Life is Strange - Episode 2: Out of Time

Out of Time jatkaa Max Caulfieldin Donnie Darko -henkistä tarinaa Arcadia Bayn pikkukaupungissa. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin pelin hahmogalleriaan, jolla pelataan nyt aiempaa vahvemmin. Ikävä kyllä kehittäjät kampittavat itseään panostamalla osioihin, jotka olisivat saaneet jäädä huomattavasti pienemmälle huomiolle.

Huom: Arvio sisältää spoilereita pelin ensimmäisestä episodista.

Chrysalis oli vahva aloitus ranskalaiselta Dontnodilta, ja rohkea askel Telltalen hallitsemalle tarinapelien kentälle. Studio onnistui yllättäen olemaan vähintäänkin yhtä hyvä ja joissain kohtaa jopa parempi kuin kukkulan nykyinen kuningas. Nyt kun olen ehtinyt pohdiskella ensimmäistä episodia hieman kauemmin, huomaan pitäväni erityisesti siitä kuinka todellinen Life is Strangen maailma on.

Tämä sama todellisuuden illuusio jatkuu myös toisessa osassa. Tarjolla on runsaasti ihmisiä joille jutella sekä esineitä joita katsella. Mukana on tietysti toppaukseksi tehtyä sälää, mutta useimmissa tapauksissa klikkauksesta palkitaan ainakin hupaisalla kommentilla.

Oleellisinta tässä runsaudessa on se, että Life is Strangessa ei todellakaan aina tiedä, mikä tai kuka on oikeasti tärkeä tarinan tulevaisuuden kannalta. Tietenkin mukana on ilmeisiä päähenkilöitä, ja jotkut asiat laitetaan pelaajan tielle niin etteivät ne varmasti jää huomiotta, mutta se ei vielä avaa koko tarinaa. Käymällä keskustelun pienen sivuhahmon kanssa voi saada aivan uuden kulman tilanteeseen ja kenties avata uusia mahdollisuuksia myöhempää varten.

Joitakin varmasti nyppii se, että pelaaja "joutuu" kampaamaan kaiken lävitse tällä tavoin, mutta totuus on ettei siihen pakoteta. En myöskään pysty uskomaan, että Life is Strangea voisi pelata "väärin" tai toisaalta "oikein". On vain mukautuva tarina, jonka kertomiseen pelaaja osallistuu.

Toki mukana on myös pienempiä osioita, joissa pelaajan pitää ns. suorittaa. Nämä ovat kuitenkin Out of Timen heikointa antia, enkä voinut välttyä siltä tunteelta, että ne olivat mukana lähinnä venyttämässä pelin kestoa. Puhun tässä muistipelistä, joka olisi voinut olla hauska, jos se ei olisi ollut niin pitkä ja piinaavan yksityiskohtainen, sekä aarteenetsinnästä, jossa pelaaja käskytetään etsimään tavaraa laajalta ja sekavalta alueelta.

Kyllä. Aarteenetsintäosio tarinavetoisessa pelissä vuonna 2015, mitä täällä tapahtuu?

Ymmärrän kyllä ne lähtökohdat, joiden pohjalta nämä osiot ovat peliin eksyneet. Ymmärrän jopa senkin, että niillä on pyritty esittelemään muun muassa Maxin supervoiman rajallisuutta, joka oli ensimmäisessä episodissa ärsyttävälläkin tavalla epämääräiseksi jäänyt seikka. Olen iloinen, ettei Max ole mikään jumalhahmo, mutta tämä oltaisiin voitu välittää huomattavasti kompaktimmalla tavalla.

Näiden hieman päälleliimattujen pelillisten elementtien lisäksi Out of Time kärsii yllättäen myös käsikirjoituksellisista ongelmista. Osa dialogista on yksinkertaisesti kehnoa, ja vaikuttaa viime hetken kiireessä tuotetulta materiaalilta. Myös ääninäyttelemisessä on samanlaista heittelyä, ja vaikka esim. Maxia esittävä Hannah Telle tekee suorituksensa oivasti, kuulostavat eräät näyttelijöistä siltä, että nämä on värvätty läheiseltä ostarilta juustohampurilaisen hinnalla.

Lisäksi mukaan on lurahtanut hetkiä, joissa keskustelun sävy heittelehtii laidasta laitaan, tai keskustelukumppani vain tylysti unohtaa mitä tälle on sanottu aivan hetki sitten. Haarautuva dialogi on oma taiteenlajinsa, mutta jos käsikirjoittaja lukee jokaisen polun lävitse omana kokonaisuutenaan, ei tällaisia kömpelyyksiä pitäisi sattua. Epäilen jälleen kiireen iskeneen.

Life is Strangen graafinen anti on säilynyt tässä jaksossa samanlaisena niin hyvässä kuin pahassakin. Yleinen tunnelma on vahva ja vetää pelaajan mukaan maailmaan, mutta monet sen yksityiskohdista - kuten maailman rumin koira - rikkovat vuorostaan tätä fiilistä. Onneksi musiikki parantaa näitä haavoja jonkin verran.

Tästä närpytyksestä huolimatta olen edelleenkin innoissani Life is Strangesta. Sen tarina on jännittävä ja siinä on todellakin sellaista haarautuvuutta ja seuraamuksien verkkoja, joita voin kunnioittaa. Yliluonnolliset elementit lomittuvat sulavasti uskottavaan teinidraamaan, jossa pyöritetään kunnianhimoisen laajaa hahmogalleriaa pääosin onnistuneesti.

Kirsikkana kakussa Out of Time tarjoaa loppuhuipennuksen, jonkalaisia ei pelimaailmasta juuri löydy.

Vaikka tämä toinen episodi koettelikin kärsivällisyyttäni pelillisemmillä hetkillään ja sai minut kokemaan myötähäpeää osalla repliikeistään, en malta päästä jatkamaan pelin tarinaa.

Kiinnostavatko episodimaiset seikkailupelit? Katso myös:

The Detail