Infinifactory

Infinifactory kuuluu siihen ryhmään, jonka idean selittäminen kaverille saa pelin idean kuulostamaan äärettömän tylsältä. Eikä tila muutu välttämättä kokeilunkaan myötä, sillä kaikki eivät varmasti saa eräänlaisten tuotantolinjojen optimoinnista kiksejä. Minä (yllättäen) saan.

Insinöörin iltapäivä saa erikoisen käänteen, kun (ilmeisesti) avaruuden valloittajarotu kaipaa uutta suunnittelijan verta kosmiseen pakkiinsa. Abduktoituna pelaaja joutuu rakentamaan kiltisti orjuuttajiensa kaipaamia pömpeleitä kenttä kerrallaan. Pikkukiva taustajuoni pyörii liukuhihnoista, sensoreista, hitsausvälineistä ja muusta koostuvien komponenttitehtaiden taustalla antaen pelille mukavasti persoonallisuutta.

Pelin toteuttanut studio Zachtronics ei ole ensimmäistä kertaa aihealueen parissa, sillä sen monilla alustoilla nähty SpaceChem puuhasteli hieman abstraktimmin kemikaalien parissa 2011. Kokemus näkyy, ja Infinifactoryn kanssa voi helposti huomata puuhastelevansa yön pikkutunneille asti erityisen konstikasta tuotantokaaviota oikoessa. Yleensä umpisolmu aukeaa siinä vaiheessa, kun tunnustaa synnyttäneensä liian monimutkaisen monsterin ja ainoa tapa läpäistä kenttä on palata kiltisti yksinkertaisempaan kaavaan.

Infinifactoryn maailma koostuu värikkäistä laatikonmuotoisista osista, jotka toteuttavat tuotantolinjalla erilaisia tehtäviä. Peruspalikan lisäksi liukuhihnaa saa vedellä suuntaan jos toiseenkin, jotta pienistä palikoista saa koostettua suurempia komponentteja. Tehtävät vaikeutuvat loppua kohden monimutkaistaen sekä rakennettavan palikan rakennetta että käytettävissä olevia rakennuspalikoita. Lopputulokseen voi myös palata jälkikäteen vaikka optimoimaan tai kokeilemaan kaverilta (siis Youtubesta) lainattua rakennelmaa.

Pelin hienoutta on vaikea selittää sanoin. Kun alun sekamelska muutaman välietapin, kirosanan ja korjausliikkeen jälkeen vaihtuu elegantin minimalistiseksi tuotantolinjaksi täydellisine ajoituksineen, fiilis on kuin fiksummallakin hemmolla. Raaka-aineet liikkuvat sulavasti pisteestä toiseen, hitsautuen toisiinsa, pyörien ja tippuen oikeisiin paikkoihin muiden palikoiden kanssa muodostaen kentän vaatiman komponentin. Tällaisen lopputuloksen saaminen ei ole aina taattua, mutta kuppainenkin tehdasrakennelma kelpaa, kunhan se tuottaa haluttua tavaraa. Huippupisteet tosin irtoavat vain insinöörimäisellä mentaliteetilla, jossa minimiresursseilla tuotetaan maksimitulos. Optimointi voi olla joskus todella hauskaa ja välillä jumissa olevan kentän minimiläpäisyyn vaaditaan muutaman tunnin tauko tehtaan ääreltä tai hyvin nukuttu yö.

Audiovisuaalinen tyyli ei ole varsinaisesti minimalistinen, mutta varsin hillitty. Funktionaalisuus tyylittelyn sijaan tuleekin tarpeeseen, koska monimutkaisten linjastojen hahmottamisessa partikkeliefektit ja pärinät vain häiritsisivät. Kolmiulotteisuuden takia pienessä tilassa neppailu on välillä vaikeaa, koska pelihahmo on myös itse oikea objekti pelimaailmassa. Reilut 30 kenttää riittävät yllättävän pitkään, mikäli malttaa pysyä erossa kentänläpäisyohjeista. Steam Workshop -integraation ansiosta pelattavaa saattaa sitten löytyä vielä vuosiksi eteenpäin, jos yhteisö innostuu toden teolla kasaamaan omia pulmakokonaisuuksiaan.

Jos puheet liukuhihnoista, komponenteista, optimoinnista ja insinööreistä eivät ole saaneet sinua vielä siirtymään muille sivuille, anna Infinifactorylle mahdollisuus. Allekirjoittanut nautti siitä enemmän kuin olisi koskaan uskonutkaan. Steamissa peli on myynnissä Early Access -leiman kanssa, mutta on käytännössä kokonainen ja täysin valmis peli.