Lips
Microsoft siirtyy Sonyn kaveriksi karaokekuppilan nurkkapöytään uunituoreen laulupelinsä avulla. Matkiminen on tunnetusti ihailun korkein muoto, mutta tekeekö naapurilta kopioiminen autuaaksi?
Piinkovien peliharrastajien suosima Xbox 360 -konsoli on viimeisen vuoden aikana ottanut monta askelta satunnaispelaajien suuntaan. Uusien pelityyppien, massiivisen käyttöjärjestelmäpäivityksen ja mittavien hinnanalennuksien tavoitteena on kosiskella konsolin pariin pelikonkareiden lisäksi myös tavallisia sukankuluttajia.
Singstar-replika Lips nyysii Sonyn huippusuositun Singstar-laulupelisarjan ideat, jalostaa niitä ja tunkee mukaan muutaman uuden kuin näön vuoksi. Lopputulos on runsaasta lainamateriaalistaan ja härskistä ideavarkaudestaan huolimatta kertakaikkisen onnistunut.
Jokainen Singstar-pelejä pelannut tietää kupletin juonen: Alkuperäisesittäjän tahdissa laulemalla saa pisteitä ja oikein laulamalla pisteitä saa luonnollisesti enemmän. Hyräilemälläkin pärjää ja suorittamisen sijaan pääpaino on hauskanpidolla. Lipsin pelinäkymä on tismalleen samanlainen kuin Singstarissa ja pelimekaniikkakin soljuu eteenpäin lähes rikollisen identtisesti. Tuttua kaavaa kuitenkin piristetään muutamalla uudistuksella.
Lipsin mikrofoneihin on asennettu liiketunnistimet ja ominaisuutta hyödynnetään varsin kattavasti. Oikein laulamalla ruudun ylälaidan palkkiin kertyy Guitar Hero -peleistä tuttua tähtivoimaa, joka laukaistaan ruutuun ilmestyvän siluetin mukaisella poseerauksella. Mikrofoneja voi käyttää biisien kitarasoolo-osuuksien aikana vaikkapa tamburiinina liiketunnistimien ansiosta. Mikkiä heiluttelemalla se päästelee ääniä. Lips houkuttelee pelaajansa liikkumaan laulamisen aikana, sillä sohvan syövereistä suoritetut poseeraukset eivät onnistu ja näin pistesaalis jää laihemmaksi kuin kodinkonemyyjän joulubonukset. Lakoninen laulusuoritus muuttuu jammailun avulla täysimittaiseksi tulkinnaksi.
- SIVULLE:
- 1
- 2
- Alusta:Xbox 360
- Pelityyppi:Musiikki
- Kehittäjä:Inis
- Julkaisija:Microsoft
- Pelaajia:1-2
- Ikäraja:3 alkaen
- Julkaisupäivä:21 marraskuu 2008
- Def Jam Rapstar Multi
- We Sing Encore Wii
- Singstar Suomihitit PS2/PS3
- Singstar Motown PS3
- Karaoke Revolution Glee Wii
- Grease Multi
- We Sing Pop! Wii
- Lips: Deutsche Partyknaller Xbox 360
- Disney Sing It: Family Hits PS3/Wii
- Karaoke Revolution Glee: Volume 2 Wii
- Lips: Number One Hits Xbox 360
- Singstar 90's PS2
- Karaoke Stage 2 PS2/Xbox
- Boogie Superstar Wii
- Disney: Sing It Multi
































































Gamereactor since 1998 - Published by Gamez Publishing A/S Toftebæksvej 6, 2800 Kongens Lyngby, Denmark +4545887600









