A.R.S. Bravo. Joukko katoaa salaperäisesti, jolloin perään lähetetään Alpha-tiimi. Partio joutuu taisteluun pimeässä metsässä perääntyen läheiseen kartanoon suojaan. Johtajana toimiva Albert Wesker katoaa omille teilleen, joten pelaaja ryhtyy tutkimaan taloa joko Chris Redfieldinä tai Jill Valentinena. Hiljalleen kartanon syövereistä paljastuu kauheita asioita, joista pitkin käytäviä laahustavat zombit ovat sieltä pienimmästä päästä.

Alle tunnin pelaamisen jälkeen tuntee astuneensa eräänlaiseen muistoon menneistä ajoista. Tällaisia pelejä ei vain enää tehdä. Leijonanosa ajasta juoksennellaan pitkin poikin erilaisia käytäviä jos jonkinlaista esinettä etsiskellen. Vaadittava tavara on yleensä jonkin pulmatehtävän takana, minkä suoritettuaan pääsee taas hiukan eteenpäin. Tavaraa ei mahdu kerralla kantoon kovinkaan paljoa, joten tallennuspisteiden yhteyteen sijoitettuihin matka-arkkuihin tulee laitettua roinaa tuon tuostakin. Tällainen varustekikkailu on muuten niin modernisoidun version turhauttavin muisto menneisyydestä. Välitallennuspisteitä ei ole, joten etenemisensä voi tallentaa vain vanhan kirjoituskoneen luona sillä ehdolla, että mukana on riittävästi kirjaamiseen tarvittavaa mustenauhaa. Kankean ohjattavuuden vuoksi taistelut eivät ole järin monipuolisia: tähtääminen liimaa jalat lattiaan, joten tappeluissa vuorottelevat muutaman laukauksen ampuminen ja karkuun juokseminen. Pahiksia on lopulta aika vähän, jolloin jokainen kohtaaminen säilyttää pelottavuutensa. Pelaaja ei siis missään vaiheessa ehdi turtua kohtaamisiin vihollisten kanssa.

Moniin nykyajan peleihin verrattuna Resident Evilissä ei yleensä ole kiire. Toisin sanoen pelottavaa selviytymiskauhun tunnelmaa ei luoda salaovista kimppuun juoksevilla vihollislaumoilla. Avain kauhufiiliksen luomiseen on ollut musiikin ja äänitehosteiden käyttäminen ja usein niiden täydellinen puuttuminen. Joskus pitkin kartanoa tulee käveltyä kymmenenkin minuuttia kuulematta muuta kuin oman pelihahmonsa askeleet. Kun sitten vieressä räsähtää ikkuna rikki, on kalsareiden vaihtaminen lähes pakollista.

Nopeasti juosten seikkailun läpäisee muutamassa tunnissa. Ensikertalaisten kannattaa silti varautua pitkästi yli kymmenen tunnin pelkäämiseen elävien kuolleiden keskellä. Uudelleenpeluuarvoa on varsin runsaasti. Koko pelin voi suorittaa joko Chrisillä tai Jillillä, jolloin kokemus eroaa hieman valinnasta riippuen. Vaikeustasoja on lukuisia ja monet avattavat saavutukset sulkevat toisensa pois. Näin ollen täysien pisteiden avaaminen vaatii useita läpipeluukertoja.

Resident Evil HD Remaster on onnistunut uusintajulkaisu. Se tuntuu yhtä aikaa sekä uudelta että vanhalta. Sarjaan tutustumattomalle uusioversio on pakko-ostos, mutta suositeltava se on veteraanillekin. Toivottavasti myös Resident Evil 2 ja 3 saavat tulevaisuudessa saman käsittelyn kuin tämä alkuperäinenkin.